Mendoza

Independence Hostell, Mendoza, Argentina – Ke 18.1.2011 klo 0:49

Ja takas dormielämään! Oon muistaakseni nukkunu viimeks dormissa, eli tälläsessä monen hengen huoneessa ausseissa keväällä 2010 tai jotain vastaavaa.

Porukat lähti eilen aamulla siis ajamaan takas Chileen ja kokoukseen minkä takia ne oli täällä alunperinkin, ja mä jäin vielä yhdeks yöks siihen hotelliin kerään voimia, kattoon valokuvat läpi ja chillaan vaan. Tänään aamulla sit siirryin omaan budjettiin sopivampaan majotukseen, eli hostellin isoimpaan, 10 hengen, dormiin.

Paitsi että tää on paljon halvempi kun hotellit, niin hotelleissa on myös aika yksinäistä. Ehkä sosiaalisuus lopulta kuitenkin suurempana syynä, ei tääkään meinaan ilmanen oo. About 10€/yö maksaa sänkypaikka.

Vähän alkuun jännitti, että mitenköhän sitä pärjää. Täällä Argentiinassa jengi on onneks puhunu paljon Chilee parempaa englantia! Skeittikaupoissa on ollu ainakin yks myyjä aina joka on puhunu Englantia (yks osas jopa neuvoa skedeparkkin, mutta se oli vaan flätti tila lopulta). Chilestä ei myöskään oikein löytyny edes hostelleja, mutta täällä niitä on vaikka muille jakaa, reppureissauskulttuuri on selvästi korkeemmalla. Munkin dormissa on ainakin Ausseista ja Canadasta jengiä, joten on jopa jonkinnäkönen yhteinen kieli jengin kanssa!

Ton hotellielämän jälkeen oli vähän vaikee tottua taas tälläseen elämään. Ei minkäännäköstä yksityisyyttä, ei lämmintä vettä ja kokoaika hirvee härdelli. Jo kun tulin sisään ni jengi näytti krapulaisilta ja joka puolella oli hirvee kasa tyhjiä viinipulloja. Täälläkin tuntuu olevan joka päivä lauantai, ihan niinkun ausseissakin oli hostelleissa! Ainoo ero vaan että täällä ei juoda Goonia (onneks), vaan hyvää Argenttiinalaista viiniä.

Enemmän kun bileitä, niin mä tartten ton syksyn jälkeen tosin rauhaa. Sen takia päivälläkin otin kirjan mukaan (Risto Isomäen Con Rit, voin suositella ehdottomasti), kävin ostamassa purkin hedelmäsalaattia ja pari fantaa ja menin puistoon chillaan – kuunteleen musaa, lukeen ja otinpa pikkuset päikkäritkin siinä.

Illalla menin vie istuskelemaan keskusaukiolle. Haluun Tollasen aukion tampereellekkin! Keskellä kaupunkia on iso, valaistu, aukio, jolle sekä paikalliset että turismot keräänty istumaan, paikalliset myymään kaikennäköstä käsityötä mitä turismot osti. Sen lisäks kun lämpötila on yli 25 astetta ja nätisti valaistut suihkulähteet viilentää ilmastoo kivasti ni kombo on melko täydellinen!

Nyt pitäs sit yrittää ehkä saada vähän untakin. En ollu yhtään muistanu kuinka melusia hostellit on kun kello lähenee yhtä ja ulkona juomapelien äänet vaan kovenee kokoaika. Toisaalta tää on vähän ahdistavaa pitkän tauon jälkeen, mutta toisaalta rupee tuntuun kokoaika enemmän kotosalta. On tässä oma viehätyksensä taas pitkästä aikaa!

Ei paha spotti lukee kirjaa!

Plaza de Independenze

Independence hostell, Mendoza, Argentina – Torstai 19.1.2011 klo 21:36

Nyt rupee oleen tää mendozan katukuva pikkuhiljaa aika hyvin hallussa. Oon todennu ensinäkin, että täällä on reppureissareita ihan hirveesti, mutta enimmät on jostain muualta eteläisestä-Amerikasta ilmeisesti. Hirveesti on meinaan rinkkoja ihmisten selässä, mutta kukaan ei tunnu puhuvan muuta kun espanjaa. Kaupoissa ja jopa katumyyjätkin onneks puhuu vähän, mutta välillä on sit alueita ettei kukaan puhu ollenkaan.

Aika paljon on tullu käveltyä ympäriinsä, ja todettua että liikennevalojärjestly toimii yllättävän hyvinkin. Jalankulkijoille ei oo valoja, vaan ne saa mennä aina kun mahtuu, mutta autoilijoille on valot, eli ne joutuu välillä päästäkään kuitenkin. Systeemi toimii siis samalla tavalla kun suomessa, paitsi että jalankulkijoita ei voida sakottaa punasiapäin kävelystä sillon kun mistään ei tuu ketään, kätevää. Muuten kaupunki on aika perus, paitsi että täälläkin taitaa kukoistaa joku markettikulttuuri. Keskustan alueelta tuntuu olevan melkein mahdotonta löytää minkäännäköstä ruokakauppaa että sais hedelmiä tai mitään, ne on luultavasti jossain kauempana autoiltavan matkan päässä.

Sain yhdestä skeittikuapasta ohjeet skedeparkkiin jonka piti olla ihan käveltävän etäisyyden päässä. Eilen aamusta lähdin kävelemään, ja valehtelematta kävelin yli 2 tuntia, ja vieläpä ylämäkeen. Mikä täkäläisillä on, että skedeparkit on laitettava kaikista korkeimmalle paikalle? Parkki löyty kyllä ensi yrittämältä, ihme kyllä, mutta se oli kiinni! En tiedä oliko siesta tai jotain, mutta sitä ympröi sähköistetty piikkiaita ja portti oli ja pysyi kiinni. No vieres oli onneks hyvännäkönen puisto, joten menin puun alle ottaan itekkin siestaa, mutta kun puol5 mitään ei ollu tapahtunu 3 tunnin venaamisen jälkeen ni päätin lähtee takas kaupunkiin.

