Intiasta rajan yli Nepaliin

Hotel Pokhara Palace, Pokhara (lakeside), Nepal – Tiistai 23.8.2011 klo 19:48

Lyhyessä ajassa on taas tapahtunu melko paljon. Tsekattiin sunnuntaina Varanasista ulos, hiton guesthousessa piti huone luovuttaa jo kymmeneltä aamulla! Otettiin pyöräriksha vanhaan kaupunkiin. Tää oli se mesta mihin alun perin haluttiin majottua ja riksakuski lupas viedä meidät, mutta sinne oli joku nelisen kilsaa kuitenkin. Mentiin johonkin Lonely Planetin suosittelemaan mestaan aamiaiselle – tää hotelli oli niin törkeen hieno että katottiin onko meillä sisään ees mitään asiaa. No hotellin hintoihin tuskin olis ollu, mutta rafla ei onneks menny pahasti meidänkään budjetin yli. Ihan vähän vaan, joten jäätiin syömään. Saatiin kuitenkin tapettua ilmastoidussa raflassa ja sen jälkeen kattoterassilla – Varanasin kaikkien kattojen yläpuolella mistä oli nätit näkymät Gangesille – melkein 2.5h. Otettiin tunti netissä per höhlä ja yritettiin hoitaa vähän asioita, mutta mulla meni tunnista ensimmäinen 40min siihen että sain asennettua koneeseen nettiselaimen jolla sai ladattua jotain kuvia esim. nettiin tai ees meilin auki, joten siinähän se meni. Istuttiin hetki Gangesin pyhällä rannalla kattelemassa meininkiä ja pyörittiin loppupäivä vanhassa kaupungissa – käveltiin pieniä kujia, katteltiin kojujen tarjontaa ja ihmeteltiin kun lehmät pillastu että kuinka paljon paniikkia ne saakaan aikaan pienellä, muutaman mentrin leveellä, kujalla. Käveltiin vielä hotellille takasin pimeän laskeutuessa ja ensin huomattiin että hindut juhli ja neonvalot raikas, mutta sen jälkeen rupes vastaan tulemaan kiihkomielisen olosia ihmisiä soihtujen ja plakaatien kanssa ja rupes jo vähän huolestuttaan. Anna Hazare on ruvennu kampanjoimaan sen puolesta, että valtion pitäis ottaa käyttöön kovempia toimia korruption kitkemiseks byrokratian rattaistoista ja ilmeisesti sillä on valtaisa kansansuosio. Viimeaikoina mielenosoitukset joissa on soihtuja, tyypin kuvia ja plakaateissa iskulauseita on levinny Delhistä pineiin kyliinkin ja ruvennu yleistymään. Tajuttiin jopa että edelisen illan lapsikulkue, mistä kelattiin että se oli joku kouluprojekti vaan, oli Anna Hazaren puolesta. Huh, toi vaikuttaa siltä että se voi mennä oikeesti jopa pahaks, eli paree lähtee pois maasta. Onneks oltiin lähdössä muutenkin – otettiin vaan rinkat guest houselta ja tingittiin riksa kadulta asemalle. Matkalla oli mielenosotuksia joten joutu vähän kierteleen ja kesti aika pitkään, onneks varattiin paljon aikaa. Niinkun paljon että oli taas muutama tunti istua asemalla, ja Varanasin asemallahan ei ollu minkäännäköstä loungea joten siellä sit maassa ilman ilmastointia. No ei mua haitannu. Se, että oltiin maksettu ykkösluokasta missä piti olla ilmastointi mutta ei lopulta ollukkaan, pisti vähän hajottamaan. Varsinkin kun ei haluttu mitenkään luksustella turhaan, vaan tiedettiin että toi kahden päivän reissu tulee kuitenkin oleen aika pirun raskasta niin haluttiin saada yöjunassa nukuttua kunnolla, mutta kun vaan yks tuuletin toimi ja yläsängyssä oli niin kuuma että jouduttiin nukkuun molemmat alhaalla, niin ei unta tullu otettua ihan hirveesti. Juna tosin ei ollu kun about tunnin myöhässä, ihme kyllä, joten se oli niin aikasin perillä että Gorakhpurin aseman tourist-info ei ollu auki vielä. No käveltiin asemalta ulos ja onnistuttiin osumaan suoraan locaalien bussiin Sunauliin, hintaan about euro ja matka-aika 4 tuntia. Onneks onnistuttiin saamaan kamat ylös ja ihan OK penkit niin että saatiin jopa hetki vielä molemmat unta. Meidät herätettiin Sunalissa ja oltiin ihan pihalla kaikesta, otettiin vaan rinkat ja hypättiin ulos bussista. Kysyttiin joltain tyypiltä että mihin suuntaan Nepaliin niin meille viitottiin vaan että ”Kävelette vaan tota tietä suoraan niin päädytte Nepaliin” Olis toki voinu älytä että se vaikka kuinka pitkä jono rekkoja olis saattanu olla menossa rajalle. Pujoteltiin polttavassa kuumuudessa läpi rekkajonon ja päädyttiin Intian rajalle, täytettiin kaavakkeet ja saatiin ulosleimat Intiasta, nyt ei oltu virallisesti enää missään maassa. Meille väitettiin että koska on Krishnan juhlat (Intiassa on miljoonia jumalia joita kaikkia palvotaan, joten lähes joka päivä on jonkinnäkönen juhlapäivä), niin mikään toisela puolella ei oo auki ja siellä ei oo automaattia kuulemma edes joten palasin vähän matkaa vaihtamaan