Makan blogi: Maailman katto eli Himalaja haltuun!

Indus Guesthouse, Leh (Ladakh), India Tiistai 9.8.2011 klo 22.11

Viimeset 2 päivää Mumbaissa meni tosi nopeeta, ihan vaan fiilistellen että pääsee reissuun. Liftasin Norjalaisten mimmien kyydin kyytiin kun ne vietiin kentälle ja hain Elkun. Kentältä ei saa kun prepaid –takseja, missä on aina se huono puoli että niiltä ei voi kysyä että tietäähän ne varmasti mihin ne on menossa – saatiin seppä joka ei tienny. Se löysi kysemällä jonkun paikan ja väitti että oltiin maksettu sille siihen. Olin sanonu että IIPS Collage near Govandi station joten lapussa luki vaan Govandi. Kuski meinas jo hikeentyä, mutta onneks löydettiin joku Rikshakuski joka puhu kohtis hyvää englantia ja selitti että oltiin vaan väärällä puolella asemaa. Slummipuolella, mihin meitä oltiin kehotettu oleen menemättä sen vaarallisuuden takia, varsinkaan tietenkin keskellä yötä. No sain suostuteltua kuskin ajamaan meidät toiselle puolelleasemaa mistä osasin jo itekkin suunnistaa koululle. Eilen otettiin sitten vaan safkat mestoilta, pakattiin ja meidät heitettiin kentälle – Kingfisher airlinesillä Delhiin missä meidän piti saadaa leimat lippuun että ollaan oikeesti me – no sen takia meidän piti mennä chek –inniin uudestaan vaikka kamat oli jo matkalla Lehiin – ja sehäön oli kiinni. Yö kentällä ja heti kun chek inniin tuli jengiä ja turvatarkastus aukes ni sisään ja kiireellä koneeseen johon sammuin saman tien. Taas Kingfisherillä joku parin tunnin lento tänne ja heräsin just ennen laskeutumista – maisemat oli aika karut mutta upeet! Mitä muuta Himalajalta vois odottaa? Laskeutuminen oli ehkä ikimuistoisin, aika pieneen tilaan noinkin iso kone mahtu vuorten väliin. Kenttä oli tollanen perus Pirkkalan lentokentän kokonen ja heti huomas että oltiin tultu johonkin ihan eri mestaan – koristeet oli kun Tsingiskhan-leffoista tai muista vastaavista. Ilma oli kuivaa ja lämpötila oli lisäks sellanen että huppari päälläkin oli kylmä (melkone kontrasti tohon Mumbaihin…)Kentällä piti rekisteröityä että on tullut ”maahan” vaikka Intiassa pysyttiinkin minkä jälkeen otettiin taksi Lonely Planetista tsekattuun guest houseen. Kello ei ollu vielä edes seittemää aamulla joten kaikki oli kiinni, mutta jotenkin ihmeen kaupalla täällä oli joku paikalla ja ilmotti että 1 huone on vapautunu – oli vapautunut muutama tunti aikasemmin. Lounari ilmotti hinnaks 200 rupiaa, muta hinta olikin 800, ei toi 16 euroa kuitenkaan ihan hirveen paha hinta oo kai teoriassa kahdesta yöstä. Huone on hieno ja saatiin vie melko pitkät aamu-unet ennen kun lähettiin palloileen tonne kaupungille, joten otettiin se ja kirjaudutiin sisään. Tosiaan unet ja sit lähettiin käppäileen tonne – kävi ilmi että Leh on melkonen ttavelleri ghetto ja elää pelkästään turismilla. Jo koneeseen noustessa huomas et länkkäreitä on paljon, ja niitä tosiaan on kadut täynnä! Täällä on myös ravintoloita, guesthouseja ja kauppoja ihan joka paikassa. Ei ihan autenttisinta ehkä mutta pirun mukavaa kun kaikki on ihan mielettömän helppoa.