Kaupunkiin päin kävellässä yritin testata montaa pankkia jos olis saanu seinästä lisää rahaa, mutta tuli uus ongelma: monen pankin automaatti oli lukitun oven takana. Oven sai auki VAAN sen pankin kortilla, what?! Varmaan jostian 7. pankista sain sit rahaa. Samalla tajusin että pankit ja muut rupes aukeen viiden pintaan. Loppuiskohan siesta sillon ja skedeparkkikin olis avautunu? Pitää ehkä käydä kattomassa vielä jos kerkee joku iltapäivä.

Bookkasin sit eilen vielä ittelleni Paraglidinging, eli suomennettuna kai riippuliidon, täks päiväks. Mut haettiin hostellilta aamulla ja ajettiin johonkin ilmailukerholle kai, tai ainakin rakenteilla olevalle sellaselle. Siinä heitettiin pickupin lava täyteen, 4 jannua sinne ja meikä + 3 espanjaa puhuvaa mun ikästä tyyppiä autoon sisää kuskin lisäks ja ajettiin järjettömän jyrkkää ja kiemurtelevaa tietä ylös vuoren huipulla olevalle tasanteelle, missä jannut heitti kamat autosta loivasti viettävälle reunalle.

Jannut kasas kamat, ja Mario, mun tandem-lentäjä, jonka luulin puhuvan vaan espanjaa, osaskin muutaman englanninkielisen sanan. Se anto mulle polvisuojat ja iski kypärän päähän, köytti mut kiinni penkkiin ja brieffassa niin paljon että ”when I say, we run”. Ookke… Vähän huolestuin jo varsinkin kun tuli niin paljon gearia päällä, mut onneks mä en tarvinnu niitä.

Varjojen pystyyn nostaminen oli ilmeisesti isoin urakka. Kaks mua ennen lähtenyttä tyyppiä sai varjot tosta vaan ilmaan, enkä voinu uskoo silmiäni kun ne lähti suoraan paikaltaan lähes pystysuoraan ylöspäin eikä oikeestaan ollenkaan eteenpäin. Me Marion kanssa jouduttiin ottamaan muutama juoksuaskel, mutta ei montaa, ja hups vaan heiteltiin n. 100m ylöspäin ihan tosta vaan. Oli jotenkin kuumottava tunne kun löydettiin joku nouseva ilmanvirta, en vaan voinu käsittää ettei menty käytännössä yhtään eteenpäin vaan pelkästään ylöspäin. Mun lievä korkeenpaikankammo rupes pikkuhiljaa hälyttämään.

Alku häkellyksestä kun selvis, niin ei enää kuumottanu (lähes) yhtään, paitsi sillon kun otettiin joku tuuli ja käytännössä pysähdyttiin ilmaan. Onks se ees mahdollista fysiikan lakien mukaan? Pystyin kuitenkin keskittymään maisemiin, vaikkei ne ollutkaa kovin hienot. Kuivaa ja karua, palanutta ruohoo jne. Kesä on vissiin aika kuuma täällä. Onneks se experience tässä olikin kai se pääpointti.

Alaspäin matkalla katteltiin ensin kun muut laskeutu, minkä jälkeen otettiin syöksykierre! Huh! Tehtiin samanlainen kun kävin hyppäämässä laskuvarjolla Australiassa ja leijaltiin alaspäin, mutta joko oon tullu vanhaks (tai varmasti vähintään sitäkin) tai sitten tehtiin nyt paljon jyrkempi kierre! Se G-voimien määrä oli ihan tajuton, meinas tosissaan lähtee taju. En oo tuntenu kyllä tollasta voimaa koskaan, haluis taas alottaa laskuvarjohypyn et pääsis tekeen noita itekkin!

Mario oli vissiin aika hyvä lentäjä, koska kierteen jälkeen tultiin käytännössä paikallaan alas, pienellä eteen-taakse –heijaavalla liikkeellä. Taas tuli tosi perusteellinen brieffi: ”When I say, you jump like you stand from a chair, ok?” Eikait siinä, Mario tuli käytnnössä paikalleen alas ja tärähdys oli samaa luokkaa kun olis tuolilta noussu seisoon tosisaan.

Kuten sanoin, mä en onneks tarvinnu suojia, mutta viimeisellä, mun jälkeen tulleella jätkällä, ne vissiin tuli tarpeellisiks. Mitä mä ymmärsin espanjasta, käsimerkeistä ja ruhjeista, niin ne oli saanu varjon ilmaan puolittain (tai se oli ehkä vahingossa noussu) ja raahannu niitä, muttei nostanu. Sit kun ne pääsi ilmaan ja oli lennelly, niin alaspäin ne tuli mallikkaasti, paitsi että kun ne laskeutu niin tuulenpuuska kaappas varjon vielä, ja ylimäärästä lentäjää hyppäs kiinni valjaisiin, mutta ei onnistunut pitämään paikallaan tätä parivaljakkoa, vaan tarvittiin vielä 3. Tyyppi vetämään varjo kiinni maahan, ettei tuuli nappais sitä enää. Muuten ei varmaan olis mitään ongelmaa, mutta kun 2 tyyppiä on kiinni samoissa valjaissa, on vähän vaikee juosta alastulossa edes hetkee kun varjo laskee, joten nääkin jannut pääty kaatuun siistiin pinoon.

Fail - kiinnihän se oli. Sähköistetty piikkilanka ei houkutellu kiipeemään yli, ei se bowli kuitenkaan ihan niin hyvältä näyttäny. Ehkä ens kerralla sit.

Kamat valmiiks reunalle - siitä piti lähtee mun käsittääkseni alaspäin

Mutta mentiinkin ylös! Satakunta metriä lähtöpaikan yläpuolella sekä tie, jota pitkin ajettiin ylös!