Intian rupioita ja dollareita Nepalin rupioiks. No toisella puolella olis ollu miljoona rahanvaihtomestaa ja pari automaattiakin, mutta sain ihan hyvän kurssin jopa joten eipä sillä niin ollu edes väliä. Taas rinkat kantoon ja käveltiin no mans landille missä oli Nepalin avulias, englantia puhuva ja ilmastoitu tourist info missä poikettiin ennen kun painettiin Nepalin rajalle, maksettiin 25usd ja passikuva sekä täytetyt kaavakkeet että saatiin viisumit Nepaliin. Käveltiin rajan yli ja samalla kun aika siirty 15min eteenpäin (jännästi menee nää aikavyöhykkeet täällä) niin sekä kulttuuri että ilmasto vaihtu: ihmiset vaihtu kyrpiintyneistä elämäänsä kyllästyneistä överi ilosiks ja auttavaisiks sekä ihan erilaisen näkösiks ja paahtava kuumuus ja kuivuus muuttu sadekaudeks melkein heti, wtf. Joku matkatoimiston edustaja iski saman tien kiinni ja myi meille liput bussiin sekä ekan yön majotuksen – bussimatka oli perus täkäläinen nopeus: 200km ja melkein 9 tuntia. No fiilis oli ainakin katossa kun kamat heitettiin katolle, bussi ahdettiin täyteen ja musa laitettiin täysille. Tunnin matkan jälkeen varmaan maisema muuttu vihreeks ja kosteeks, sadekausi alko, ja mentiin vuorille. Näkymät oli ihan överiupeet, mutta kun rupes satamaan ja kamat otettiin sisään niin rupes oleen bussissa jo vähän ahdasta. Paitsi paikallisten mielestä – vaikka bussikuski oli selvästi lyöny vetoo nopeusennätyksestä tai sit oli vaan fiiliksista paikallisista, melko menevistäkin, biiseistä että me heiluttiin puolelta toiselle, niin kyllä joka kylään pystyttiin pysähtymään ottamaan lisää jengiä kyytiin. Pysähdyttiin pari kertaa – jätkät kusitauolle puskaan ja likat, no pidätteli. Kerran pysähdyttiin syömään ja sieltä löyty oikee vessakin kai, ja mielenkiintosta kojuruokaa. Kun lopulta pysähdyttiin niin oltiin lähes varmoja että siinä kaatosateessa meitä ei olis kukaan vastassa vaikka niin oltiin luvattu, mutta jostain pimeydestä joku moottoripyörääijä tuli kyselemään että oltiinko ne ja ne ja menossa sinne ja sinne ja iski meidät taksiin ja ajo edeltä näyttään mestan. Meidän maksama hotelli tosin olikin täynnä, siellä oli joku iso porukka, joten hotellin johtaja laitto meidät viereiseen Hotel Lake Valleyhyn (mitä sitäkin voin suositella mielihyvin) ja lupas hyvitykseks tarjota meille ilmasen aamupalan. Rupes hautuun päässä että ehkä Nepalin kulttuuri on vähän erilainen kun Intialainen. Saatiin semilämmin suihku ja käytiin safkaamassa Italialaisessa raflassa melko kallis, mutta ihan törkeen hyvä, pizza puoliks. Eka muu ruoka kun samosoja tai banaaneja yli kahteen vuorokauteen. Oli aika kallis, mutta ihan mielettömän hyvää! Kämpillä huomas kuinka loppu sitä olikaan, taas melkein 2vuorokautta reissausta ja aika monta kilometriä: pyöräriksha, kävely, autoriksha,  juna, bussi, kävely rajanyli, bussi ja taksi. Hyvät yöunet ja aamiaiset minkä jälkeen neuvoteltiin ittellemme opiskelijhintaan, 700/yö, iso huone täältä Hotel Pokhara Palace:sta (Lo-season niin jopa meidän päiväbudjetilla voi upgreidata guest houseista ja hostelleista oikeeseen hotelliin) ja huoneeseen kuulu jopa vessapaperirullat! Ekat sellaset mulle kahteen kuukauteen, jännää. Neuvoteltiin myös kaikista aktiviteeteistä täällä Pokharassa, mutta ei päädytty vielä ottamaan mitään. Mutta kävi kyllä ilmi, että Nepalilaiset on överi mukavia eikä yrittäny (luultavasti) kusettaa niin paljon kun Intiassa. Tää tuntuu vielä varmasti niin paljon suuremmalta tää kontrasti, kun tulee Intiasta missä jengi vaan heiluttaa päätään. Kun käytiin äskön syömässä lounasta niin se korostu vielä entisestäänkin. Kävi myös ilmi että tää Lakeside alue missä ollaan täällä Pokharassa on aika samanlainen kun Leh – ravintoloita on joka mestassa samoin kun hierontoja, kauppoja mistä saa ihan samannäkösiä tuotteita kun Lehistä aika samoihin hintoihin, ja hierontamestoja sekä matkatoimistoja. Erona on vaan että täällä on nyt off sesonki joten ihmisiä ei pahemmin oo ja tarjoilijat ja kauppiaat on överimukavia. Isona plussana myös se että ihan jokaisessa mestassa on seminopee ilmanen langaton netti! Syötiin vie jätskit järven rannalla ja chillailtiin vaan, tää on onneks vaan 900m korkeudessa ettei tuu mitään vuoristotautia, ja vaikka onkin sadekausi niin ei oo kylmä, mutta Intian jälkeen mukavan viileä. Sopiva siis. Muutenkin näin ensituntumalta vaikuttaa hyvin my kind of placelta.

