Mendoza

Independence Hostell, Mendoza, Argentina – Ke 18.1.2011 klo 0:49

Ja takas dormielämään! Oon muistaakseni nukkunu viimeks dormissa, eli tälläsessä monen hengen huoneessa ausseissa keväällä 2010 tai jotain vastaavaa.

Porukat lähti eilen aamulla siis ajamaan takas Chileen ja kokoukseen minkä takia ne oli täällä alunperinkin, ja mä jäin vielä yhdeks yöks siihen hotelliin kerään voimia, kattoon valokuvat läpi ja chillaan vaan. Tänään aamulla sit siirryin omaan budjettiin sopivampaan majotukseen, eli hostellin isoimpaan, 10 hengen, dormiin.

Paitsi että tää on paljon halvempi kun hotellit, niin hotelleissa on myös aika yksinäistä. Ehkä sosiaalisuus lopulta kuitenkin suurempana syynä, ei tääkään meinaan ilmanen oo. About 10€/yö maksaa sänkypaikka.

Vähän alkuun jännitti, että mitenköhän sitä pärjää. Täällä Argentiinassa jengi on onneks puhunu paljon Chilee parempaa englantia! Skeittikaupoissa on ollu ainakin yks myyjä aina joka on puhunu Englantia (yks osas jopa neuvoa skedeparkkin, mutta se oli vaan flätti tila lopulta). Chilestä ei myöskään oikein löytyny edes hostelleja, mutta täällä niitä on vaikka muille jakaa, reppureissauskulttuuri on selvästi korkeemmalla. Munkin dormissa on ainakin Ausseista ja Canadasta jengiä, joten on jopa jonkinnäkönen yhteinen kieli jengin kanssa!

Ton hotellielämän jälkeen oli vähän vaikee tottua taas tälläseen elämään. Ei minkäännäköstä yksityisyyttä, ei lämmintä vettä ja kokoaika hirvee härdelli. Jo kun tulin sisään ni jengi näytti krapulaisilta ja joka puolella oli hirvee kasa tyhjiä viinipulloja. Täälläkin tuntuu olevan joka päivä lauantai, ihan niinkun ausseissakin oli hostelleissa! Ainoo ero vaan että täällä ei juoda Goonia (onneks), vaan hyvää Argenttiinalaista viiniä.

Enemmän kun bileitä, niin mä tartten ton syksyn jälkeen tosin rauhaa. Sen takia päivälläkin otin kirjan mukaan (Risto Isomäen Con Rit, voin suositella ehdottomasti), kävin ostamassa purkin hedelmäsalaattia ja pari fantaa ja menin puistoon chillaan – kuunteleen musaa, lukeen ja otinpa pikkuset päikkäritkin siinä.

Illalla menin vie istuskelemaan keskusaukiolle. Haluun Tollasen aukion tampereellekkin! Keskellä kaupunkia on iso, valaistu, aukio, jolle sekä paikalliset että turismot keräänty istumaan, paikalliset myymään kaikennäköstä käsityötä mitä turismot osti. Sen lisäks kun lämpötila on yli 25 astetta ja nätisti valaistut suihkulähteet viilentää ilmastoo kivasti ni kombo on melko täydellinen!

Nyt pitäs sit yrittää ehkä saada vähän untakin. En ollu yhtään muistanu kuinka melusia hostellit on kun kello lähenee yhtä ja ulkona juomapelien äänet vaan kovenee kokoaika. Toisaalta tää on vähän ahdistavaa pitkän tauon jälkeen, mutta toisaalta rupee tuntuun kokoaika enemmän kotosalta. On tässä oma viehätyksensä taas pitkästä aikaa!

Ei paha spotti lukee kirjaa!

Plaza de Independenze

Independence hostell, Mendoza, Argentina – Torstai 19.1.2011 klo 21:36

Nyt rupee oleen tää mendozan katukuva pikkuhiljaa aika hyvin hallussa. Oon todennu ensinäkin, että täällä on reppureissareita ihan hirveesti, mutta enimmät on jostain muualta eteläisestä-Amerikasta ilmeisesti. Hirveesti on meinaan rinkkoja ihmisten selässä, mutta kukaan ei tunnu puhuvan muuta kun espanjaa. Kaupoissa ja jopa katumyyjätkin onneks puhuu vähän, mutta välillä on sit alueita ettei kukaan puhu ollenkaan.