Mendoza from above

Mario ottamassa vastaan vikaa paria - siinä ne vaan heijas pienellä edestakasin liikkeellä lähes suoraan alaspäin. Ei voinu vaan uskoo miten niin smuutisti pysty tuleen alas (paitsi että varjokin olis pitäny saada heti maahan, niinkun meillä, ettei olis sit raahautunu tuulen mukana maassa)

Sama paikka – Pe 20.1.2012 klo 22:36

Tänään olikin sitten viinien vuoro, ja voi veljet että osaakin olla loppu. Aamu kasin herätykset ei oo kyllä vieläkään mua varten, edes tällä mantereella. Varsinkaan kun nukkumaan ei pääse missään nimessä ennen yhtä tän melun takia (paitsi että ei se melu sillonkaan hiljene, sillon on vaan niin väsyny että sammuu siitä huolimatta, haha).

Eli puol ysi aamulla mut tultiin nappaan hostellilta, ja hyppäsin bussiin. Ilosena yllätyksenä sekä viinitourin opas, että harjoittelija, puhu molemmat hyvää Englantia! Sen lisäks kaikki muut asiakkaat, ruotsalainen eläkkeellä oleva pariskunta, jenkkiläinen n. 30v pariskunta, japanilainen jannu sekä saksalainen puiden myyjä, puhu kaikki hyvää Englantia, joten reissu meni hyvinkin rattosasti.

Kun kaikki ihmiset oli keräilty kyytiin, ajaettiin Upu- tai Uku –valleyhyn n. Tunnin päähän, kuitenkin pysähtyen ekalle viinitilalle (Pulenta tms.) jo 40 min kohdalla. Opas kerto vähän Argentinan, Mendozan ja yleisesti alueen historiasta matkalla, ihan mielenkiintosia tarinoita.

Kävi ilmi, että jokaisella kolmesta viinitilasta joihin tehtäisiin vierailu päivän aikana, meillä olis oma opas kaikissa – ja kaikki puhuis kuulemma hyvää Englantia. Ekan tilan opas puhu ainakin hyvää englantia, selitti kuinka prosessi tapahtuu ja kierrettiin tuotantolinjaston läpi ennen kun saavuttiin tärkeimpään, eli maisteluun. Kello oli 9:30 aamulla ja meille lyötiin kolme lasia punkkua käteen. Sylkykuppeja ei ollut.

Alkuun oli ihan hauska leikki, missä meille anettiin haisteltavaks erilaisia asioita silmät sidoittuina, ja sen jälkeen voitiin yrittää maistaa ja haistaa niitä viineistä. Todentotta, nehän löyty sieltä kun tiesi mitä etsiä! Joku pyysi sylkykupin, mutta oli selvää että loppumatka menis kivasti hiprakassa varmasti, mikä tietenkin edisti kaikkien sosiaalista kommunikointia.

Toka tila oli enemmänkin autotalli. Kun muut tilat on ulkomaalaisessa omistuksessa, vaikkakin enimmät työntekijät (paitsi sadonkerääjät sesonkiaikana, jotka tulee jostain köyhemmistä maista) on Argenttiinalaisia, niin tää oli myös Argenttiinalaisessa omistuksessakin. Ne tuotti pieniä määriä laatuviiniä ja yritti pitää sekä kohtuullisen hinnan, että käsityön mau’un viineissä.

Ja hyviltähän ne maistu, täälläkin saatiin toki maistiaisia. Ensin maistettiin 3 eri punkkua, halvemmasta kalliimpiin makuihin, ja lopulta neljäs lasillinen tuli suoraan tynnyristä. Sitä kuulemma tehdään vaan 3000 pulloa ravintoloihin vuosittain, mutta ehkäpä meidän maistelun jälkeen sitä jäi vaan 2999 pullollista…

Viimesellä tilalla otettiin ensin hyvä lounas samalla kun maisteltiin viinit, 3 punasta ja yks valkonen, ruuan kanssa pihalla katsellen andeja, homma toimi. Mukavana yllätyksenä, vaikka olin varautunu tippaamaan, niin kun tuli tippauksen aika niin jenkkipariskunta totes mulle että he hoitaa mun osuuden – hekin on ollu reppureissareita ja tietää miten yritetään päästä mahdollisimman halvalla. Pitää muistaa toi jos ite joskus sattuu saamaan enemmän rahaa ja tapaan muita reppureissareita!

Takaspäin tullessa enimmt tais olla laskuhumalassa, sillä lähes kaikki mua ja oppaita lukuun ottamatta tais nukkua (Kuski ei kans onneks nukahtanu, mutta se ei saanutkaan viiniä). Oppaatkin sano, että he on tottunu tähän jo ja osaa olla salaa juomatta kovin paljon, pitäisi kuulemma olla muuten vierotuksessa muutaman kuukauden jälkeen.

Pari viinipulloa kypsymässä ja odottamassa etikettien laittamista sekä jakelua

Ensimmäinen maistelu kello 9:30 aamulla!

 Toka viinitila muistutti enemmän autotallia

 Toka maistelu. Nyt kello oli jo varmaan yli puolenpäivän eli juominen oli kai ihan okei?

 Ja kuormastahan ei syöd...tai siis juoda, eikö?

To the bat cave! Vikan viinitilan omisti joku hollantilainen jannu joka maahantoi Porcheja ja piti viinitilaa harrastuksenaan. Kaikki oli rakennettu turisteja silmällä pitäen, ja kyllä sen huomas. Tässä kypsyy niiden hienoimmat viinit.

Chilestä Andien yli Argentiinaan

Hotel Nutibara, Mendoza, Argentina – Ma 16.1.2012 klo 12.26

Dodiin, ja nyt alko oikee reppureissaus sit. Varasin huomiseks jo dorminkin! Ekaa kertaa vissiin Aussien jälkeen, saa nähdä puhuisko siellä kukaan Lontoota.

