Makan blogi: From Leh to Varanasi

Juna jossain välillä Delhi-Agra – Keskiviikko 17.8.2011 klo 20:34
Taas on tultu aika monta kilometriä. Vikat päivät pyörittiin vaan Lehin keskustassa tsiigailemassa mestoja. Huomattiin mm. että jokapaikkaa oikeesti hallitsi armeija, keskustassa oli muutamakin eri ”Military harware store” tms. Tuli nähtyy marketit ja rukousmyllyt sekä kädessä pyöritettävänä versiona että isona jota ympäri juostiin ja jopa monikkona marketilla. Kävin eilen sitten ettimässä taksia täks aamuks ja meinas mennä pupu pöksyyn – vasta 8. Kuski jolta kysyin suostu ajaan niin aikasin aamusta lentokentälle. Mutta kuski löyty aamuks onneks, joka oli vielä täysin ajoissa – 5:50 – mestoilla venailemassa. Pakattiin eilen illalla kivasti otsalampun valossa koska meidän guest housessa oli sähköt (vaihteeks) poikki. No onneks ne käväs päällä sen verran että pystyttiin tarkistamaan kutakuinkin että kaikki on mukana, ei vielä ainakaan tuu mieleen mitään mikä olis unohtunu. Katotaan sitten kun puretaan rinkka… Aamulla sitten alko järjetön holhoominen heti kun päästiin kentälle. Eka kentän alueelle tarkastettiin passit ihan normaalisti ja että pääsi kentälle sisään joutu tuttuun tapaan näyttämään liput ja passit. Kentällä tuli mieleen että mikähän ihmeen lento meillä oli, kun meidät ohjattiin ainoina länkkäreinä armeijapoikien (miesten) jonoon. Onneks siihen tuli meidän jälkeen muitakin turismon näkösiä ihmisiä, oltiin näköjään vaan liian ajoissa. Jonot oli eri lentoyhtiöiden matkustajille turvatarkastukseen check inniin, siitä kun oli kamat saatu turvattua niin ne vietiin tiskille minkä jälkeen boarding passit kädessä totta kai mentiin normaalin turvatarkastuksen ja odotusaulan kautta pihalle ja koneeseen. About tunnin lento Sringariin (tms.) johonkin lähelle pakistanin rajaa. Inttiäijillä oli ilmeisesti oma kone koska ei niitä näkyny meidän lennolla. Kamoja ei tietenkään saatu chekattua Delhiin asti, vaan ne oli otettava ulos, mentävä niiden kanssa kentältä pihalle ja takas sisään muutaman turvatarkastuksen läpi. Tässä vaiheessa alko ihmetyttään homman tarkkuus. Yleensähän vaikka turvatarkastuksia on miljoona, niin ne on vähän sinnepäin eikä yhdessäkään oikeestaan tarkasteta mitään. Ensinäkin kun chekattiin täällä sisään niin meille ilmotettiin että täältä Jammu&Kashmirista ei saa ottaa ollenkaan käsimatkatavaroita – paitsi elektroniikan, korut, rahat ynnä muut arvokkaat eli kaiken. Mutta meiltä udeltiin vaikka mitä jo check innissä mutta onnistuttiin sanoon että kaikki (tai Elenan tapauksessa lähes kaikki) oli kallista ja arvokasta ja näin ollen käsimatkatavaraks pakattavaa. Turvatarkastuksessa reput piti avata ja ne tutkittiin ihan mielettömän perusteellisesti – kirjat selattiin läpi, elektroniikat piti laittaa päälle yms. Aika yllättävää, sillä yleensä sillä, piippasko metallinpaljastin vai ei esimerkiks ei ollu mitään väliä – toisella puolella oli kuitenkin tyyppi joka teki ruumiintarkastuksen vähän sinnepäin, missä ei kertaakaan löytyny mitään vaikka taskuissa oli oikeesti vaikka mitä, kuitenkin, riippumatta siitä oliko piipannu vai ei (ja likat vietiin aina johonkin koppiin sitä varten, voitte kuvitella kuinka hitaasti jonot liikku…). Ja tälläsiä tarkastuksia on siis joka paikkaan, niin lentokentillä kun ostareihinkin (Jopa Delhin rautatieasemalle, mistä tosin käveltiin vaan