Aika paljon on tullu käveltyä ympäriinsä, ja todettua että liikennevalojärjestly toimii yllättävän hyvinkin. Jalankulkijoille ei oo valoja, vaan ne saa mennä aina kun mahtuu, mutta autoilijoille on valot, eli ne joutuu välillä päästäkään kuitenkin. Systeemi toimii siis samalla tavalla kun suomessa, paitsi että jalankulkijoita ei voida sakottaa punasiapäin kävelystä sillon kun mistään ei tuu ketään, kätevää. Muuten kaupunki on aika perus, paitsi että täälläkin taitaa kukoistaa joku markettikulttuuri. Keskustan alueelta tuntuu olevan melkein mahdotonta löytää minkäännäköstä ruokakauppaa että sais hedelmiä tai mitään, ne on luultavasti jossain kauempana autoiltavan matkan päässä.

Sain yhdestä skeittikuapasta ohjeet skedeparkkiin jonka piti olla ihan käveltävän etäisyyden päässä. Eilen aamusta lähdin kävelemään, ja valehtelematta kävelin yli 2 tuntia, ja vieläpä ylämäkeen. Mikä täkäläisillä on, että skedeparkit on laitettava kaikista korkeimmalle paikalle? Parkki löyty kyllä ensi yrittämältä, ihme kyllä, mutta se oli kiinni! En tiedä oliko siesta tai jotain, mutta sitä ympröi sähköistetty piikkiaita ja portti oli ja pysyi kiinni. No vieres oli onneks hyvännäkönen puisto, joten menin puun alle ottaan itekkin siestaa, mutta kun puol5 mitään ei ollu tapahtunu 3 tunnin venaamisen jälkeen ni päätin lähtee takas kaupunkiin.

Kaupunkiin päin kävellässä yritin testata montaa pankkia jos olis saanu seinästä lisää rahaa, mutta tuli uus ongelma: monen pankin automaatti oli lukitun oven takana. Oven sai auki VAAN sen pankin kortilla, what?! Varmaan jostian 7. pankista sain sit rahaa. Samalla tajusin että pankit ja muut rupes aukeen viiden pintaan. Loppuiskohan siesta sillon ja skedeparkkikin olis avautunu? Pitää ehkä käydä kattomassa vielä jos kerkee joku iltapäivä.

Bookkasin sit eilen vielä ittelleni Paraglidinging, eli suomennettuna kai riippuliidon, täks päiväks. Mut haettiin hostellilta aamulla ja ajettiin johonkin ilmailukerholle kai, tai ainakin rakenteilla olevalle sellaselle. Siinä heitettiin pickupin lava täyteen, 4 jannua sinne ja meikä + 3 espanjaa puhuvaa mun ikästä tyyppiä autoon sisää kuskin lisäks ja ajettiin järjettömän jyrkkää ja kiemurtelevaa tietä ylös vuoren huipulla olevalle tasanteelle, missä jannut heitti kamat autosta loivasti viettävälle reunalle.

Jannut kasas kamat, ja Mario, mun tandem-lentäjä, jonka luulin puhuvan vaan espanjaa, osaskin muutaman englanninkielisen sanan. Se anto mulle polvisuojat ja iski kypärän päähän, köytti mut kiinni penkkiin ja brieffassa niin paljon että ”when I say, we run”. Ookke… Vähän huolestuin jo varsinkin kun tuli niin paljon gearia päällä, mut onneks mä en tarvinnu niitä.

Varjojen pystyyn nostaminen oli ilmeisesti isoin urakka. Kaks mua ennen lähtenyttä tyyppiä sai varjot tosta vaan ilmaan, enkä voinu uskoo silmiäni kun ne lähti suoraan paikaltaan lähes pystysuoraan ylöspäin eikä oikeestaan ollenkaan eteenpäin. Me Marion kanssa jouduttiin ottamaan muutama juoksuaskel, mutta ei montaa, ja hups vaan heiteltiin n. 100m ylöspäin ihan tosta vaan. Oli jotenkin kuumottava tunne kun löydettiin joku nouseva ilmanvirta, en vaan voinu käsittää ettei menty käytännössä yhtään eteenpäin vaan pelkästään ylöspäin. Mun lievä korkeenpaikankammo rupes pikkuhiljaa hälyttämään.