Eilen tosiaan lähettiin tuolta jostain pikkukylästä jatkamaan matkaa, ja todettiin että sunnuntaiaamuna kaikki on kiinni. Pari lihakauppaa oli auki, en tiedä miks, mut muuten yhtä markettia lukuun ottamatta kaikki oli kii. Marketista poistettiin sit vähän ruokaa ja vettä mukaan ja jatkettiin kunnes pysähdyttiin syömään jollekki huoltoasemalle motarin varrelle aamupalaa.

Aika pian päästiin onneks motarilta pois kohti vuoria. Tie oli kohtuu paljon parempaa kun eilen, vaikkain rekkoja näytti olevan heti alusta enemmän. Alkuun meidät ohjattiin rekkajonon ohi, hirvee kasa rekkoja, en tiedä tullattiinko ne siinä vai mitä. No onneks ohjattiin ohi, koska jono olis kestäny ikuisuuden. Tie lähti kiemurtelemaan pirun jyrkästi ylöspäin aika jylhissä maisemissa ja mun muistaakseni 34 180 asteen kurvin (kyllä, jokainen serpenttiinin pätkän kurvi oli numeroitu) jälkeen oltiin ylhäällä, missä vähän tullimuodollisuudet rupes huolestuttamaan.

Toiseen suuntaan oli hirvee jono, mutta me vaan pyyhkkästiin läpi ilman että kukaan kyseli mitään papereita. Hetken matkan päässä kyseltiin auton papereita, ja kävi ilmi että autoon piti ostaa joku lisävakuutus Argentiinan puolelle, mutta vieläkään kukaan ei kyselly passia. Rupes oikeesti huolestutttaan että ollaanko ajettu ohi jo jostain kopista missä olis ite pitäny leimata ittensä sisään Argentiinaan tai vastaavaa. No jatkettiin kuitenkin, ja nähtiin aika pitkä jono autoja ja älyttiin että siinä oli tulli, ei oltu laittomana maassa vielä. Vuorilla oli vaan melko pitkä No Mans Land.

Tullaus ja rajanylitys oli aika mielenkiintoinen prosessi. Jonotettiin johonkin drive in –tulliin, missä autot ohjattiin isoon halliin. Hallissa katottiin passit, leimattiin ensin chilestä ulos ja vieressä istuva virkailija leimas sit argentiinaan sisään, samalla kun joku leimas auton papereita. Hirveesti pyöriteltiin paperia! Myös auto tutkittiin, tosin me näytettiin ilmeisesti niin turisteilta ettei paljo kiinnostanu, avas takakontin, vilkas sisään ja thats it.

Alaspäin oli ihan yhtä majesteettiset maisemat ja sai käyttää ajaessa kunnolla jarrua, vaikka rekat ja paikalliset painelikin meistä ohi! Muutama iso laskettelukeskuskin nähtiin, tosin kiinni totta kai näin kesällä ja poliisitkin pysäytti, mutta huomautti vaan että täällä kuuluu käyttää päivälläkin valoja.

Tultiin tänne Mendozaan ja löydettiin yllättävän helposti hotelli, chekattiin sisään (respassa puhuttiin englantia, wuhu!) ja lähettiin syömään. Eikä kastuttu edes pahsati, vaikka iski ihan järjetön ukkonen! Kun Chilessä oli joku 25 ja kuivaa, niin täällä on 35 ja kosteeta, kunnon ukkosia luvattu joka päiväks.

Tänään porukat lähti ajeleen takas Santiagoon kokoukseen ja mä jäin vielä päiväks tähän hotelliin jos sais vaatteet pestyä yms. Huomenna sitten takas hostellielämään ja ekaa kertaa tosiaan Aussien jälkeen dormiin, eli varmaan Mendozassa jokunen päivä ja sit ehkä takas rannalle, katsotaan!

Aamupala siinä nätisti. Miten ihmeessä keskellä ei mitään huoltsikoillakin voi olla kulkukoiria? (ja miten ihmeessä ne voi olla noin hyväkuntosia?)

Tosta virallisen näkösestä tönöstä piti ostaa lisävakuutus autoon Argentiinan puolelle (sen lisäks sieltä sai ruokaa, juomaa ja turistirihkamaa)

Drive in -tulli. Tonne kauimmaiseen rakennukseen ajettiin sisään jossa tutkittiin auto ja leimattiin passit, jännä. Vaikka oltiin yli 3 kilsan korkeudessa niin lämpöä oli varmaa lähemmäs 35°C!

 Mini ski resort, monessa muussa tuolihissit meni näkyvien huippujen taakse johonkin paljon pitemmälle

Melko jylhiä maisemia oli tälläkin puolella... Ei varmaan enää tarvii ihmetellä miks täälläpäin maailmaa on aika paljon kaivostoimintaa.

Vaikka tiet olikin aika paljon nopeempia ajaa kun edellispäivänä, niin oli ne vieläkin ihan kohtuullisen kuumottavia (varsinkin kun takapuskurissa roikkuu kiinni joku jäätävän kokonen bensarekka tai vastaava)

Surffia ja Vuoria! La Serena + Andit

Hotel Club La Serena, La Serena, Chile – Pe 13.1.2012 klo 0:11

Olis nukkumaanmenoaika, mutta ei malta kun kattelee tota vastapäistä rantaa. Ollaan siis nyt La Serenassa, rantakaupungissa n. 600 kilsaa pohjoseen Santiagosta mihin ajettiin eilen.

Elikkä toissapäivänä käytiin vielä syömässä illallainen hyvällä viinillä varustettuna Santiagossa Perin ja Ullan työkavereiden kanssa. Vedettiin unet, chekattiin hotellista ulos, otettiin taksi autovuokraamoon (jossa joku puhu Englantia!) ja löydettiin Perin puhelimen navigaattoria käyttäen ulos Santiagosta ja päätielle. Tie on sama, mikä menee käytännössä koko etelä-Amerikan halki pohjois-etelä –suunnassa, eli melko monta kilsaa. Ei enää ihmetytä miks 40-50% tän maan väestä asustelee Santiagossa. Maa oli niin lohduttoman kuivaa että siellä ei kasvanu mitään. Täytyy ihmetellä Espanjalaisia miks ihmeessä ne on sillon joskus 1500-luvulla halunnu vallata tän alueen?