läpi kun jannut oli liian syventyny johonkin tutkiakseen meidät tai meidän matkatavarat) Tästäkin tarkastuksesta kuitenkin selvittiin kunnialla ja päästiin odotusaulaan ja koneeseen missä oli miellyttävä yllätys – lennon piti olla paikallinen Ryanair mutta siihen kuulukin jopa safka! Ja vieläpä hyvä sellainen. Delhin kentällä sitten palloiltiin hetki ettimässä Tourist Infoo mutta eihän sellasta löytyny. Oltiin päätetty skipata Delhi niin totaalisesti kun mahdollista ja olin lukenut lehdestä (vähän ollaan oltu uutispimennossa, oon lukenu kerran sivusilmällä ton ilmotuksen kun Elkku luki että Delhissä oli jotain mielenosotuksia) että sinne on just valmistunu metro kentältä pois. Ihan hyvällä ajotuksella, sillä mikäli ymmärsin oikein niin viimeinen etappi, eli se juna-asemalle, valmistu itsenäisyyspäivänä eli siis viime maanantaina. No otettiin se, maksettiin n. Euro per lurjus tästä 20minuutin ilmastoidusta modernista tripistä, New Delhin rautatieasemalle. Palloiltiin varmaan tunti rinkat selässä mielettömän kaoottisessa ihmisvilinässä ettimässä mestaa mistä sais ostettua junalippuja, mutta hyvänä puolena oli sanottava että ei oikein hengästyny millään edes kaikki kantamukset selässä niissä miljoonissa portaissa. Vissiin korkeenpaikanleiri tehonnu. Lopulta löydettiin turisti-info ja ulkomaalaisille tarkotettu junalippujen ostomesta, mutta siellä(kin) oli tiskin takana niin elämäänsä kyllästyny tyyppi mistä ei saanu mitään muuta kun päänheilutusta irti. Lopulta kunnon tivaamisen jälkeen että Khajurahoon menee kuulemma tänään juna kasilta, mutta ei tältä asemalta. Otettiin taksi toiselle Hazari Wizzmuddin, asemalle missä kävi ilmi että kaikkina muina päivinä paitsi keskiviikkona olis kyllä menny juna johon oltais jopa ehditty. No ei sitten. Oltiin meinattu skipata Agra kokonaan koska näkeehän Taj Mahalin kuvista ja se on kuulemma aika hirvee turistimesta, mutta sinne meni juna tänää joten otettiin liput siihen. Juna oli kuitenkin (yllättäen) tunnin myöhässä, mutta mikäs siinä asemalla chillatessa. Maksettiin 120rupiaa, eli about 2€ molempien lipusta, mutta se oli kakkosluokkaan ja haluttiin kamojen kans vähän väljemmille vesille turvaan joten hypättiin air conditioned chair classiin, mikä on ihan kun VR vaan että tuli lopulta maksaan vitosen per höhlä kahden tunnin matkasta, penkit on nahkaa ja kokoajan joku chaivalla myy teetä tai ruokaa. Missään asemilla ei lue nimiä, tai eihän tässä pimeessä edes tiedä että ollaanko asemilla vai ei, mutta konnarin mukaan Agra on päätepysäkki joten ehkä me löydetään perille. Hyvällä säkää voitais keretä vielä tänään Khajurahon yöjunaan, mutta epäilen sitä. Nyt ollaan jossain asemalla ja on semi sketsif ja jopa kuumottava fiilis kun jengi hakkaa noita ikkunoita ulkona niin kovaa että kuulostaa että ne tulee väkisin sisään, mutta kukaan ei tee mitään. Ei edes konnari. Eiköhän niitä saa päästää sisään vai mikä ihme on meininki tällä kertaa?
(Lisäys: Eli siis ei olla ilmeisestikkään asemalla vaan jossain keskellä ei mitään, voi mennä tunti tai enemmän että liikutaan. Jotkut sähköt on hajonnu radalta. Ei noi ainakaan sisälle tuntunu pyrkivän kun jengi kävi avaamassa niille oven. Joku herra selitti huonolla Englannilla meille että toi kuumottava koputus oli vaan halvemmassa luokassa matkustavien vittuilua meille ilmastoidussa vaunussa oleville ilmeisesti)