Täkäläisethän samaistaa itsensä ilmeiseti Tibetiläiseks joten sen kunniaks mekin safkattiin Tibetiläistä ruokaa – jotain Momo –nimistä safkaa. Kasvisnyyttejä ja keittooo, yks parhasita safkoista ikinä! Palloiltiin ympäriinsä kaupunkia ihmettelmässä, ja se onnistukin melko helposti sillä tää on kivan pieni mesta, kaikki oli käveltävissä. Meidän piti nähdä Maija ja Mikko seiskalta, mutta eipä tunnin odottamisen jälkeen näkyny joten lähettiin ettiin iltapalaa. Maija pamahti jostain ja kävi ilmi että meillä oli ollu vaan kommunikointiongelmia – ne oli eri mestassa jo lopettelemassa ruokaa. No tätä tää reissaus ilman puhelinta on. Oli siisti nähdä ja vaihtaa kuulumiset ja saatiin toimitettua Maijan pankkikorttikin minkä Elkku toi Suomesta ennen kun ne lähtee trekille huomenna. Jos ite painais nyt sitten nukkuun ja ottais vielä päivän tai kaks ainakin chillistä ja hoitais jotain paikallisen näkösiä kuteita ennen kun lähtee tonne trekille tai jotain. Tää kaupunki on tosiaan 3500m korkeudessa joten ton ilman ohuuden huomaa selvästi, ja siihen tottuminen kestää varmaan muutaman päivän, mutta mikäs tässä on. Kerrankin ei oo mitään lukkoonlyötyjä suunnitelmia (tai no paluulennot jopa on olemassa), mutta siis voi vaan ottaa rennosti ja mennä ihan siten miten tuntuu. Jos on kivaa voi olla paikallaan ja jos ei niin edetä, ja mikäs täällä on ollessa kun arska paistaa toisin kun lähes joka puolella muualla Aasiassa tällä hetkellä, monsuunikaudesta ei oo tietookaan täällä.

Ensimmainen nakyma Lehista, ei pahannakonen!

Huomenta! Nakyma huoneen ikkunasta, kay!

Vahan iltasta nakymaa kylasta

Atasha Guesthouse, Leh, Intia – Torstai 11.8.2011 klo 21.01

Sama kaupunki mutta 100m sivuun edellisestä merkinnästä. Ekan yön jälkeen lähettiin tosiaan käppäileen vähän ja ettimään halvempaa guest housea paremmalla ajalla, ja heti naapurista löyty tää mesta missä meille tarjottiin hinnaks 700 rupiaa per yö, mutta kun sanottiin et etitään jotain vähän halvempaa niin hinta tippu heti viiteen hunttiin, eli alle vitoseen per lärvi per yö, täähän toimii. Huone on melkein samanlainen tosin 2 kerrosta ylempänä ja meillä on suora näkymä ikkunasta temppelille, huhhuh! Meillä on jopa oma vessa ja suihku mistä tulee lämmintä vettä aamusin, eli ei parempaa vois toivoa. Mutta oon ilonen että satsattiin semisti enemmän, halvemmallakin olis voinu päästä, mutta puhutaan vaan muutamista euroista ja huoneessa on tullu kuitenkin oltua melko paljon. Tää ilmanala meinaan vaatii veronsa: alkuun väsytti kokoajan, hengästytti kiivetä pienetkin portaat ja mulla on kurkku kipee ja ihan perus kevät allergiat, nekin ilmeisesti saattaa johtua ohuesta ja kuivasta ilmasta. Eli eilen ei paljon tehty mitään, vähän hortoiltiin kaupungissa ja todettiin että täältä kylästä saa aivan tasan tarkkaan samoja vaatteita ja laukkuja sun muita mitä ostin Varkalasta – ilmeisesti kaikki Goan ja lähialueiden hipit – niin turistit kun kauppiaatkin – tulee tänne kesäks vilvottelemaan ja pakoon sateita. Tehtin myös hieman lisää matkasuunnitelmia: todettiin että 18h taksimatka Manali-nimiseen kaupunkiin mistä olis vielä yli 500km ilmeisesti Rishikeshiin on liikaa joten päädyttiin varaamaan lennot Delhiin mistä päästään sitten bussilla Varanasin, toisen pyhän kaupungin, kautta Nepaliin luultavasti aika kivuttomasti. Meidän piti myös lähtee trekkaamaan täällä mutta kun kierreltiin eri matkatoimistoja todettiin että ei me ehkä oikeesti välttämättä haluta neljäks päiväks tonne vuoristoon isossa ryhmässä, kaikki firmat kun tarjos ihan tasan tarkkaan samoja reittejä päivittäin. Päädyttiin sitten liittymään jollekkin maastoauto-reissulle Ponggong (tai joku vastaava) järvelle mikä tuli vie ihan pirun halvaks kun siinä on pari jotain Italianoa ainakin mukana. Eli huomenna sitten kasilta aamulla jätetään kamat tänne guesthouselle, napataan vaan vähän vaatteita mukaan ja maasturilla johkin järvelle missä voi trekata lisää ja sit meillä on joku homestay siellä, eli paikallisen perheen luo periaatteessa kai yöks, ja seuraavana päivänä takas. Ihan hyvä vaan että istutaan maasturissa, koska voi olla aika hapoilla jalat. Vedettiin tänään aamusta heti trekkigearit päälle ja otettiin aamupala minkä jälkeen lähettiin käveleen ylöspäin. Tavotteena oli ottaa munkkien rakentamalle palatsille mikä näkyy ikkunsata (ja muistutta opaskirjankin mukaan mielettömästi sitä mikä on Lhasan kuuluisimpia nähtävyyksiä, joten yks syy lisää uskoa että tää on oikeesti Tibettiä), mutta missattiin käännös joten käveltiin eka aika pitkään kylää/tietä minkä jälkeen tehtiin kierros väärin päin. Kiivettiin varmaan joku tunti portaita polttavassa auringossa, lämpötila kipus meinaan varmasti yli 25 asteen linnotukselle. Oli meinaan ihan kohtuu raskasta touhua täällä yli 3500m korkeudessa vaikka vähän tähän onkin jo tottunu! Linnake oli ihan hieno ja oli sieltä ainakin upeet näkymät! Sieltä sitten laskeuduttiin luostarille tai palatsille ja todettiin että se oli oikeestaan raskaampaa, reidet vaan tärisi. No olipa ainakin hyvää reeniä polvelle! Lopeteltiin laskeutumista just kun tänne puski ihan järjetön hiekkamysky kaupungin reunoille. Ite kaupunissa ei ollu myrskyä, mutta kun käytiin äskön syömässä ni huomas kyllä että joka paikka on ihan pölyssä. Ja myös sen, että oli oikeesti kylmä! Varmaa alle 15 astetta, toi aurinko tekee paljon! Voin vaan kuvitella millanen tää kaupunki on talvisin…

