Settleing down in Mumbai

Kärkeen info että oon tosiaan hengissä ja osanotot kaikille jotka jotenkin kärsi tapahtuneesta, vaikka heistä tuskin kukaan tätä lukeekaan. Keskustassa, samoilla mestoilla missä oltiin eilen, on ilmeisesti räjähtänyt kolme pommia jotka on tappanu 20 ihmistä ja haavoittanu yli 100. Paikalliset ei tosin ilmeisesti usko kostoiskuun, mutta kuten kuvtella saattaa niin tuo oli pikkunen härdelli äskön päällä. Oltiin ite Svetlanan, Ainon ja Karenin kanssa kattomassa bollywoodleffaa nimeltä Delhi Belly (suosittelen ehdottomasti) iskujen aikaan ja saatiin tekstarit että ollaanhan kunnossa. Takasinpäin tullessa huomas kyllä että jotain on tapahtunu kun tuo oli hirvee kasa poliiseita tutkimassa autoja taskulampuilla ja peileillä. Aika epätoivosen näköstä keliä, varsinkin tossa monsuunisateessa. Ei helpota kyllä yhtään. No ehkä tää tästä, muut asukkaat tuntu olevan aika järkyttyneitä, pitäsköhän munkin vai pitäskö huolestuu kun en oo? Näitä nyt sattuu jokasessa isossa kaupungissa, ja kiitän kyllä onneeni tai jotain ylempää ettei oltu mestoilla sillon kun sattu, mutta vaikee uskoo että enään mitään tapahtuis heti perään. Varsinkaan kun me asutaan täällä aika syrjässä, voi olla että meidän alueelta poistumiskieltoo vähän taas tiukennetaan, ja ehkä ei oo järkevääkään mennä mestoille. Onhan tässä lähelläkin tutkimista, mutta pois en kuitenkaan oo tulossa vaikka moni onkin sitä kysynyt/ehdottanut/vaatinut jo.

IIPS Hostel – Maanantaina 11.7.2011 klo 16:48

Ja päivän luennot ohi. Aamulla käytiin rekisteröitymässä kurssille ja saatiin ihan järjetön kasa koulukirjoja mutta ”onneks” saatiin niille myös reppu – tietääpä että on menny hyvään käyttöön toi kurssimaksu (NOT!) No ne saatiin jokatapauksessa ja samalla joku kurssin koordinaattori, niin perus Inkkari kun voi olla tän mun kokemuksen pohjalta (puhuu huonoo Englantia ja ei jaksa kuunnella kysymyksiä loppuunasti) piti meille saarnan siitä kuinka ei mielellään saatais mennä campusalueen ulkopuolelle eikä missään nimessä saada syödä ruokaa missään muualla kun koululla. Lisäks me pohjoismaalaiset syödään täällä koululla omassa messissämme erillään paikallisista opiskelijoista ja työntekijöistä. Tultiin tänne opiskelemaan Intian kulttuuria ja tapoja pääasiallisesti niin kivastihan ne oppii tuo omassa possessa ja luokkahuoneissa kuunnellen! Eikun oliko sittenkään niin… No päivän eka luento oli korvattu jokatapauksessa jollain symposiumilla kun oli World Population Day – ilmeisesti Intiassa on 1,21 biljoonaa ihmistä tänä vuonna. Se on paljon. Kolmesta puhujasta yks puhu ymmärrettävästi, tosin vaikeesti. Hyvä alku. Istuin sen läpi ja nuokuin ja venasin safkaa – onneks tänää syötiin kaikkien muiden kanssa jostain syystä, mutta koordinaattori vakuutti että tämä ei toistu, jatkossa syödään yksin. Damn! No toka luento oli ihan hyvä, vähän naisen asemasta Intialaisessa avioliitossa. Puhuja puhu vie ymmärrettävästi ja hitaasti, joskin oli siinä mielessä tyypillinen Inkkari ettei jaksanu kuunnella kyssäreitä loppuun vaan vastaili ihan mitä sattuu. No ei siinä. Nyt sataa taas vaihteeks niin pirusti ettei mitään asiaa pihalle, mitähän täällä keksis?

 Saatiin "vähän" luettavaa heti kärkeen, mutta onneks saatiin myös bränikät läppärireput jotta voidaan kantaa kaikki tää kama!

 Jouduttiin heti aika tosisisiin toimiin - world population day symposium

Sama mesta – tiistai 12.7.2001 klo 22.20

Huh kun voi olla hikinen olo! Rikoin justiinsa koulun sääntöjä ja sain ihan uuden käsityksen täydelle tuolla paikallisessa junassa, mutta samalla mun käsitys Inkkareista on muuttumassa positiivisempaan suuntaan. Aamun luennot tosin oli taas ihan turhat – ei tullu oikein mitään uutta. Tai ekasta luennosta olis tullu, mutta luennoitsija oli sairaana niin paikalle kutsuttiin koordinaattori, joka me nimettiin huutaja-mieheks. Näin siks koska se ei osaa kuunnella, vaan huutaa ihan omaa asiaansa aina kaikkien päälle, mahdollisimman kovaa, ja asiathan pitää toistaa ainakin 4 kertaan. Lounaan jälkeen meillä oli vihdoin orientaatiosessio missä käytiin läpi ensinäkin akateemisia tavotteita. Huhhuh, meinasin pyörtyä! Kurssimateriaalit on ollu täynnä typoja. Ensinäkin meillä on luennot vaan aamusin, iltapäivät on aikaa tehdä omia kirjallisia juttuja. Mutta luentojan lisäks meidän pitää tehdä joku 5000-8000 sanan tutkielma, sehän meinaa melkein 20 sivua! Ja kukaan ei oikein osannu selittää että onko tarkotuksena tehdä tutkielma, kirjallisuuskatsaus vai mikä. Tai osas selittää, mutta heti seuraava puhuja kumos sen. Sen lisäks meillä on lopputentti ja jokasesta field visitistä pitää tehdä oma raportti. Eli hommaa riittää ilmeisesti, toivottavasti asiat selkiintyy tässä pikkuhiljaa. Sit kun päästiin käytännön järjestelyihin, huoneiden siivoukseen, lentokentältä hakemisiin, ennakkotehtäviin yms. niin meininki meni agressiiviseks. Annettiin ihan rakentavaa palautetta, ja mun mielestä hyvin mietoa sellaista vielä, josta olis saanu helposti pieniä asioita parannettua tulevaisuuteen mutta järjestäjät tuntu ottavan kaiken hyvin henkilökohtaisesti ja tuntu suuttuvan meille ja rupeevan puolustautumaan hyvin aggressiivisesti. Enemmän ehkä huvittavaa kun pelottavaa tai ahdistavaa. No ehkä me selvitään ilman apuakin.