Joko on tullu Intialisoiduttua liikaakin?

Final glimpse of Leh

Vikan illan safkat, nam!

Taas junassa, jossain välillä Agra-Allahabad, AC 2nd class – Torstai 18.8.2011 22:57

Ja taas liikkeellä. Viimeyönähän toi juna oli lopulta sitten jonkun 3,5h myöhässä, niin että päästiin Agraan about kahdelta yöllä. Sillon tuskin olis ollu mikään Lonely Planetista chekatun guest housen respa auki, joten jututettiin vähän taksikuskeja ja muita hellomistereitä (kaikkien alotuslaini: hello mister, tarttekko sitä tätä tai tota) ja otettiin joku semiluotettavan olonen taksikuski jolla oli joku guest house tiedossa ja taksin hinta oli niin halpa ettei voinu olla kovin kaukana. Ei se ollukkaan, mutta huone oli ehkä ankein ikinä. Joutu yöllä täytteleen vielä kaikkia lippuja ja lappuja ja aamulla paljastu ettei suihkusta tuu vettä, ja luvattu ilmastointia ei ollu. Myöskään taksikuskin 400 ei pitäny paikkansa, mutta onnistuttiin tinkaamaan 800 rupian lähtöhinnasta kuitenkin viiteen hunttiin, ihan OK siihen aikaan yöstä. Ei onnistuttu reissaan kun joku 22h yhteensä: Taksi, lento, lento, metro, taksi, juna, taksi. Otettiin aikamoiset taju aivan kankaalla –malliset unet ja chekattiin aamulla erittäin hikisinä ja huonosti levänneinä ulos. Ilmastointihan ei toiminu ja eipä yöstä hirveen pitkä tullu, mutta tää on tätä reissausta, omalla tavallaan oikeestaan siistiä itse asiassa! Meidän visio oli, että otetaan Riksa asemalle ja varataan liput Khajurahoon, mutta säätämisen ja usean päänheiluttelun jälkeen saatiin (taas hyvin kyrpiintyneeltä äijältä) selville että junat on moneks päiväks täynnä. Jaaha… Joku semihyvää englantia puhuva Rikshakuski kerto että seuraavan aamuna menee varmasti bussi sinne, hän vie meidät halvalla varaustoimistoon. No luotettiin kaveriin, ei meillä teoriassa ollu mitään hävittävää kun ei se vaikuttanu siltä että ryöstäis meitä kuitenkaa. Nopeen tinkauksen jälkeen jannu ajo meidät keskustaan johonkin pikkukujalle aika hämyseen matkatoimistoon missä kävi ilmi, että ainoo keino päästä hetkeen Khajurahoon olis ottaa juna johonkin ja sieltä ehkä bussi jotka menee tai ei mee tai satasen per höhlä maksava taksi. Ei kiitos, päätettiin fleksiibilien reissusuunnitelmien antavien vapauksien puitteissa skipata koko kaupunki, vaikka olishan Kamasutrakaupunki ollu siisti nähdä, mutta niin olis moni muukin mesta ja meillä ei ikävä kyllä yksinkertasesti ollu aikaa kaikkeen. Saatiin sen sijaan säädettyä iltajuna Varanasiin. Tai ei suoraan, yljuna Allahabad-nimiseen kaupunkiin ja siitä jatkoyhteys Varanasiin. (Toisaalta äskön mietitttiin että jos ei keretä jatkoyhteyteen, mikä on hyvin mahdollista koska tääkin juna lähti yli 45min myöhässä, voidaan teoriassa aivan hyvin jäädä Allahabadiin). Maksettiin liput ja jätettiin matkatoimiston tyyppi säätämään niitä ja palkattiin sama riksakuski fikseriks meille päiväks. Se vei meidät eka syömään johonkin överifiiniin, mutta lopulta ie niin kalliiseen, raflaan lounasta minkä jälkeen ajo meidät Taj Mahalille. Aika hullun upee nähtävyys, mutta hitto että oli paljon turisteja. Ja kuuma! Meinasin kuolla kuumuuteen, vaikka sisäänpääsyhintaan kuulukin pullo vettä meille länkkäreille (Länkkärit makso sisään 750rupiaa kun locaalit köyhty kympin…). Lisäks hintaan kuulu kengänpäälyset kaikkien pyhimpään, eli hallitsijan vaimon hautakammioon, menemistä varten. Ja