Forest of Stupas

Sielta tultiin... oli melkonen kiipeeminen! Ja vaikee tajuta miten naa laaksot on noin vihreita

Ihan OK parisuhdekuva kaiketi, itselaukaisin kunniaan!

Leh Palace, Budhalaisten munkkien rakentama. Samanmoinen loytyy kuulemma Lhasasta

Ja sielta se hiekkamyrakka rupes nouseen...

Atisha guesthouse , Leh, Intia – Sunnuntai 14.8.2011 klo 12.35

Osaspa olla loppu. Oli ihan pirun siisti, mutta raskas kokemus, toi reissu tonnen Pangong-järvelle. Chekattiin täältä guest housesta ulos, maksettiin ja jätettiin rinkat tänne säilytykseen minkä jälkeen iskettiin aamupalalle matkatoimiston yläkertaan. Italianot oli yllättäen myähässä, mutta ei pahasti. Kyseessä oli siis veljekset jotka oli 3. kertaa Intiassa ja nyt täällä pohjosessa koska muualla sataa. Ne oli tullu tänne maitse, ja toiselle oli iskeny niin paha vuoristotauti että eka ne oli pysähtyny johonkin military-baselle ottaan sille lisähappee ja lopulta se oli kiidätetty sairaalaan. Me päästiin siis oikeesti Elkun kanssa helpolla vaikka lennettiin suoraan tänne! Jännää näissä Italialaisissa oli se, että toinen puhu ihan OK hyvää Englantia mutta ei oikein ymmärtäny ja toinen ei puhunu tai ymmärtäny oikeestaan sanaakaan joten jannujen kans ei tullu hirveesti kommunikoitua. Hypättiin kuitenkin about kasin pintaan autoon ja lähettiin ajaan, edessä piti olla about viiden tunnin ajomatka. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Karu-niminen military-base – huomas kyllä että armeija hallitsee tätä aluetta. Joka puolella oli tyyppejä kurkkusalaateissa, armeijan kuorma-autoja tuli vastaan jatkuvana virtana ja pysähdyttiin useempaankin otteeseen esittään meidän oleskeluluvat (mitkä matkatoimisto oli säätäny meille) ja passit poliiseille. Päästiin kuitenkin ”onneks” pois isoilta teiltä missä piti pelätä kokoajan kolareita kuskin ajaessa perinteiseen Intialaiseen tyyliin. Mutta toisaalta en tiedä oliko noi vuoristotietkään sitten sen parempia – vaikka maisemat olikin meinaan aika henkeäsalpaavia niin kapeet, mutkittelevat tiet, vuorten reunoilla oli myös sellasia että sai pidättää henkeään kun mutkiin ajettiin täysiä töötti pohjassa luottaen että vastaantulija kuulee sen ja väistää jos tarvitsee. Meillä ei ollu mitään käsitystä mihin oltiin menossa, mutta lumihuippusia vuoria riitti ympärillä ja pikkuhiljaa tietyöläisillä ulkona rupes oleen niin paljon vaatteita päällä että ulkona on pakko olla aika kylmä. Ja niinhän siellä olikin, päädyttiin kyltin mukaan maailman 3. Korkeimmalle solalle ja maailman korkeimmalle kahvilalle 5300 metriin missä otettiin vessa ja valokuvaustauko. Ihme kyllä olo ei tuntunu vielä yhtään heikolta vaikka ilmeisesti siihen olis ollu korkeuden takia aika hyvät saumat ja moni kärsiikin ohuesta ilmasta – siitä oli osotuksena ylhäänä oleva (yllättäen armeijan ylläpitämä) ilmainen ensiapu mistä olis saanu mm. lisähappee. Alaspäin ajaessa tie muuttu pikkuhiljaa mutkittelevasta soratiestä vuorenrinteillä mutkittelevaks asvalttitieks laaksoon, mutta näkymät pysy edelleenkin ihan uskomattomina! Ei niistä saanu mitenkään niille oikeutta tekeviä kuvia…Ja nähtiinpä vihdoinkin