Alku häkellyksestä kun selvis, niin ei enää kuumottanu (lähes) yhtään, paitsi sillon kun otettiin joku tuuli ja käytännössä pysähdyttiin ilmaan. Onks se ees mahdollista fysiikan lakien mukaan? Pystyin kuitenkin keskittymään maisemiin, vaikkei ne ollutkaa kovin hienot. Kuivaa ja karua, palanutta ruohoo jne. Kesä on vissiin aika kuuma täällä. Onneks se experience tässä olikin kai se pääpointti.

Alaspäin matkalla katteltiin ensin kun muut laskeutu, minkä jälkeen otettiin syöksykierre! Huh! Tehtiin samanlainen kun kävin hyppäämässä laskuvarjolla Australiassa ja leijaltiin alaspäin, mutta joko oon tullu vanhaks (tai varmasti vähintään sitäkin) tai sitten tehtiin nyt paljon jyrkempi kierre! Se G-voimien määrä oli ihan tajuton, meinas tosissaan lähtee taju. En oo tuntenu kyllä tollasta voimaa koskaan, haluis taas alottaa laskuvarjohypyn et pääsis tekeen noita itekkin!

Mario oli vissiin aika hyvä lentäjä, koska kierteen jälkeen tultiin käytännössä paikallaan alas, pienellä eteen-taakse –heijaavalla liikkeellä. Taas tuli tosi perusteellinen brieffi: ”When I say, you jump like you stand from a chair, ok?” Eikait siinä, Mario tuli käytnnössä paikalleen alas ja tärähdys oli samaa luokkaa kun olis tuolilta noussu seisoon tosisaan.

Kuten sanoin, mä en onneks tarvinnu suojia, mutta viimeisellä, mun jälkeen tulleella jätkällä, ne vissiin tuli tarpeellisiks. Mitä mä ymmärsin espanjasta, käsimerkeistä ja ruhjeista, niin ne oli saanu varjon ilmaan puolittain (tai se oli ehkä vahingossa noussu) ja raahannu niitä, muttei nostanu. Sit kun ne pääsi ilmaan ja oli lennelly, niin alaspäin ne tuli mallikkaasti, paitsi että kun ne laskeutu niin tuulenpuuska kaappas varjon vielä, ja ylimäärästä lentäjää hyppäs kiinni valjaisiin, mutta ei onnistunut pitämään paikallaan tätä parivaljakkoa, vaan tarvittiin vielä 3. Tyyppi vetämään varjo kiinni maahan, ettei tuuli nappais sitä enää. Muuten ei varmaan olis mitään ongelmaa, mutta kun 2 tyyppiä on kiinni samoissa valjaissa, on vähän vaikee juosta alastulossa edes hetkee kun varjo laskee, joten nääkin jannut pääty kaatuun siistiin pinoon.

Fail - kiinnihän se oli. Sähköistetty piikkilanka ei houkutellu kiipeemään yli, ei se bowli kuitenkaan ihan niin hyvältä näyttäny. Ehkä ens kerralla sit.

Kamat valmiiks reunalle - siitä piti lähtee mun käsittääkseni alaspäin

Mutta mentiinkin ylös! Satakunta metriä lähtöpaikan yläpuolella sekä tie, jota pitkin ajettiin ylös!

Mendoza from above

Mario ottamassa vastaan vikaa paria - siinä ne vaan heijas pienellä edestakasin liikkeellä lähes suoraan alaspäin. Ei voinu vaan uskoo miten niin smuutisti pysty tuleen alas (paitsi että varjokin olis pitäny saada heti maahan, niinkun meillä, ettei olis sit raahautunu tuulen mukana maassa)

Sama paikka – Pe 20.1.2012 klo 22:36

Tänään olikin sitten viinien vuoro, ja voi veljet että osaakin olla loppu. Aamu kasin herätykset ei oo kyllä vieläkään mua varten, edes tällä mantereella. Varsinkaan kun nukkumaan ei pääse missään nimessä ennen yhtä tän melun takia (paitsi että ei se melu sillonkaan hiljene, sillon on vaan niin väsyny että sammuu siitä huolimatta, haha).

Eli puol ysi aamulla mut tultiin nappaan hostellilta, ja hyppäsin bussiin. Ilosena yllätyksenä sekä viinitourin opas, että harjoittelija, puhu molemmat hyvää Englantia! Sen lisäks kaikki muut asiakkaat, ruotsalainen eläkkeellä oleva pariskunta, jenkkiläinen n. 30v pariskunta, japanilainen jannu sekä saksalainen puiden myyjä, puhu kaikki hyvää Englantia, joten reissu meni hyvinkin rattosasti.