vaikka nyt piti olla hiljanen aika niin turisteja oli ihan HC paljon ja ottaen huomioon paikallisten huomaavaisuuden toisia kohtaan, kuvia oli melkein mahdotonta ottaa kun jengiä tuli kokoajan eteen. Paikalliset myös jatko edellisenä yönä asemalla alkanutta tapaa, eli Elkusta väkisin kuvien ottamista. Haluspa joku jopa yhteiskuvaan munkin kanssa, mutta vaalee nainen oli selvästi mielenkiintosempi joten kun lupaa ottamiseen ei herunu (tai ei sitä tietenkään aina kysytty edes) , niin jannut tuli viereen ottaan toisistaan kuvia ja suuntas ”vähän” sivuun tai sitten otti ihan vaan ”salaa”. Ihan uutta mulle, ei musta ennen oo haluttu kuvia, haha. No siisti nähtävyys (mulle itseaiassa 2. Kerta kun olin siellä muistaakseni) ja hieno kokemus, todellakin wort it, mutta hienomman kuvan tostakin saa googlettamalla kuvat. Tosin se, kuinka iso pytinki oikeesti oli pisti kyllä aika hiljaseks. Tajin jälkeen meidän riksakuski odotti meitä ja piti viedä kattomaan jotain Fortttia, mihin Taj Mahalin rakennuttajan poika lukitsi isänsä syöstyään sen vallasta, mutta kaveri yritti viedä (tai siis veikin) meidät väkisin johonkin ”valtion omistamalle marmoritehtaalle”. Kyseessä oli siis paja missä mukamas sama suku, 22. Polvessa, joka oli ollu tekemässä Taj Mahalin koristeita, edelleen teki marmorikoristeita millä kunnostetaan Tajia satoja vuosia vanhoilla menetelmillä. Näin on… Totta kai meille yritettiin myydä kaikkia mahdollisia marmorikoristeita ja oikeestaan suututtiin kun ei suostuttu ostamaan mitään. Tän jälkeen meidät kuitenkin vietiin oikeelle Fortille, mistä tosin ei ulospäin hirveesti näkyny eikä meillä ollu enää voimiakaan mennä sisälle vaikkei se oliskaan hirveen kallis ollu. Meinasin tosin jäädä Rikshan alle kun hypin moottoritien yli ottamaan kuvaa toisesta suunnasta Tajista, toivottavasti tuli ees hieno photo. Kuskia ei tosin paljon kiinnostanu tien hengenvaarallisuus, vaan painettiin ihan rutiinilla väärään suuntaan motaria takasin. Haettiin junaliput jotka oli aika vakuuttavat ja käytiin hakemassa hotellilta meidän rinkat mitkä oltiin jätetty sinne päiväks. Kuski yritti taas viedä meidät väkisin marketille, mutta pelästy ilmeisesti Elkun jo aika kiukkuseks muuttunutta ääntä eikä niskotellu sit enää kun sanottiin ettei kiinnosta kattella tai ostaa. Päästiin siis lopulta kamojen kanssa asemalle missä meillä oli useempi tunti aikaa odotella. Onneks törmättiin pariin Itävaltalaiseen jannuun joilla oli vähän isoisän tekemää pontikan Alppiversioo mukana ja sen siivittämänä yritin opetella jotain ihme korttipeliä ”Kaksois Saksalaisilla” pelikorteilla. Opinkin jotain ehkä, ehkä… Ihme kyllä aika meni melko nopeesti, vaikka ulkona olikin varmaan 35 astetta minkä johdosta hikoilin ihan järjettömiä määriä ja musta tuntu että vesipullot tyhjeni nopeemmin kun niitä kerkeis ees kusemaan. Oltiin ostettu 2. Luokan ilmastoidusta vaunusta makuupaikat (25€/höhlä tää yöjuna ja siitä kahden tunnin jatkoyhteys Varanasiin) ja tää on kyllä luksus – molemmilla seinillä on 2 sänkyä ja niillä oli paketoituna alus ja –pussilakanat, peitto ja tyyny. Matkaseura on ihan mukavaa ja kyyti tasasta. Vie kun syötiin tosta take away –safkat niin nyt on masu täynnä ja heti kun konnari tulis tarkastamaan lipun niin pääsis nukkuun ja jännittämään ollaanko ajoissa Allahabadissa että kerettäis jatkoyhteyteen Varanasiin.