Tie oli melko suoraa motaria mitä pysty painaan 120 kilsaa tunnissa lähes kokoaika, ainoot pysähdykset oli tietetullit joista kerty yllättävän paljon maksettavaa. Ei sitä näin Suomalaisena tajua, että niihin menee monta euroa tunnissa tie- ja tunnelimaksuja. Muuten reissulla ei näkyny paljon mitään, pysähdyttiin johonkin pieneen kylään ottaan lounas ja tien laidassa myytiin auki-viillettyjä vuohia, ilmeisesti lihaks ja juustoja aika ajoin. Ihme että siellä maaseudulla kukaan selviää.

Vaikka virallinen lomakausi ei ookkaan alkanu ilmeisesti vielä, niin on tää aika täynnä. Oskar, Perin ja Ullan kaveri, oli värvänny jonkun sukulaisensa varaan meille hotellin. Perin GPS vei meidät ihan väärään paikkaan kun etittiin sitä, mutta nähtiinpä vanha kaupunki. Käytin kyselemässä rannan hotelleista, mutta niissä ei kuulemma ollu tilaa. Lopulta löyudettiin meidän hotelli ja jäätiin sinne kuitenkin yhdeks yöks ja netistä kun varas hotellit niin tilaa oli, eli tänään siirryttiin tähän rantabulevardille.

Käytiin illalla vielä ajelemassa tossa vieresessä kaupungissa ja ettimässä surffia, mutta sellaista ei löytyny. Löyty kuitenkin tän paikkakunnan versio kotoisasta Pispalasta, tosin huomattavan ränsistyneenä. Mesta on aika mielenkiintoinen, ikään kuin Costa Del Sol + Tesoman lähiöt joita ei oo huollettu 30vuoteen, aika run down mesta. Toisaalta täällä rakennetaan tätä mestaa hirveetä vauhtia, että ehkä tästä tulee Costa Del Sol Chile 10 vuoden päästä. Mun veikkaus tosin on ettei tästä tuu kovin kivaa kun noi mestat on valmiit, ei näytä yhtään mukavalta mutta mistäs sitä tietää.

Aamulla kamat ulos hotellista ja sisään tänne toiseen hotelliin, kamat mukaan ja lähdettiin käymään ostarilla kattomassa oisko löytyny sortseja. Ei löytyny mutta saatiin ruokaa. Ostari oli kun mikä vaan jenkkilän tai aussien ostari, tosin paljon melusampi. Ja foodcourtissa kukaan ei puhunu tietenkään englantia, mutta sainpahan avocado-hodarin..

Shoppailun jälkeen ajettiin takas rantabulevardille ja painoin kyborgit jalkaan ja lähin testaamaan miniä joka oltiin spotattu eilen. Se oli äkäsin ramppi mitä oon ikinä skeitannu, mutta tottumisen jälkeen ihan mukava vaikkei mitään HC temppuja saanu kyl tehtyä. Jännä sinäänsä ettei kukaan nuorisostakaan oiekestaan puhunu sanaakaan englantia, mutta yhteinen viittomakieli + hymy –yhdistelmä löyty kuitenkin ja kaikilla tuntu olevan kivaa eikä kukaan (edes minä!) kaatunu niin että olis sattunu. Win!

Skeitin jälkeen päätettiin riskeerata Perin kanssa ja vuokrattiin Surffit + Märkäpuvut 10 jenkkitaalaa / tunti ja lähettiin kokeilemaan aaltoja. Vesi oli yllättävän kylmää, ehkä joku 16°C mutta märkäpuvut toimi eikä tullu yhtään kylmä.

Ikävänä puolena kun mentiin veteen kaikki viittoili hirveesti ja huuteli ja pari surffia oli irti. Rannalle tuli ambulanssi hirveetä vauhtia ja pari venettä + jettiä lähti kovaa kyytiä ulkomerelle, niin mietittiin että joku oli ehkä kadonnu sinne, koska irtonaiset laudat oli alottelijalautoja isoissa aalloissa. Ikävä kyllä etsinnät taidettiin luovuttaa tuloksetta….

Surffi oli kuitenkin hyvää ja molemmat saatiin jonkinveran aaltoja. Vaikka ulkona olikin jotain parimetrisiä aaltoja joita jotkut surffas, niin pysyttiin me ihan mielellään rannan kuohuissa joissa ylsi turvallisesti pohjaan, mutta josta pääsi kuitenkin ihan hyvin laudoille pystyyn ja jopa välillä kurvaileenkin. Hullun siistiä, ja koska oli pilvistä niinkun koko päivän niin ei ees palettu pahasti!

Surffin jälkeen otettiin vielä illallinen rannalla ennen kun tultiin tänne kämpille. Haluttiin huomenna kattelemaan pingviinejä (kyllä, niitä on täällä palmujen seassa) tohon 100km pohjoseen olevalle saarelle, mutta ilmeisesti keli on sen verran vaarallinen että sinne ei pääse, harmi sinäänsä. Ehkä pitää sit yrittää surffata vielä toinen päivä jos paikat kestää, nyt meinaan tuntuu siltä että huomenna voi olla lihakset skidisti jumissa.

 Eka kyöä johon pysähdyttiin, tuolta tosin ei vielä löytyny raflaa mutta ainakin nähtiin merta jo!

 La Serenassa olikin sitten vähän pilvisempää

 Äitiphoto 50-50 minillä

 Vaikka kuinka oli pilviä, niin jengiä riitti rannalla! Ja kuten huomaa, niin joka puolelle rakennetaan hirveetä vauhtia uutta asutusta (ja tälle maalle jotenkin poikkeuksellisesti myös kerrostaloja nykysin!)