jotain muutakin elämää kun lehmiä ja aaseja, ensin tuli Jakit mitä pidän viimesenä osotuksena siitä että ollaan Himalalalla ja sen jälkeen tuli jotain Marmot-nimisiä opossumin näkösiä ötököitä. Pitkän, pölysän ja pomppusen automatkan jälkeen (Onneks kuskilla oli meille paikallista musaa pitämään fiilistä yllä) päästiin järvelle ja tajuttiin että olihan se aika upee! 4000m korkeudessa ja lumihuippusten vuorten ympäröimä, huhhuh! Lisäks järvi oli suolanen (en oikein saanu selville miks, luultavasti kallioista imeytyy jotain siihen) ja reilusti yli 200km pitkä ulottuen Kiinaan asti. Tosiaan oltiin kuskin mukaan joku 30km Kiinan rajalta, mikä osittain selittää armeijan jatkuvan läsnäolon. Pällisteltiin järvee hetki minkä jälkeen jatkettiin vielä meidän majapaikkaan. Asuttiin jollain kuskin kavereilla, perinteisen Himalayalaisen perheen talossa. Italianot halus ehdottomasti mennä telttaan fiiliksen takia (tosin ne tuli yöllä myrskyn iskeässä häntä koipien välissä sisälle huoneeseen) mutta mulle ja Elkulle annettiin hyvin kotoisa makuuhuone. Huone + safkat mestoilla makso meiltä molemmilta yhteensä alle kympin, ei paha! Meinattiin trekata vähän enemmän järven tuntumassa, mutta korkee ilmanala ja lähenevä myrsky sai meidän päät kääntyyn. Hengailtiinkin perheen kanssa ja safkattiin kans niiden kanssa. Perheen pää puhu yllättävän hyvää Englantia, oli kuulemma oppinut turisteilta tän kolmen vuoden aikana minkä verran ne oli pitäny tätä homestayta. Pikkuhiljaa ainakin mulle alko muodostuun kuva kuinka kovaa elämä täällä on: nyt kesälläkin lämpötila laski lähelle nollaa illalla ja sisälläkin joutu oleen takki päällä. Voin vaan kuvitella minkälaista siellä on talvella kun kuulemma on jopa -35°c, muutama metri lunta ja jopa toi suolanen järvi jäätyy! Vaikka ilmastonmuutos on täälläkin vaikuttanu ilmeisesti suuresti ja siitä ollaan selvästi tietoisia ja huolissaan. Talvet tulee lämpimämmäks ja kesät kylmemmiks mikä teoriassa vois olla hyvä juttu (ainakin talvien lämpeneminen), mutta ongelmaks kuulemma muodostuu juoma- ja kasteluvedet. Satojen vuosien aikana kehitetyt kastelujärjestelmät viljlelyihin menee poskelleen kun sulamisvedet tuleekin eri tavalla, ja lisäks jäätiköt vetäytyy niin vauhdilla että meidän hostit oli huolissaan että 10 vuoden päästä ei välttämättä oo enää ollenkaan jäätiköitä sulamassa, niiden mukaan tää vaikuttais myös koko Intian makeeseen veteen kun melkein kaikki suurimmat joet saa alkunsa täältä. Mutta tosissaan ne valitti ettei talvella voi tehdä paljon mitään paitsi nukkua mutta öisinkin on niin kylmä et puolilta öin pitää herätä tekemään lämmintä teetä. Lisäks lähin terevysasema ja koulu on täällä Lehistä, mistä me otettiin kesällä 5h yksityisjeepillä, ja talvella kun tiet on lumessa niin liikkuminen on lähes mahdotonta. Yöllä oli kyllä sit niin kylmä että olin enemmän kun kiitollinen Jakinvillasesta peitosta ja tyttöystävästä lämmittämässä siinä vieressä. Ja korkeushan tosiaan vaikuttaa paitsi päänsärkyyn ja hengittämiseen niin myös vatsan toimintaan, tää tuli todettua jo Kilimanjarolla. Siinä vaiheessa kun maha päättääkin ruveta toimimaan