Luennon jälkeen lähettiin pienellä kuuden hengen possella vähän rikkomaan sääntöjä ja painaan kaupungille. Käveltiin lähelle asemalle, mikä olikin ihan vieressä ja helposti löydettävissä, ja otettiin juna johonkin. Päädyttiin tosin ihan eri mestaan kun mihin luultiin tulevamme, mutta ei se haitannu kun suunnitelmia ei ollu. Hortoiltiin muutama tunti kaupungissa ja löydettiin ranta. Smuutti rantabulevardi minkä reunalla hengaili ilmeisesti vähän varakkaampia ja modernimpia ihmisiä. Pyörittiin siinä hetki ennen kun ruvettiin yrittään takasinpäin. Suunnattiin jollekkin asemalle mistä yritettiin ottaa juna seuraavalle asemalle. Pari locaalia jannua tuli neuvoon meitä ja neuvo johonkin, mutta sit joku toinen neuvo meitä eritavalla ja tytöt panikoi ja lähettiin ettimään junaa toiseen paikkaan mutta eihän sinne päässy. No yritettiin ottaa taksi asemalle mutta edes paikallinen sateenvarjokauppias ei saanu kuutta ihmistä sullottua yhteen taksiin joten jouduttiin ottamaan 2 – mä ja Suomalainen Maija jäätiin toiseen ja muut likat meni toisella. Meidän taksikuski vei meidät kyllä Mumbai Central Stationille missä oltiin sovittu miitti, mutta sieltä lähti vaan pitkän matkan junat. Nähtiin kuitenkin matkalla samanlaiset twin towerit kun Malesiassa on kuvien perusteella joten kai toi noin euro on ihan okei taksa jos niin kaukana käytiin Asemalta otettiin toinen taksi johonkin muualle mihin meidät neuvottiin. Matkalla huomattiin että kuskin mittari pyöri selvästi nopeempaa kun piti joten maksettiin omasta mielestä kohtuullinen hinta ja häivyttiin. Asemalla mulle tuli ekaa kertaa jotenkin kotoisa olo täällä maassa, en tiedä miks. Löydettiin paikalliset kartatkin 50sentin hintaan (likat oli aikasemmin ostanu meitä neuvoneilta jätkiltä samanlaiset 3,5euron hintaan) ja onnistuttiin hyppäämään johonkin junaan. Täällähän on naisille omat, tyhjät vaunut, mutta Maija ei voinu mun takia sellaseen hypätä joten painettiin normaalille karjaosastolle ja opittiin ihan uus käsitys sanalle ”täysi”. En oo oikein ikinä nähny mitään vastaavaa. Jengiä oli katoilla ja roikku oviaukoista pihalle. Meillä oltiin menossa sen verran pitkälle, about 40min päähän, et meidät neuvottiin taakse missä ei happi kiertäny yhtään. Paikalliset totta kai sai jäädä oviaukkoon missä oli priima ilmastointi. Tässä vaiheessa mun käsitys Inkkareista rupes muuttuun kun moni puhu hyvää Englantia ja neuvo meitä miten toimia. Paria asemaa ennen omaa piti ruveta rynnimään ovelle että pääs hyppäämään pois oman aseman kohdalla, onneks yks jannu neuvo miten toimia, ja opasti vielä oikeeseen suuntaan asemalta. Muutenkin tuntu ettei täällä jengi oo niin ylimielstä ja tuijottele, ehkä se Keralassa oli vaan sitä että oltiin niin pienessä kylässä ettei sie oltu totuttu länkkäreihin ja jengi ei osannu suhtautua. Rikottiin vielä asemalla koulun ehdottomia sääntöjä ja otettiin asemalta 10sentin hintaan jotkut Intialaiset kasvisburgerit. Oli ongelmia löytää riittävän pientä rahaa ja tietää paljonko hinnat makso, onneks tässäkin joku osas vähän neuvoa. Mutta kokoajan rupes tuntuun vaan mukavammalta mestalta ja kävelymatkalla takas hostellin kolkkojen muurien sisäpuolelle tää mesta rupes oikeesti tuntuun jo ihan mukavalta kodilta.

 Yks Mumbain asemista ja kaoottista väkijoukkoa. Mun käsittääkseni se oli nimenomaan tää jossa räjähti seuraavana päivänä yks pommi.

Rantaa pitkin meni joku hienostokatu - jengiä istu tossa oikeesti kymmenien kilometrien matkalla ja näkymä vastapäätä oli kun Manhattanilta