Kuka tunnistaa mestan?

Yritin poseta tosi coolisti, mutta niin yritti pari muutakin...

Kengat...

Moskeija

Ja tan kuvan takia meinasin jaada Rikshan alle, kai taa on ihan siisti kuitenkin...

Aseman kaoottisuutta

Joskus sita on vaan aika loppu

Iltapalaa junan ylapedissa

Jannut riisipellolla hommissa

Huomaa etta paikalliset on vahan lyhyempaa kansaa kun junan ikkunastakin joutuu kurkisteleen alaspain

Shri Baba Lolark – Paying Guest Jouse on Ganges, Varanasi, Intia – Lauantai 20.8.2011 klo 12.32
Ja kyllähän me kerettiin junaan, ja ihan hyvinkin. About tunnin vaihdolla Allahabadissa, niin että siihen edelliseen yhteyteen mitä meille myytiin ei oltais ihan keretty. Mutta toinen juna oli vähän pitempi kun se 2 tuntia, tarkalleen sanottuna jopa yli puolet. Vissiin lopulta 4,5h ja oltiin 11 jälkeen aamulla Varanasissa. Lonely Planet ja muut varotti ihan pirusti että tää on likanen, kaoottinen ja vaarallinen kaupunki missä on pirusti enemmän riivaajia kun missään muualla ja kaikki yrittää ukottaa. No ensivaikutelmalta mikään näistä ei pitänyt paikkanansa – löydettiin helposti tourist office mistä saatiin hyvä kartta ja paljon infoo siitä, miten päästä Nepaliin ja heti vierestä ulkomaalaisille tarkotettu varaustoimisto ja onnistuttiin liput ihan helposti Gorakphuriin mistä päästään kai bussilla Sunaliin ja siitä bussilla rajanyli mihin nyt ollaankaan jatkamssa siinä vaiheessa. Sitten otettiin vielä prepaid riksha ja tyyppi oli tosi mukava. Matkalla tuli kyllä selväks että tää on sekasin kaupunki missä oon varmaan elämässäni so far ollu, ainakin liikenteen puolesta. Jannu ei myöskään jättäny meitä ihan mihin piti, mutta ei se mitään – se vei meidät kuitenkin guest houselle. Alueelle johon haluttiin ei päästetty rikshoja, joten se lupas jättää meidät johonkin lähelle että voitais kävellä, mutta kuitenkin se ajo meidät johonkin ihan pikkukujalle (mitä Varanasissa riittää!) ja käski Elkun odottaa kamojen kanssa ja vei mut kattomaan Gangesia ja valitsemaan guesthousen. Kävi mielessä sellanenkin mahdollisuus että kun Elkku on yksin kamojen kanssa jossain pikkukujalla joku kävis nappaan ne, mutta tästä ei onneks ollu kysymys. Miesten vaan odotetaan tekevän valinta. Sanoin ettei länsimaissa toimi hommat näin, että päätetään yhessä niin käytiin hakemassa Elkku ja kamat ja käytiin tsekkaamassa muutama guestohuse kattoterasseineen – oli muuten melkosta reisilihasreeniä kiivetä pikkusia, kapeita, portaikkoja pitkin katolle rinkat ja päiväreput selässä! Päädyttiin Tähän missä oli huoneesta näkymä Gangesille jos oikein katto ikkunan kulmasta ja kattoterassilla ravintola ja sieltä kans näkymä Gangesille hintaan 450 rupiaa per yö. Vaikutti ihan OK:lta ja oltiin enemmän kun tyytyväisiä kun oli suihku mistä tuli lämmintä (ja kylmääkin onneks) vettä, tuntu meinaan aika hyvältä ton kuumuudessa sykkimisen ja Agran suihkuttomuuden jälkeen. Ei jaksettu tehdä paljon muuta sitten kun ottaa suihku, käydä syömässä katolla halpaa ruokaa (annokset tosin paljastu aika basicis ja pieniks) ja käydä vähän kävelemässä lähiseudulla. Ikävä kyllä tähän aikaan joki on niin korkeella että rantaa pitkin ei pääse, niin pitää uhmata eksymisen vaaraa ja siksakata pikkukujia tai uhmata kaoottisinta liikennettä ikinä (kaikki: , kävelijät, riksat, henkilöautot, bussit, maasturit, rekat, lehmät, kamelit, pyörä-rikshat, pyöräilijät, pyörillä kulkevat myyntikojut, skootterit, moottoripyörät yms. on puskettu vaan samaan kasaan ilman minkäänlaisia liikennesääntöjä, ja niitä on järjettömän paljon!). Ollaan lisäks muutama kilsa poissa sieltä missä haluttiin olla, joten jos haluttais