Eka kulkue, joka vaikka vaikutti lasten kouluhommat paljastu että oli Anna Hazaren puolesta tääkin

Tosin kadut oli muutenkin ihan kohtuu kaoottisia

Tosta kun muutama lehmä pillastuu tälläsellä kadulla niin siitä alkaa melkonen härdelli

Mielenosotukset meni kokoajan kiivaamman ja tunteikkaammamn olosiks

First glimpse of Fewa lake, Pokhara, Nepal

Hotel Pokhara Palace, Pokhara, Nepal – Torstai 25.8.2011 klo 17:53

Huh, vähiin käy ennen kun loppuu! About 2kk oltu reissun päällä ja viikon päästä tähän aikaan pitäs olla jo koneessa Kathmandusta Moscovaan. Mutta ei onneks vielä! Molemmille iski vähän mahatautia, joten pari päivää tyydyttiin vaan chillaamaan kaupungissa, maleksien pitkin katuja ja tutkaillen. Ostettiin jopa pari jakin villasta shaalia kun onhan Suomessakin tulossa talvi. On käyny ilmi, että paitsi että kaupungin jokaisessa kahvilassa on ilmanen langaton netti asiakkaille, niin myös pajaa saa jokapaikasta (ja samoin kun Varanasissa se ja Craki on totta kai laillista vain täällä) ja alkoholia myydään näkyvästi Intiasta poiketen. Ihmiset on paljon ystävällisempiä kun Intiassa ja Lehistä poiketen täällä olis kunnon yöelämä ja jokaisessa baarissa on joko Happy Hour tai ”Monsoon Offer”. Koska monsuunikausi on ihan lopuillaan niin edelliskauden tuotteet myydään vielä ihan pilkkahintaan, aitoja trekkaus varusteita sais mielettömän halvalla (esim. Northfacen fleece about 6e, Goretex takkeja alle 15e jne.), eli jos menis trekkaamaan niin mitään ei kannattais ottaa mukaan Suomesta vaan ostaa täältä. Ainakin tähän semisonkiaikaan. Sesonkiaikana hinnat varmaan pomppais pilviin. Muutenkin tää semisonki toimii kun jos on satanu, niin se on ollu aamusin ja puoleenpäivään mennessä on kirkastunu ja lämpötila on just sopiva, vähän ehkä jopa kuuman puolella, muttei missään tapauksessa kylmä eikä tuskallisen kuumakaan kuitenkaan. Tänään sitten päätettiin repästä ja vuokrattiin prätkä päiväks. Offsesonki kun on, niin saatiin ihan uus (Missä oli hyvät renkaat ja jarrut!) halvalla, 6euroa päiväks ja sain tingittyä toisen kypäränkin mukaan vaikka kuulemma vaan kuskille olis pakollinen ja vaan se kuuluis virallisesti. Noilla isoilla teillä oli vähän epämukava ajella, varsinkin kaks päällä. Vaikka sitä kuinka on kaks kuukautta istunu paikallisten kyydissä ja tuntuu että toi liikenne rupee selkiytyyn, niin kun ite hyppää sinne rattiin (tai ohjaustankoon), niin huomaa että ei sitä tööttiä osaa käyttää oikeessa paikassa eikä oo pokkaa mennä riittävän pienistä väleistä. Varsinkaan kun takana istuvan tyttöystvän selkä tulee kipeeks ja pitää välttää nopeita jarrutuksia ja töyssyjä, niin tässä liikenteessä ja näillä teillä se on helpommin sanottu kun tehty. Onneks löydettiin lopulta sinne mihin haluttiinkin eli löydettiin pieni ja asvaltoitu tie maaseudulta. Tähän asti kaikki pikkutiet mitkä oltiin löydetty oli ollu sellasta karjapolkua tai niillä oli niin isoja jokia etten uskaltanu lähtee yrittään yli, mutta tätä asvaltoitua tietä oli oikeesti mukava ajella. Oli siisti päästä pois kaupungista, maaseudulle ja jopa vähän tonne Annapurnan vuoren juurellekkin keskelle riisiviljelmiä kruisaileen auringonpaisteessa samalla kun tuuli vilvotti kivasti eikä tarvinnu kuumottaa kokoajan muuta liikennettä. Maisemat oli niin upeet! Harvoin sitä tulee oikeessa elämässä katottuu että onpa upeet värit, ne näytti livenäkin siltä kun kuvat kun niihin laitetaan liikaa värikylläisyyttä ja kontrastia, sitä vihreyttä mitä noilla riisipelloilla oli niin ei vaan voinu tajuta! Ja onneks rasvattiin ittemme aurinkorasvalla, koska nytkin tuntuu että saattaa olla kädet vähän kärtsänny. Nyt tässä partsilla siemailen vielä paikallista Redbullia auringonlaskussa ja kerätään voimia lähtee safkaamaan ja maksamaan matkatoimistolle matkat. Varattiin huomiseks päiväks päivän ratsastusreissu ja sitten lauantaista maanantaihin 2yötä, 3päivää, trippi luonnonpuistoon puolessa välissä Kathmanduhun missä pitäs spottailla vähän paikallista villielämää ja päästä enemmän pois kaupungin hälinästä ennen rantautumista Kathmanduhun.