 Ja tästä se lähti, veteen vaan! Ja turisteillahan ei ollu riittävän pitkää putkea että olis saanu niitä uskomattomia tuubeja kuvattua mihin vedettiin sisään...

 Cocuimbo

Hotel Maribo, La calera, Chile (tai ainakin jotain sinne päin, oon liian väsyny muistaan oikein) – Sunnuntai 15.1.2012 klo 0:55

Ja lievästi sanottuna loppu. Ei tosiaan päästy kattomaan niitä pingviineitä huonosta kelistä johtuen. Vaikka kaikki mahdolliset säätiedotukset on luvannu aurinkoista, niin jokainen aamu on valjennu ihan sumuisena ja pilvisenä sekä tuulisena La Serenassa.

Eilen kun ei ollu oikein keliä surffata, niin mietittiin että entä jos olis lähteny skeittaamaan. Olin Googlannu että La Serenassa oli iso skeittimesta, mutta osotetta sille ei löytyny mistään. Surffikojun Tanskalainen surffinopetteja joka puhu englantia yritti neuvoa missä se on, mutta koska kaveri puhu pienestä ministä, tultiin pitkän etsimisen jälkeen siihen tulkoseen, että rannan mini oli ollu ennen jossain siellä mihin ne neuvo meidät ja siirretty. Pitkällisen ja hitaan, ja varmaan jonkun miljoonan euron googlauksen (käyttäen Perin puhelinta nettinä) jälkeen löydettiin parkille nimi, mutta ei vieläkään osotetta.

Käytiin syömässä Perulaisessa raflassa (pirun hyvää safkaa muuten) ja kyseltiin samalla ohjeita. Joku mamacita kertoi meille espanjaks ohjeet ja kuunneltiin ne sujuvasti kaiken ymmärtäen. Löydettiin jollekkin Pispalan näköselle alueelle – mutta edestakaisin ajelun jälkeen ei parkkia löytyny kuitenkaan joten päätettiin luovuttaa ja ajettiin takas rantaan.

Vaihdettiin Perin kans sortsit ja painettiin takas veteen sitten – lihakset ihan jumissa mutta kyllä ne siitä vetreyty. Pikkuhiljaa rupee ehkä sujumaan toi homma, ja vaikka iltapäiväks keli olikin seljenny, niin ei onnistuttu kumpikaan (kai) palamaan pahemmin. Ja tänään ei kukaan näyttäny hukkuvan, vaikkakin välillä tuli ihan järjettömän kokosia aaltoja ihan rantaan asti niin, että niitä sai kyllä sukeltaa pakoon parikin kertaa.

Vaikka voimat loppukin surffata, niin kerta aurinko paisto teki mieli tehdä jotain vielä, joten kun Per ja Ulla lähti käppäileen rannalle, otin mä auton ja ajoin takas minille. Tällä kertaa rullaus makso, suurin piirtein $2/h, joka on ihan kohtuullinen hinta siitä että tokalla runilla tein kiinalaisen ollien ministä ditsiin ja ditsi lähti irti. No problem kuulemma, tuettiin se paaluilla ja rullaus jatku (en tosin uskaltanu siihen osaan koskeekkaan enää).

Tänään kysyttiin aamulla respasta ohjeet parkille ja saatiin ohjeet kartalle. Ajettiin melkein samoille huudeille kun eilen ja uskottiin löytävämme, mutta ei sitä vaan löytyny! Pitkällisen etsinnän jälkeen päätettiin luovuttaa seuraavan yrityksen jälkeen, mutta kysyin joltain rakennustyömaalta ja ne osas ohjata meidät oikeeseen paikkaan (minä kuuntelin taas sujuvasti ohjeet Espanjaks) ja ihme ja kumma iso betoniparkki löyty! Poolit oli hullun vaikeita ja raskaita rullata, mutta kivaa oli kuitenkin vaikkakin keli oli mitä oli. Erikoisuutena täälläpäin että ikinä en oo nähny niin miljoonaa kulkukoiraa hengailemassa parkilla, mutta ei ketään näyttäny meidän skeittaus haittaavan.

Rullaus oli kuitenkin pakko lopettaa ja lähtee ajaan kohti Elqui (tai joku vastaava) valleyta, joka on vuorten välissä menevä laakso. Oli aika mielenkiintonen näky – vuorilla oli ihan karua mutta keskellä laaksoo kasvo viinit ja välillä oli jopa tekojärvee. Pysähdyttiin syömään johonkin pikkukaupunkiin nimeltä Vicuna muistaakseni, minkä jälkeen jatkettiin ajamista kartalle ihan pieneks merkityllä tiellä.

Oletettiin että ekaan neljäänkytä kilsaan menis joku tunti – siihen meni melkein 4. Tie oli ihan kinttupolkua vuorten keskellä, mutta kyllä siitä selviskin. Huominen ajo Mendozaan voi tosin olla aika peanuts ton jälkeen. Vaikkakin maisemat oli kohtuu upeet koko matkan, niin näistä scenic routeista pitäs saada joku lyhennetty versio aina. Yleensähän ne muuttuu ekan puolentunnin jälkeen puuduttaviks.

Oltiin joskus 10 pintaan illalla (oltiin arvioitu että oltais sillon noin 200km pitemmällä) ekassa kaupungissa missä oletettiin että olis voinu olla hotelli. No koko pitäjässä oli yks hotelli, ja sekin täynnä. ”Kaupungissa” oli joku häppeninki, ainakin tivoli ja ehkä jotain muutakin. Ehkä tivoli riitti, en oo nähny missään maassa näin paljon tälläsiä ihme fun landeja, vähän samantyyppisiä kun oon jossain karate kidissä nähny. Vuoristorataa, maailmanpyörää, törmäilyautoja sun muuta joka pitäjässä ainakin pari kappaletta.