keskeisimmille mestoille pitäs varmaan ottaa riksa, mitä ei jaksettu eilen tehdä, yritettiin vaan totuttautua kaoottisuuteen joka on paljon pahempaa kun Mumbaissakaan. Ja sit aikasin nukkuun, koska tänään oli viideltä herätys soutelulle Gangesissa. Oltiin varattu touri majatalon isännältä hintaan 300rupiaa per höhlä (tingitty neljästä huntista jo) mihin kuulu veneily ja temppelit mikä vaikutti mun mielestä ihan hyvältä hinnalta mutta pikkuhiljaa on paljastunu että jannu vedättää aika yliintoja joka-asiassa. Veneily itsessään oli ihan siisti – lähettiin aamulla ennen auringonnousua pimeessä käveleen pikkukujia pitkin rantaan, meinattiin törmätä pariin lehmään ja päästiin veneele. 2 tyyppiä soutaan ja yks pitään perää, virta kun oli ihan hullun voimakas. Soudettiin ensin kilsan verran ylös ja lasketeltiin sitten alas, ohi laiturin ja soudettiin takas ylös. Ei menty ihan hienoimmille alueille asti (tai ainakin niille jotka näytti siltä) kun sinne ei kuulemma saa mennä. En tie uskoisinko, näytti että muut veneet meni sinne…Mutta nähtiin kuitenkin aika paljon kaikkee hienoo ja pysäyttävää. Vesihän on ihan järjettömän likasta, ylittää puhtaan uimaveden arvot kai 1500 kertasesti ja juomaveden yli miljoonakertasesti jos oikein muistan. Eikä ihme, jannut käy eka paskalla reunalla ja sit menee alajuoksulle aamupesulle ja harjaan hampaat uskoen että se puhdistaa, kyseessä kun on pyhä joki. Kuolleiden tuhkat heitetään jokeen, mutta kukaan ei osaa uida ja nyt kun joki on niin korkeella että moni temppeli on puoliks veden alla niin jengiä lähtee kai ihan vahingossakin – nähtiin mm. ruumis ihmisen ruumis rantautuneena jota kulkukoira söi. Sen lisäks kelluvia eläinten ruhoja tuli vastaan kun nekin, kaiken muun roskan ohella, heitetään jokeen. Mutta kuitenkin se puhdistaa ja siihen tuntuu uskovan koko yhteisö vakaasti ja tosiaan joessa peseydytään, sitä juodaan ja siellä pestään vaatteet. Meidän hostellilla on pesukone ja omistaja sano että täällä on sähkö, vesi ja saippua niin kallista, että jos vaatteita ei pestä Gangesissa niin koneellinen olis maksanu yli 5euroa. Jätettiin väliin. Saahan ne pestyä vaikka Nepalissa sitten. Aamupalan jälkeen painettiin Riksalla, omistaja lähti mukaan guideks, 3 eri Hindutemppeliin (missä kuvaaminen oli ikävä-kyllä kiellettyä) katteleen vähän Hindujen lauantaimeininkejä. Ihan mielenkiintosta muttei mitään maailmaa mullistavaa, ja totta kai tippejä ja muita rahoja yritettiin jokapaikassa rahastaa, ja suututtiin jos oli liian pieni tippi heidän mielestään. Edelleenkin mun mielestä tippi on tippi, ja jos työ on tehty hyvin niin sitä voi maksaa kun ymmärrän kyllä että se on jengin elinehto, mutta kulttuurissa kun kulttuurissa ei pitäs olla oikeutta määrittää tipin suuruutta. Viimesenä meidät vietiin muslimialueelle, missä tehdään kuulemma maailmankuuluja silkkejä ties monennessako sukupolvessa. Saatiin lyhyt, noin kahden minuutin, touri ennen kun meidät istutettiin alas ja yllättäen yritettiin myydä jotain. Jannu piti kyllä vuoden myyntipuheen josta olis opittavaa varmasti jokasella myyjällä, mutta onnistuttiin pysymään tiukkana ja olemaan ostamatta mitään mitä ei haluttu. Käveltiin sit takas hostellille ja päädyttiin ottamaan päikkärit, loppuviikko on meinaan sykitty melkosella tahdilla ja huomenna pitäs chekata kympiltä ulos, tappaa jotenkin aikaa jossain kaupungilla ja ottaa illalla yöjuna (Onneks otettiin 1. Luokka kun se ei ollu kovin kallis niin saa luultavasti nukuttua) Gorakhpuriin ja sieltä pitäs sykkiä jotenkin muutamalla bussilla sit rajan yli Nepaliin ja Pokharaan tai Kathmanduhun, saa nähdä miten käy.