 Aamupala

Kun meikä lähti ottaan lepiä, Elkku lähti käppäileen ja vähä fotaileen

Hommissa

Sadekaudella ihan kaikkia teitä ei pysty ajamaan (nähtiin kun joku yritti tosta, reilusti yli polven oli vettä - onneks en ite lähteny yrittään)

Annapurna Conservation Area. Tää vehreys on ihan käsittämätöntä!

 Fieldtrip?

Yamahan uusin mainos?

Pokhara Palace, huone A5 – Perjantai 26.8.2011 klo 20:03

Huh, nyt on sitten perse kipee ja muutenkin harvinaisen hikinen ja loppu –olo! Aamulla tosiaan seiskaks matkatoimistolle kun sillon piti lähtee, mutta eihän heppamiehet ollu paikalla sillon. Puolentunnin venailun jälkeen jannu avas toimiston ja sano ettei ne tuu vie että voidaan mennä aamupalalle viereiseen kojuun, näin tehtiin. Sillä aikaa meidän hevoset saapu matkatoimistolle. Meidän seurue oli siis meikä, Elkku, joku brittituristi, 3 hevosta ja 2 opasta jotka kävelis koska eihän meistä kukaan ollu ennen ratsastanu kunnolla, Elkku vähän Uudessa-Seelannissa ja meikä on ollu kuulemma tasan 20vuotta sitten hevosen selässä jos oikein muistan. Hypättiin satulaan ja kävi ilmi että mun opas oli 11 vuotias poika joka lintsas koulusta tänää, nice. Matkata vielä sen koira mukaan ja päästiin matkaan. Aamun sateista ei ollu tietookaan, ja kun ratsastettiin kylän läpi niin pilvet hälveni niin paljon että nähtiin jopa Annapurnan luminen huippu jossain kaukaisuudessa, upeeta! Ratsastettiin kaupungin halki ja joen reunaan, missä paljastu että mun hevosta ei kiinnostanu ollenkaan liikkua eteenpäin. Tai laiskoja ne oli kaikki, mikä oli kai ihan hyvä ettei lennetty satulasta, mutta mun heppaa piti kokoaika läimiä kepillä ja mun opaspojan vetää suitsista että se hievahtikaan, muuten se vaan mässäili ja joi kokoajan. Päästiin kuitenkin lopulta maaseudulle missä painettiin pirun liukasta mutasta sademetsää ylöspäin aika jyrkästä, välillä niinkin jyrkästi että koneja piti taluttaa. Useempaankin otteeseen kuumotti, sillä a)en luota omiin ohjaustaitoihin kun kyseessä on nelijalkanen ruohomoottori nelipyöräsen bensa- tai dieselmoottorin sijasta ja b)en luottanu siihen että osasko ne kaakit oikeesti arvioida jyrkänteiden reunat ja oman ketteryytensä. Lisäks koska niitä läpsittiin kokoajan meneen eteenpäin niin kuumotti ettei ne pillastu. Mun ja britin hevosia vedettiin melkein kokoajan, mutta Elkku veteli suurimman osan varsin mallikkaasti itsenäisestikkin. Tosin väitän että hyvin toi ohjaaminen multakin suju itsenäisestikkin alottajaks, paremmin meinaan liikuttiin niissä kohdissa joissa poika jäi leikkiin koiran kanssa eikä ohjannu mua. Painettiin aika korkeelle huipulle joku 3tuntia missä otettiin lounas ja katteltiin kun riippulitäjät lähti rinteeltä ja juotiin mehut. Paitsi että riippuliitiäjien eli paraglidereiden määrä karkas tänään ihan totaalisesti, niin sekä tänään että eilen tuli nähtyy niin ennätysmäärä sudenkorentoja et huhhuh. Ei oo varmaan yhtäkään kuvaa jossa ei näkyis niitäkin. Jätettiin ponit siihen ja lähettiin kiipeemään entistäkin jyrkempää mäkee Sarangkotin huipulle – oli skidisti kuuma! Yhteensä ratsastus ja portaat mukaan lukien tultiin varmaan joku kilsa ylöspäin ja pysähdyttiin ylös näköalatasanteelle huiliin ja ottaan kuvia. Harmi kun pilvet oli taas kasaantunu niin ei nähty lumihuippuja lähempää, mutta ei voi mitään. Tässä vaiheessa oli jo niin loppu että teki mieli ottaa melkein taksi alas, mutta ei kehdannu. Lisää aurinkorasvaa pintaan ja paluumatkalle, se meni onneks vähän kevyemmin mitä nyt mun satula hajos ja meinas pudota. Ehkä sitä rupes löytään jo pikkuhiljaa yhteisen sävelen hepan kanssa, hyvin iso ehkä. Saas nähdä kuinka kipeet meinaan on perslihakset sun muut huomenna…