vähän liian vilkkaasti keskellä yötä (en tie johtuko oikeesti korkeudesta, vai teestä jota ei vissiin oltu keitetty tarpeeks kauan että kaikki kuolis, noissa korkeuksissahan vesi kiehuu paljon aikasemmin) ja ainoa vessa on mallia reikä lattiassa pihalla ilman tietookaan paperista on pakotettu oppimaan Aasialaisen huljutuskulttuurin – jopa mun ihanilla polvilla joiden kanssahan pääsee hyvin tohon syväkyykkyyn! No onneks aamuyöstä sai ees vähän unta ennen aamupalaa, mutta hirveesti ei kyllä uskaltanu syödä kuitenkaan. Chillailtiin hetki kämpillä leikkein perheen lasten kanssa ennen kun ne oli lähdössä seuraavana päivänä takas sisäoppilaitokseen tänne Lehiin ja läppäiltiin perheen pään kanssa. Yöllä oli puskenu melkosen myrskyn eikä aamuunkaan mennessä ollu seljenny, joten takasinpäin matka ei ollu ihan niin mielenkiintonen, aika koomanen olo itse asiassa tuntu olevan kaikilla. Mielenkiintoseks matka muuttu vasta siinä vaiheessa kun päästiin vuoren juurelle ja oltiin lähdössä kiipeemään takas sinne 5300m. Meidät pysäytti porukka Delhiläisiä jannuja jotka oli lomailemassa ja moottoripyöräilemässä. Kahden niistä pyörä oli hajonnu ja ne oli jouduttu jättään paikalleen, mutta huipulla oli kuulemma niin paljon lunta että ne ei uskaltanu vetää 2-päällä pitemmälle joten otettiin 2 tyyppiä kyytiin ja lähdettiin ajaan. Mitään talvirenkaan tapasiakaan autoissa ei ollu ja ketjujakaan niihin ei oltu otettu nyt mukaan kun piti olla kesä. No 5300 metrissä oli reilusti yli nilkan lunta, onneks se oli sohjoo joka suli tieltä aika nopeesti niin selvittiin turvallisesti ylös ja alas. Ei käyny kyllä kateeks prätkäjätkiä! Ja olishan elämä menny tylsäks jos mitään ei olis tapahtunu, joten totta kai meiltä puhkes vielä rengas. Ei siinä mitään, kuski veti auton pakille kun käsijarruhan ei tietenkää toiminu, ja vaihto sen ihan kohtuu nopeesti ja näppärästi siinä keskellä vuoristotietä. Tultiin takas tänne guesthouselle ja täällä oli onneks huoneita vapaana – ei saatu ihan samaa näkymää mutta hintakin oli onneks halvempi. Toi lämmin suihku tuntu tänään ihan kohtuu hyvältä meinaan kanssa! Äskön käytiin sitten aamupalla ja vähän shoppailemassa, pian pitäs mennä vie osteleen vähän enemmän paikallisen näkösiä vaatteita ennen kun lennetään vähemmän turistimestoille missä dress-code on vähän tarkempi. Ja huomennahan ei varmaankaan saa mitään koska on itsenäisyyspäivä.

Serpenttiinitie - view approved

Ei ihan Shangri La mutta melkein

Lounastauko Tangtsessa

Jakit laitumella, viimenen todiste siita etta oltiin oikeesti Himalajalla

First view of Pangong lake

Suolainen jarvi yli 4000m korkeudessa. Yli 75% jarvesta kuuluu Kiinalle, eli tosta 30km kroolaten ni olis aika erilaisessa maassa. Ja vaikka jarvi onkin suolanen, niin talvella taalla on niin kylma etta se jaatyy kuitenkin.

Ekologisin vedenkeitin jonka oon hetkeen nahny

Kuski, perheen tytar ja aiti pelaamassa korttia. Arvaa kuka on haviolla?

Valilla kavi kylla mielessa etta mitahan ihmetta sita teki taalla kun Suomessa olis ollu kuulemma vie kesakin... Ja varsinkaan kun oltiin liikkeella kesarenkailla kaikkien muiden tavoin!