Lopputuloksena sieltä ei löytyny yöpaikkaa. Takas motarille ja ainakin sata kilsaa etelään. Nähtiin Motelli tien varrella, muttei koskaan löydetty sitä. Kysyttiin jostain ja löydettiin eka hotelli, joka oli tosin melunen. Sen jälkeen ajettiin tunti ristiin rastiin pitäjää ja katteltiin paikallista yöelämää ja päädyttiin tänne. Hotelli vaikutti tosi hiljaselta kun otettiin huoneet, mutta ei lopulta kyllä taida olla sitä tässä hetken kuunneltuna. No ehkä täällä muutaman tunnin nukkuu ennen kun huomenna jatkaa taas ajelua kohti Argentiinaa!

 Cocuimbo @ Sunset

 Iskäphoto halfcab smith

 Iskäphoto kulmakilautus

 La companieras tai joku vastaava oli ihan samanlainen laajalle levinny omakotitaloalue kun kaikki muutkin kaupungit chilessä. Helppo löytää tuolta skedeparkki?

 Ei tarvinnu ajaa kun parikytä kilsaa sisämaahan niin aurinko rupes paistaan ja rupes olemaan viinialueita! (Tosin myös aika karut vuoret...)

 Ja tiet oli vähän hitaampia ajaa kun mitä oletettiin

 Maisemat oli toki sen arvoiset! Tonne ei vaan olis toivonu auton hajoavan (Fiksut turistit lähti reissuun ilman yhtään ruokaa tai vettä, ei ihan osattu ennakoida tota tietä)

 Chilessä on viime vuosi protestoitu paljon opetuksesta - sekä laadusta että kustannuksista. Oppilaat on osottanu mieltään yli 4kk ja ollu menemättä kouluun ollenkaan ja osa joutuu kertaan vuoden ja osa joutuu tekemään kesällä ne ajat. Kylttejä (ainakin oletettiin että toi liitty niihin) oli tuotu näköjään ihan joka paikkaan!

 Nähtiin laamojakin (tosin aitauksessa vuorten alarinteillä)! Niillä oli vaan jotain kiinnostavampaa katteltavaan kun me.

Lääniä ja tuultahan täällä maassa rannikolla riitti, ja rantaa näillä on pirusti! Onkin ihme ettei tuulimyllyjä oo paljoakaan enempää kun muutamassa paikkaa motarilta näky isot "tuulipuistot".

Santiago vol. 2

Hotel Galerias, Santiago de Chile  Ti 10.1.2011 klo 20:24

Dodii, ja nyt porukoitten luona niiden hotellissa. Eilen David lähti aamulla töihin ja ite jäin vaan vetään lonkkaa ja nukkuun, tosin unet jäi vähän vähälle kun Davidin perhe oli niin aktiivisia kyselemään että tarttenko jotain, haluunko ruokaa yms. Kämpillä ei pitäny olla ketään teoriassa, mutta täällä ilmeisesti keskiluokkaisella perheelläkin on varaa sisäkköön sekä nuoremmat sisarukset jotka tylsisty lomalla vaan kämpillä, joten härdelliä riitti.

David tuli joskus kuuden pintaan ja sen piti lähettää joku faksi, eli sen isä heitti meidät metrolle ja lähettiin ettimään faksausmestaa – ei löytyny. Sen sijaan käppäiltiin keskustassa ja fiilisteltiin vaan pitkää kesäiltaa, vähän kun olis suomessa heinäkuussa kävelly. Tää kaupunki rupes tuntuun aika kodikkaalta, pitäs vaan toi Espanja opetella eka.

Huvittavin tapaus oli kun takasinpäin bussimatkalla kulkukoira (joita koko kaupunki on täynnä, mutta toisin kun monessa muussa paikassa nää on erittäin ystävällisiä) päätti tulla bussiin. Kukaan ei saanu sitä lähtemään, ja kun kuski tuli yrittään heittään sitä pihalle, se juoksi istumaan kuskin paikalle. Selvis syy siihen miks bussit ei täällä kulje ihan täsmällisesti.

Aamulla David lähti taas töihin, ja mä jäin vetään unta ja aamupalaa. Olin sopinu et nään porukat puolenpäivän pintaan kaupungilla, mutta  sinne pääseminen ei ollukkaan ihan niin yksinkertaista. Busseihin ei voi ostaa kertalippua, ja mun piti päästä bussilla metrolle. No otin Davidin pikkusiskon kortin ja sen pikkuveli lähti saattaan mua, eli pääsin kuin pääsinkin metroon ja sain annettua kortin pois. Parilla eri metrovaihdolla (metro täällä toimii tosi hyvin!) keskustaan missä miittasin porukat ja toin kamat tänne niiden hotellille sisään.

Nopeen kasvislounaan jälkeen otettiin joku 3,5h kiertoajelu missä käytiin kaupungin tärkeissä mestoissa ja katteltiin kaupunkia ristiin rastiin. Ihan hauska, mutta pitempään ei ehkä olis kestäny.

Vaikka jetlag tai yleinen väsymys painaakin vielä, niin pitäs vielä jaksaa. Nyt ollaan hetki yrittetty päättää että mihin ajetaan huomenna kun vuokrataan auto, eikä muutaman tunnin jälkeenkään olla vielä osattu päättää mitään. Nyt pitäs lähtee Perin ja Ullan duunikavereiden kanssa syömään ennen kun huomenna vuokrataan auto ja ajetaan….johonkin (kunhan ensin päätetään se, että mihin).

Porukoitten hotellissa pääsiäissaarilla (eiku....Santiagossa siis) aika mielenkiintoinen uima-allas. Joko tuo voi pitää törkeitä bileitä, tai ehkä todennäkösemmin, tohon voi heijastaa jotain tylsiä skype-keskusteluita kokouksissa. Tiedä sitten...

Turisti saapui mestoille!

Santiago oli oikeesti mielenkiintoisin mixture pitkään aikaan uutta ja vanhaa. Ja tää kaikki kestää maanjäristyksiä!