Tää monsuunikausi on paha kun auringonlasujakaan ei kuulemma nää kun kokoajan vaan sataa...

Eka ratsastettiin järven rantaa

ja sit mentiin ylemmäs. Teräsmummoja näky kantamassa pikkusia kantamuksia hengenvaarallisissa maastoissa koko matkan ajan

Pokhara city

Paraglidereitä oli kun sieniä sateella

Toisin kun Intiassa, täällä on roskiksia. Kätevästi sijoitettuna

Ihan kaikista mestoista ei saanu tai voinu ratsastaa läpi

From Leh to Varanasi

Juna jossain välillä Delhi-Agra – Keskiviikko 17.8.2011 klo 20:34

Taas on tultu aika monta kilometriä. Vikat päivät pyörittiin vaan Lehin keskustassa tsiigailemassa mestoja. Huomattiin mm. että jokapaikkaa oikeesti hallitsi armeija, keskustassa oli muutamakin eri ”Military harware store” tms. Tuli nähtyy marketit ja rukousmyllyt sekä kädessä pyöritettävänä versiona että isona jota ympäri juostiin ja jopa monikkona marketilla. Kävin eilen sitten ettimässä taksia täks aamuks ja meinas mennä pupu pöksyyn – vasta 8. Kuski jolta kysyin suostu ajaan niin aikasin aamusta lentokentälle. Mutta kuski löyty aamuks onneks, joka oli vielä täysin ajoissa – 5:50 – mestoilla venailemassa. Pakattiin eilen illalla kivasti otsalampun valossa koska meidän guest housessa oli sähköt (vaihteeks) poikki. No onneks ne käväs päällä sen verran että pystyttiin tarkistamaan kutakuinkin että kaikki on mukana, ei vielä ainakaan tuu mieleen mitään mikä olis unohtunu. Katotaan sitten kun puretaan rinkka… Aamulla sitten alko järjetön holhoominen heti kun päästiin kentälle. Eka kentän alueelle tarkastettiin passit ihan normaalisti ja että pääsi kentälle sisään joutu tuttuun tapaan näyttämään liput ja passit. Kentällä tuli mieleen että mikähän ihmeen lento meillä oli, kun meidät ohjattiin ainoina länkkäreinä armeijapoikien (miesten) jonoon. Onneks siihen tuli meidän jälkeen muitakin turismon näkösiä ihmisiä, oltiin näköjään vaan liian ajoissa. Jonot oli eri lentoyhtiöiden matkustajille turvatarkastukseen check inniin, siitä kun oli kamat saatu turvattua niin ne vietiin tiskille minkä jälkeen boarding passit kädessä totta kai mentiin normaalin turvatarkastuksen ja odotusaulan kautta pihalle ja koneeseen. About tunnin lento Sringariin (tms.) johonkin lähelle pakistanin rajaa. Inttiäijillä oli ilmeisesti oma kone koska ei niitä näkyny meidän lennolla. Kamoja ei tietenkään saatu chekattua Delhiin asti, vaan ne oli otettava ulos, mentävä niiden kanssa kentältä pihalle ja takas sisään muutaman turvatarkastuksen läpi. Tässä vaiheessa alko ihmetyttään homman tarkkuus. Yleensähän vaikka turvatarkastuksia on miljoona, niin ne on vähän sinnepäin eikä yhdessäkään oikeestaan tarkasteta mitään. Ensinäkin kun chekattiin täällä sisään niin meille ilmotettiin että täältä Jammu&Kashmirista ei saa ottaa ollenkaan käsimatkatavaroita – paitsi elektroniikan, korut, rahat ynnä muut arvokkaat eli kaiken. Mutta meiltä udeltiin vaikka mitä jo check innissä mutta onnistuttiin sanoon että kaikki (tai Elenan tapauksessa lähes kaikki) oli kallista ja arvokasta ja näin ollen käsimatkatavaraks pakattavaa. Turvatarkastuksessa reput piti avata ja ne tutkittiin ihan mielettömän perusteellisesti – kirjat selattiin läpi, elektroniikat piti laittaa päälle yms. Aika yllättävää, sillä yleensä sillä, piippasko metallinpaljastin vai ei esimerkiks ei ollu mitään väliä – toisella puolella oli kuitenkin tyyppi joka teki ruumiintarkastuksen vähän sinnepäin, missä ei kertaakaan löytyny mitään vaikka taskuissa oli oikeesti vaikka mitä, kuitenkin, riippumatta siitä oliko piipannu vai ei (ja likat vietiin aina johonkin koppiin sitä varten, voitte kuvitella kuinka hitaasti jonot liikku…). Ja tälläsiä tarkastuksia on siis joka paikkaan, niin lentokentillä kun ostareihinkin (Jopa Delhin rautatieasemalle, mistä tosin käveltiin vaan läpi kun jannut oli liian syventyny johonkin tutkiakseen meidät tai meidän matkatavarat) Tästäkin tarkastuksesta kuitenkin selvittiin kunnialla ja päästiin odotusaulaan ja koneeseen missä oli miellyttävä yllätys – lennon piti olla paikallinen Ryanair mutta siihen kuulukin jopa safka! Ja vieläpä hyvä sellainen. Delhin kentällä sitten palloiltiin hetki ettimässä Tourist Infoo mutta eihän sellasta löytyny. Oltiin päätetty skipata Delhi niin totaalisesti kun mahdollista ja olin lukenut lehdestä (vähän ollaan oltu uutispimennossa, oon lukenu kerran sivusilmällä ton ilmotuksen kun Elkku luki että Delhissä oli jotain mielenosotuksia) että sinne on just valmistunu metro kentältä pois. Ihan hyvällä ajotuksella, sillä mikäli ymmärsin oikein niin viimeinen etappi, eli se juna-asemalle, valmistu itsenäisyyspäivänä eli siis viime maanantaina. No otettiin se, maksettiin n. Euro per lurjus tästä 20minuutin ilmastoidusta modernista tripistä, New Delhin rautatieasemalle. Palloiltiin varmaan tunti rinkat selässä mielettömän kaoottisessa ihmisvilinässä ettimässä mestaa mistä sais ostettua junalippuja, mutta hyvänä puolena oli sanottava että ei oikein hengästyny millään edes kaikki kantamukset selässä niissä miljoonissa portaissa. Vissiin korkeenpaikanleiri tehonnu. Lopulta löydettiin turisti-info ja ulkomaalaisille tarkotettu junalippujen ostomesta, mutta siellä(kin) oli tiskin takana niin elämäänsä kyllästyny tyyppi mistä ei saanu mitään muuta kun päänheilutusta irti. Lopulta kunnon tivaamisen jälkeen että Khajurahoon menee kuulemma tänään juna kasilta, mutta ei tältä asemalta. Otettiin taksi toiselle Hazari Wizzmuddin, asemalle missä kävi ilmi että kaikkina muina päivinä paitsi keskiviikkona olis kyllä menny juna johon oltais jopa ehditty. No ei sitten. Oltiin meinattu skipata Agra kokonaan koska näkeehän Taj Mahalin kuvista ja se on kuulemma aika hirvee turistimesta, mutta sinne meni juna tänää joten otettiin liput siihen. Juna oli kuitenkin (yllättäen) tunnin myöhässä, mutta mikäs siinä asemalla chillatessa. Maksettiin 120rupiaa, eli about 2€ molempien lipusta, mutta se oli kakkosluokkaan ja haluttiin kamojen kans vähän väljemmille vesille turvaan joten hypättiin air conditioned chair classiin, mikä on ihan kun VR vaan että tuli lopulta maksaan vitosen per höhlä kahden tunnin matkasta, penkit on nahkaa ja kokoajan joku chaivalla myy teetä tai ruokaa. Missään asemilla ei lue nimiä, tai eihän tässä pimeessä edes tiedä että ollaanko asemilla vai ei, mutta konnarin mukaan Agra on päätepysäkki joten ehkä me löydetään perille. Hyvällä säkää voitais keretä vielä tänään Khajurahon yöjunaan, mutta epäilen sitä. Nyt ollaan jossain asemalla ja on semi sketsif ja jopa kuumottava fiilis kun jengi hakkaa noita ikkunoita ulkona niin kovaa että kuulostaa että ne tulee väkisin sisään, mutta kukaan ei tee mitään. Ei edes konnari. Eiköhän niitä saa päästää sisään vai mikä ihme on meininki tällä kertaa?

(Lisäys: Eli siis ei olla ilmeisestikkään asemalla vaan jossain keskellä ei mitään, voi mennä tunti tai enemmän että liikutaan. Jotkut sähköt on hajonnu radalta. Ei noi ainakaan sisälle tuntunu pyrkivän kun jengi kävi avaamassa niille oven. Joku herra selitti huonolla Englannilla meille että toi kuumottava koputus oli vaan halvemmassa luokassa matkustavien vittuilua meille ilmastoidussa vaunussa oleville ilmeisesti)

Joko on tullu Intialisoiduttua liikaakin?

 Final glimpse of Leh

Vikan illan safkat, nam!

Taas junassa, jossain välillä Agra-Allahabad, AC 2nd class – Torstai 18.8.2011 22:57