Kun kaikki ihmiset oli keräilty kyytiin, ajaettiin Upu- tai Uku –valleyhyn n. Tunnin päähän, kuitenkin pysähtyen ekalle viinitilalle (Pulenta tms.) jo 40 min kohdalla. Opas kerto vähän Argentinan, Mendozan ja yleisesti alueen historiasta matkalla, ihan mielenkiintosia tarinoita.

Kävi ilmi, että jokaisella kolmesta viinitilasta joihin tehtäisiin vierailu päivän aikana, meillä olis oma opas kaikissa – ja kaikki puhuis kuulemma hyvää Englantia. Ekan tilan opas puhu ainakin hyvää englantia, selitti kuinka prosessi tapahtuu ja kierrettiin tuotantolinjaston läpi ennen kun saavuttiin tärkeimpään, eli maisteluun. Kello oli 9:30 aamulla ja meille lyötiin kolme lasia punkkua käteen. Sylkykuppeja ei ollut.

Alkuun oli ihan hauska leikki, missä meille anettiin haisteltavaks erilaisia asioita silmät sidoittuina, ja sen jälkeen voitiin yrittää maistaa ja haistaa niitä viineistä. Todentotta, nehän löyty sieltä kun tiesi mitä etsiä! Joku pyysi sylkykupin, mutta oli selvää että loppumatka menis kivasti hiprakassa varmasti, mikä tietenkin edisti kaikkien sosiaalista kommunikointia.

Toka tila oli enemmänkin autotalli. Kun muut tilat on ulkomaalaisessa omistuksessa, vaikkakin enimmät työntekijät (paitsi sadonkerääjät sesonkiaikana, jotka tulee jostain köyhemmistä maista) on Argenttiinalaisia, niin tää oli myös Argenttiinalaisessa omistuksessakin. Ne tuotti pieniä määriä laatuviiniä ja yritti pitää sekä kohtuullisen hinnan, että käsityön mau’un viineissä.

Ja hyviltähän ne maistu, täälläkin saatiin toki maistiaisia. Ensin maistettiin 3 eri punkkua, halvemmasta kalliimpiin makuihin, ja lopulta neljäs lasillinen tuli suoraan tynnyristä. Sitä kuulemma tehdään vaan 3000 pulloa ravintoloihin vuosittain, mutta ehkäpä meidän maistelun jälkeen sitä jäi vaan 2999 pullollista…

Viimesellä tilalla otettiin ensin hyvä lounas samalla kun maisteltiin viinit, 3 punasta ja yks valkonen, ruuan kanssa pihalla katsellen andeja, homma toimi. Mukavana yllätyksenä, vaikka olin varautunu tippaamaan, niin kun tuli tippauksen aika niin jenkkipariskunta totes mulle että he hoitaa mun osuuden – hekin on ollu reppureissareita ja tietää miten yritetään päästä mahdollisimman halvalla. Pitää muistaa toi jos ite joskus sattuu saamaan enemmän rahaa ja tapaan muita reppureissareita!

Takaspäin tullessa enimmt tais olla laskuhumalassa, sillä lähes kaikki mua ja oppaita lukuun ottamatta tais nukkua (Kuski ei kans onneks nukahtanu, mutta se ei saanutkaan viiniä). Oppaatkin sano, että he on tottunu tähän jo ja osaa olla salaa juomatta kovin paljon, pitäisi kuulemma olla muuten vierotuksessa muutaman kuukauden jälkeen.

Pari viinipulloa kypsymässä ja odottamassa etikettien laittamista sekä jakelua

Ensimmäinen maistelu kello 9:30 aamulla!

 Toka viinitila muistutti enemmän autotallia

 Toka maistelu. Nyt kello oli jo varmaan yli puolenpäivän eli juominen oli kai ihan okei?

 Ja kuormastahan ei syöd...tai siis juoda, eikö?

To the bat cave! Vikan viinitilan omisti joku hollantilainen jannu joka maahantoi Porcheja ja piti viinitilaa harrastuksenaan. Kaikki oli rakennettu turisteja silmällä pitäen, ja kyllä sen huomas. Tässä kypsyy niiden hienoimmat viinit.