Tän piti olla "craft market", turistein mesta pitkään aikaan (+ neitsyt maria tyylikkäästi maston vieressä kaupungin korkeimmalla paikkaa)

Elämäni pisin yhtäjaksoinen lento ja viimeinen manner!

Kuten osa on ehkä huomannukkin, blogin ulkoasu on hieman muuttunut. Mun piti päivittää ennen reissuunlähtöä se kokonaisuudessaa, mutta bloggerhan meni tietenkin jumiin ja sitten loppu aika kesken, eli näillä mennään hetki. Ehkä tän reissun jälkeen onnistun päivittelemään sen kokonaisuudessaan taas!

Sunnuntai 8.1.2012 klo 11:37 – Davidin kämppä, Santiago de Chile, Chile

Takana elämäni pisin yhtämittainen lento ja nyt alkaa viimeisen mantereen (etelämannerta ei lasketa) valloitus! Eli tähtäimessä suurin piirtein kuukauden reissu Chilen kautta Argentinaan ja sieltä takas koto-Suomeen.

Takana on stressaava syksy ja joululomallakaan ei kerenny rentoutuun kun joutu remontoimaan uutta kämppää, mutta eilen puoliltapäivin otin siis bussin Tampereelta Stidin päätyyn lentokentälle, chekkasin kamat sisään, sain boardingpassin ja lensin Madridiin, missä etin transferdescin ja yritin saada uutta boardinpassia. Mun piti lentää Iberialla, mutta mut oli siirretty LAN-nimiselle yhtiölle. No hyvä niin, oli ilmeisesti parempi yhtiö ainakin Davidin mukaan. Sain transferdesciltä KÄSIN kirjotetun lentolipun, mutta pääsin kuin pääsinkin silläkin koneeseen, missä hyvän iltapalan, parin leffan ja parin viinilasin jälkeen vedin mukavat noin 9h unet – siinähän se yli 13,5 tuntinen lento sitten menikin mukavasti, heräsin aamulla pirteenä kattelemaan just kun lennettiin Andien yli! Oli upeet näkymät, minkä jälkeen pääsin tullista läpi Chileen, löysin kamat ja David, kurssikaveri kesäiseltä Global Health kurssilta, oli vastassa kentällä.

David ajo pienen kierroksen sen lapsuuden huudeilla tässä Santiagon lähiöissä ennen kun tultiin tänne sen porukoitten kämpille. Chilessähän tapana ei oo muuttaa pois kotoota ennen kuin on ollu muutaman vuoden töissä keräämässä rahaa, joten koko perhe asuu yhdessä.

Illaks on luvassa ainakin perheillallinen Chileläiseen tapaan, mistä voi tulla mielenkiintoista koska David on ainoo joka puhuu sanaakaan Englantia. Pitäsköhän sitä itekkin ruveta reenaamaan Espanjaa pikkuhiljaa?

Suomi kello 15 - äkkiä nyt täältä pois! Kiitorata tyhjäks et päästään ilmaan

Sunnuntai 8.1.2012 klo 22:02 – Sama Davidin kämppä

Huh, ihan loppu! Rupeekohan jetlagi painaan vähän?

Davidillakin oli onneks darra eilisestä, joten otettiin päikkärit ennen lounasta, ja onneks niin. Lounaalle tuli Davidin sisarusten ja vanhempien lisäks isovanhemmat. Koko perheestä kukaan muu ei puhunu englantia! Ja mähän oon tunnetusti kielinero, joten siinä sit vaa hoin että mui bien kun koko poppoo solkkas mulle espanjaa hyvin ylpeenä esitellessään jotain Chileläistä perinneruokaa (Maissikakkua, vähän kalakukon tyyppisesti maissipiirakan sisään leivottua kanaa ja lihaa).

No selvisin kuitenkin kaiketi kunnialla lounaasta ja otettii vielä akuutti ruokalepo ennen kun lähdettiin kaupungille. Jätettiin auto kotiin, nappasin Davidin pikkusiskon bussikortin ja otettiin bussilla metrolle millä painettiin keskustaan. David halus viedä mut johonkin kukkulalle mistä näkyy Santiago, ja niinhän sieltä näkykin! Rupesin tajuun että Santiago on samanlainen kun mikä vaan muukin iso kaupunki, tosin paljon rauhallisempi kun monet muut missä oon viimeaikoina ollu. Lämpötilakin oli aika sopiva, ja keskustassa kävellessä tuli aika paljon jotenkin Sydney mieleen.

Kukkulan lähelle päästessä todettiin, että melkonen turistinähtävyys vissiin kyseessä. Oli niin monta ”Chile” –lippispäistä ja vyölaukkusta turistia. Jotenkin jännä, että edes tälläsellä alueella kukaan ei puhunu Englantia. No onneks David tulkkas. Otettiin joku tollanen vino kiskobussi ylös ja tsiigailtiin kaupunkia – oli jännä nöhdä kuinka laajalle alueelle vuorten keskelle kaupunki oli levittäytyny, mutta että vana yhdellä alueella oli enemmänkin kerrostaloja.

Takaspäin käveltiin alas ja pysähdyttiin ottaan mäkistä safkat ja katteleen skedeejiä siinä edessä, kaupunki rupes tuntuun kokoaika enemmän ja enemmän kodilta jo ekana päivänä. Jos osais sanaakaan Espanjaa niin tänne ei varmasti olis vaikee kotiutua! Mukava keli, ihmiset mukavia, julkiset toimii melko hyvin ja kaduilla mahtuu käveleen ja puistoissa mahtuu jopa istumaan, ei paha kombinaatio. Nyt sitten ilta istutaan parantamassa maailmaa tässä Davidin kämpillä ja katotaan mitähä sitä huomenna keksis!

Pieni osa Santiagoa. Tää kaupunki levittäytyy ihan käsittämättömän laajalle.