Ja taas liikkeellä. Viimeyönähän toi juna oli lopulta sitten jonkun 3,5h myöhässä, niin että päästiin Agraan about kahdelta yöllä. Sillon tuskin olis ollu mikään Lonely Planetista chekatun guest housen respa auki, joten jututettiin vähän taksikuskeja ja muita hellomistereitä (kaikkien alotuslaini: hello mister, tarttekko sitä tätä tai tota) ja otettiin joku semiluotettavan olonen taksikuski jolla oli joku guest house tiedossa ja taksin hinta oli niin halpa ettei voinu olla kovin kaukana. Ei se ollukkaan, mutta huone oli ehkä ankein ikinä. Joutu yöllä täytteleen vielä kaikkia lippuja ja lappuja ja aamulla paljastu ettei suihkusta tuu vettä, ja luvattu ilmastointia ei ollu. Myöskään taksikuskin 400 ei pitäny paikkansa, mutta onnistuttiin tinkaamaan 800 rupian lähtöhinnasta kuitenkin viiteen hunttiin, ihan OK siihen aikaan yöstä. Ei onnistuttu reissaan kun joku 22h yhteensä: Taksi, lento, lento, metro, taksi, juna, taksi. Otettiin aikamoiset taju aivan kankaalla –malliset unet ja chekattiin aamulla erittäin hikisinä ja huonosti levänneinä ulos. Ilmastointihan ei toiminu ja eipä yöstä hirveen pitkä tullu, mutta tää on tätä reissausta, omalla tavallaan oikeestaan siistiä itse asiassa! Meidän visio oli, että otetaan Riksa asemalle ja varataan liput Khajurahoon, mutta säätämisen ja usean päänheiluttelun jälkeen saatiin (taas hyvin kyrpiintyneeltä äijältä) selville että junat on moneks päiväks täynnä. Jaaha… Joku semihyvää englantia puhuva Rikshakuski kerto että seuraavan aamuna menee varmasti bussi sinne, hän vie meidät halvalla varaustoimistoon. No luotettiin kaveriin, ei meillä teoriassa ollu mitään hävittävää kun ei se vaikuttanu siltä että ryöstäis meitä kuitenkaa. Nopeen tinkauksen jälkeen jannu ajo meidät keskustaan johonkin pikkukujalle aika hämyseen matkatoimistoon missä kävi ilmi, että ainoo keino päästä hetkeen Khajurahoon olis ottaa juna johonkin ja sieltä ehkä bussi jotka menee tai ei mee tai satasen per höhlä maksava taksi. Ei kiitos, päätettiin fleksiibilien reissusuunnitelmien antavien vapauksien puitteissa skipata koko kaupunki, vaikka olishan Kamasutrakaupunki ollu siisti nähdä, mutta niin olis moni muukin mesta ja meillä ei ikävä kyllä yksinkertasesti ollu aikaa kaikkeen. Saatiin sen sijaan säädettyä iltajuna Varanasiin. Tai ei suoraan, yljuna Allahabad-nimiseen kaupunkiin ja siitä jatkoyhteys Varanasiin. (Toisaalta äskön mietitttiin että jos ei keretä jatkoyhteyteen, mikä on hyvin mahdollista koska tääkin juna lähti yli 45min myöhässä, voidaan teoriassa aivan hyvin jäädä Allahabadiin). Maksettiin liput ja jätettiin matkatoimiston tyyppi säätämään niitä ja palkattiin sama riksakuski fikseriks meille päiväks. Se vei meidät eka syömään johonkin överifiiniin, mutta lopulta ie niin kalliiseen, raflaan lounasta minkä jälkeen ajo meidät Taj Mahalille. Aika hullun upee nähtävyys, mutta hitto että oli paljon turisteja. Ja kuuma! Meinasin kuolla kuumuuteen, vaikka sisäänpääsyhintaan kuulukin pullo vettä meille länkkäreille (Länkkärit makso sisään 750rupiaa kun locaalit köyhty kympin…). Lisäks hintaan kuulu kengänpäälyset kaikkien pyhimpään, eli hallitsijan vaimon hautakammioon, menemistä varten. Ja vaikka nyt piti olla hiljanen aika niin turisteja oli ihan HC paljon ja ottaen huomioon paikallisten huomaavaisuuden toisia kohtaan, kuvia oli melkein mahdotonta ottaa kun jengiä tuli kokoajan eteen. Paikalliset myös jatko edellisenä yönä asemalla alkanutta tapaa, eli Elkusta väkisin kuvien ottamista. Haluspa joku jopa yhteiskuvaan munkin kanssa, mutta vaalee nainen oli selvästi mielenkiintosempi joten kun lupaa ottamiseen ei herunu (tai ei sitä tietenkään aina kysytty edes) , niin jannut tuli viereen ottaan toisistaan kuvia ja suuntas ”vähän” sivuun tai sitten otti ihan vaan ”salaa”. Ihan uutta mulle, ei musta ennen oo haluttu kuvia, haha. No siisti nähtävyys (mulle itseaiassa 2. Kerta kun olin siellä muistaakseni) ja hieno kokemus, todellakin wort it, mutta hienomman kuvan tostakin saa googlettamalla kuvat. Tosin se, kuinka iso pytinki oikeesti oli pisti kyllä aika hiljaseks. Tajin jälkeen meidän riksakuski odotti meitä ja piti viedä kattomaan jotain Fortttia, mihin Taj Mahalin rakennuttajan poika lukitsi isänsä syöstyään sen vallasta, mutta kaveri yritti viedä (tai siis veikin) meidät väkisin johonkin ”valtion omistamalle marmoritehtaalle”. Kyseessä oli siis paja missä mukamas sama suku, 22. Polvessa, joka oli ollu tekemässä Taj Mahalin koristeita, edelleen teki marmorikoristeita millä kunnostetaan Tajia satoja vuosia vanhoilla menetelmillä. Näin on… Totta kai meille yritettiin myydä kaikkia mahdollisia marmorikoristeita ja oikeestaan suututtiin kun ei suostuttu ostamaan mitään. Tän jälkeen meidät kuitenkin vietiin oikeelle Fortille, mistä tosin ei ulospäin hirveesti näkyny eikä meillä ollu enää voimiakaan mennä sisälle vaikkei se oliskaan hirveen kallis ollu. Meinasin tosin jäädä Rikshan alle kun hypin moottoritien yli ottamaan kuvaa toisesta suunnasta Tajista, toivottavasti tuli ees hieno photo. Kuskia ei tosin paljon kiinnostanu tien hengenvaarallisuus, vaan painettiin ihan rutiinilla väärään suuntaan motaria takasin. Haettiin junaliput jotka oli aika vakuuttavat ja käytiin hakemassa hotellilta meidän rinkat mitkä oltiin jätetty sinne päiväks. Kuski yritti taas viedä meidät väkisin marketille, mutta pelästy ilmeisesti Elkun jo aika kiukkuseks muuttunutta ääntä eikä niskotellu sit enää kun sanottiin ettei kiinnosta kattella tai ostaa. Päästiin siis lopulta kamojen kanssa asemalle missä meillä oli useempi tunti aikaa odotella. Onneks törmättiin pariin Itävaltalaiseen jannuun joilla oli vähän isoisän tekemää pontikan Alppiversioo mukana ja sen siivittämänä yritin opetella jotain ihme korttipeliä ”Kaksois Saksalaisilla” pelikorteilla. Opinkin jotain ehkä, ehkä… Ihme kyllä aika meni melko nopeesti, vaikka ulkona olikin varmaan 35 astetta minkä johdosta hikoilin ihan järjettömiä määriä ja musta tuntu että vesipullot tyhjeni nopeemmin kun niitä kerkeis ees kusemaan. Oltiin ostettu 2. Luokan ilmastoidusta vaunusta makuupaikat (25€/höhlä tää yöjuna ja siitä kahden tunnin jatkoyhteys Varanasiin) ja tää on kyllä luksus – molemmilla seinillä on 2 sänkyä ja niillä oli paketoituna alus ja –pussilakanat, peitto ja tyyny. Matkaseura on ihan mukavaa ja kyyti tasasta. Vie kun syötiin tosta take away –safkat niin nyt on masu täynnä ja heti kun konnari tulis tarkastamaan lipun niin pääsis nukkuun ja jännittämään ollaanko ajoissa Allahabadissa että kerettäis jatkoyhteyteen Varanasiin.

Kuka tunnistaa mestan? 

 Yritin poseta tosi coolisti, mutta niin yritti pari muutakin...

Kengat...

 Moskeija

Ja tan kuvan takia meinasin jaada Rikshan alle, kai taa on ihan siisti kuitenkin...

 Aseman kaoottisuutta

 Joskus sita on vaan aika loppu

 Iltapalaa junan ylapedissa

 Jannut riisipellolla hommissa

 Huomaa etta paikalliset on vahan lyhyempaa kansaa kun junan ikkunastakin joutuu kurkisteleen alaspain

Shri Baba Lolark – Paying Guest Jouse on Ganges, Varanasi, Intia – Lauantai 20.8.2011 klo 12.32

Ja kyllähän me kerettiin junaan, ja ihan hyvinkin. About tunnin vaihdolla Allahabadissa, niin että siihen edelliseen yhteyteen mitä meille myytiin ei oltais ihan keretty. Mutta toinen juna oli vähän pitempi kun se 2 tuntia, tarkalleen sanottuna jopa yli puolet. Vissiin lopulta 4,5h ja oltiin 11 jälkeen aamulla Varanasissa. Lonely Planet ja muut varotti ihan pirusti että tää on likanen, kaoottinen ja vaarallinen kaupunki missä on pirusti enemmän riivaajia kun missään muualla ja kaikki yrittää ukottaa. No ensivaikutelmalta mikään näistä ei pitänyt paikkanansa – löydettiin helposti tourist office mistä saatiin hyvä kartta ja paljon infoo siitä, miten päästä Nepaliin ja heti vierestä ulkomaalaisille tarkotettu varaustoimisto ja onnistuttiin liput ihan helposti Gorakphuriin mistä päästään kai bussilla Sunaliin ja siitä bussilla rajanyli mihin nyt ollaankaan jatkamssa siinä vaiheessa. Sitten otettiin vielä prepaid riksha ja tyyppi oli tosi mukava. Matkalla tuli kyllä selväks että tää on sekasin kaupunki missä oon varmaan elämässäni so far ollu, ainakin liikenteen puolesta. Jannu ei myöskään jättäny meitä ihan mihin piti, mutta ei se mitään – se vei meidät kuitenkin guest houselle. Alueelle johon haluttiin ei päästetty rikshoja, joten se lupas jättää meidät johonkin lähelle että voitais kävellä, mutta kuitenkin se ajo meidät johonkin ihan pikkukujalle (mitä Varanasissa riittää!) ja käski Elkun odottaa kamojen kanssa ja vei mut kattomaan Gangesia ja valitsemaan guesthousen. Kävi mielessä sellanenkin mahdollisuus että kun Elkku on yksin kamojen kanssa jossain pikkukujalla joku kävis nappaan ne, mutta tästä ei onneks ollu kysymys. Miesten vaan odotetaan tekevän valinta. Sanoin ettei länsimaissa toimi hommat näin, että päätetään yhessä niin käytiin hakemassa Elkku ja kamat ja käytiin tsekkaamassa muutama guestohuse kattoterasseineen – oli muuten melkosta reisilihasreeniä kiivetä pikkusia, kapeita, portaikkoja pitkin katolle rinkat ja päiväreput selässä! Päädyttiin Tähän missä oli huoneesta näkymä Gangesille jos oikein katto ikkunan kulmasta ja kattoterassilla ravintola ja sieltä kans näkymä Gangesille hintaan 450 rupiaa per yö. Vaikutti ihan OK:lta ja oltiin enemmän kun tyytyväisiä kun oli suihku mistä tuli lämmintä (ja kylmääkin onneks) vettä, tuntu meinaan aika hyvältä ton kuumuudessa sykkimisen ja Agran suihkuttomuuden jälkeen. Ei jaksettu tehdä paljon muuta sitten kun ottaa suihku, käydä syömässä katolla halpaa ruokaa (annokset tosin paljastu aika basicis ja pieniks) ja käydä vähän kävelemässä lähiseudulla. Ikävä kyllä tähän aikaan joki on niin korkeella että rantaa pitkin ei pääse, niin pitää uhmata eksymisen vaaraa ja siksakata pikkukujia tai uhmata kaoottisinta liikennettä ikinä (kaikki: , kävelijät, riksat, henkilöautot, bussit, maasturit, rekat, lehmät, kamelit, pyörä-rikshat, pyöräilijät, pyörillä kulkevat myyntikojut, skootterit, moottoripyörät yms. on puskettu vaan samaan kasaan ilman minkäänlaisia liikennesääntöjä, ja niitä on järjettömän paljon!). Ollaan lisäks muutama kilsa poissa sieltä missä haluttiin olla, joten jos haluttais keskeisimmille mestoille pitäs varmaan ottaa riksa, mitä ei jaksettu eilen tehdä, yritettiin vaan totuttautua kaoottisuuteen joka on paljon pahempaa kun Mumbaissakaan. Ja sit aikasin nukkuun, koska tänään oli viideltä herätys soutelulle Gangesissa. Oltiin varattu touri majatalon isännältä hintaan 300rupiaa per höhlä (tingitty neljästä huntista jo) mihin kuulu veneily ja temppelit mikä vaikutti mun mielestä ihan hyvältä hinnalta mutta pikkuhiljaa on paljastunu että jannu vedättää aika yliintoja joka-asiassa. Veneily itsessään oli ihan siisti – lähettiin aamulla ennen auringonnousua pimeessä käveleen pikkukujia pitkin rantaan, meinattiin törmätä pariin lehmään ja päästiin veneele. 2 tyyppiä soutaan ja yks pitään perää, virta kun oli ihan hullun voimakas. Soudettiin ensin kilsan verran ylös ja lasketeltiin sitten alas, ohi laiturin ja soudettiin takas ylös. Ei menty ihan hienoimmille alueille asti (tai ainakin niille jotka näytti siltä) kun sinne ei kuulemma saa mennä. En tie uskoisinko, näytti että muut veneet meni sinne…Mutta nähtiin kuitenkin aika paljon kaikkee hienoo ja pysäyttävää. Vesihän on ihan järjettömän likasta, ylittää puhtaan uimaveden arvot kai 1500 kertasesti ja juomaveden yli miljoonakertasesti jos oikein muistan. Eikä ihme, jannut käy eka paskalla reunalla ja sit menee alajuoksulle aamupesulle ja harjaan hampaat uskoen että se puhdistaa, kyseessä kun on pyhä joki. Kuolleiden tuhkat heitetään jokeen, mutta kukaan ei osaa uida ja nyt kun joki on niin korkeella että moni temppeli on puoliks veden alla niin jengiä lähtee kai ihan vahingossakin – nähtiin mm. ruumis ihmisen ruumis rantautuneena jota kulkukoira söi. Sen lisäks kelluvia eläinten ruhoja tuli vastaan kun nekin, kaiken muun roskan ohella, heitetään jokeen. Mutta kuitenkin se puhdistaa ja siihen tuntuu uskovan koko yhteisö vakaasti ja tosiaan joessa peseydytään, sitä juodaan ja siellä pestään vaatteet. Meidän hostellilla on pesukone ja omistaja sano että täällä on sähkö, vesi ja saippua niin kallista, että jos vaatteita ei pestä Gangesissa niin koneellinen olis maksanu yli 5euroa. Jätettiin väliin. Saahan ne pestyä vaikka Nepalissa sitten. Aamupalan jälkeen painettiin Riksalla, omistaja lähti mukaan guideks, 3 eri Hindutemppeliin (missä kuvaaminen oli ikävä-kyllä kiellettyä) katteleen vähän Hindujen lauantaimeininkejä. Ihan mielenkiintosta muttei mitään maailmaa mullistavaa, ja totta kai tippejä ja muita rahoja yritettiin jokapaikassa rahastaa, ja suututtiin jos oli liian pieni tippi heidän mielestään. Edelleenkin mun mielestä tippi on tippi, ja jos työ on tehty hyvin niin sitä voi maksaa kun ymmärrän kyllä että se on jengin elinehto, mutta kulttuurissa kun kulttuurissa ei pitäs olla oikeutta määrittää tipin suuruutta. Viimesenä meidät vietiin muslimialueelle, missä tehdään kuulemma maailmankuuluja silkkejä ties monennessako sukupolvessa. Saatiin lyhyt, noin kahden minuutin, touri ennen kun meidät istutettiin alas ja yllättäen yritettiin myydä jotain. Jannu piti kyllä vuoden myyntipuheen josta olis opittavaa varmasti jokasella myyjällä, mutta onnistuttiin pysymään tiukkana ja olemaan ostamatta mitään mitä ei haluttu. Käveltiin sit takas hostellille ja päädyttiin ottamaan päikkärit, loppuviikko on meinaan sykitty melkosella tahdilla ja huomenna pitäs chekata kympiltä ulos, tappaa jotenkin aikaa jossain kaupungilla ja ottaa illalla yöjuna (Onneks otettiin 1. Luokka kun se ei ollu kovin kallis niin saa luultavasti nukuttua) Gorakhpuriin ja sieltä pitäs sykkiä jotenkin muutamalla bussilla sit rajan yli Nepaliin ja Pokharaan tai Kathmanduhun, saa nähdä miten käy.

 Auringonnousu Gangesilla

 Dippi pyhaan veteen

 Nakymaa joelta

 Huomaa et vesi on aika korkeella, kun tastakin kuvasta on mahdollista spotata yhden temppelin katto veden alta

 Aamu-meditaatio

Vissiin Shiwa-temppeli

Maailman katto eli Himalaja haltuun!

Indus Guesthouse, Leh (Ladakh), India  Tiistai 9.8.2011 klo 22.11

Viimeset 2 päivää Mumbaissa meni tosi nopeeta, ihan vaan fiilistellen että pääsee reissuun. Liftasin Norjalaisten mimmien kyydin kyytiin kun ne vietiin kentälle ja hain Elkun. Kentältä ei saa kun prepaid –takseja, missä on aina se huono puoli että niiltä ei voi kysyä että tietäähän ne varmasti mihin ne on menossa – saatiin seppä joka ei tienny. Se löysi kysemällä jonkun paikan ja väitti että oltiin maksettu sille siihen. Olin sanonu että IIPS Collage near Govandi station joten lapussa luki vaan Govandi. Kuski meinas jo hikeentyä, mutta onneks löydettiin joku Rikshakuski joka puhu kohtis hyvää englantia ja selitti että oltiin vaan väärällä puolella asemaa. Slummipuolella, mihin meitä oltiin kehotettu oleen menemättä sen vaarallisuuden takia, varsinkaan tietenkin keskellä yötä. No sain suostuteltua kuskin ajamaan meidät toiselle puolelleasemaa mistä osasin jo itekkin suunnistaa koululle. Eilen otettiin sitten vaan safkat mestoilta, pakattiin ja meidät heitettiin kentälle – Kingfisher airlinesillä Delhiin missä meidän piti saadaa leimat lippuun että ollaan oikeesti me – no sen takia meidän piti mennä chek –inniin uudestaan vaikka kamat oli jo matkalla Lehiin – ja sehäön oli kiinni. Yö kentällä ja heti kun chek inniin tuli jengiä ja turvatarkastus aukes ni sisään ja kiireellä koneeseen johon sammuin saman tien. Taas Kingfisherillä joku parin tunnin lento tänne ja heräsin just ennen laskeutumista – maisemat oli aika karut mutta upeet! Mitä muuta Himalajalta vois odottaa? Laskeutuminen oli ehkä ikimuistoisin, aika pieneen tilaan noinkin iso kone mahtu vuorten väliin. Kenttä oli tollanen perus Pirkkalan lentokentän kokonen ja heti huomas että oltiin tultu johonkin ihan eri mestaan – koristeet oli kun Tsingiskhan-leffoista tai muista vastaavista. Ilma oli kuivaa ja lämpötila oli lisäks sellanen että huppari päälläkin oli kylmä (melkone kontrasti tohon Mumbaihin…)Kentällä piti rekisteröityä että on tullut ”maahan” vaikka Intiassa pysyttiinkin minkä jälkeen otettiin taksi Lonely Planetista tsekattuun guest houseen. Kello ei ollu vielä edes seittemää aamulla joten kaikki oli kiinni, mutta jotenkin ihmeen kaupalla täällä oli joku paikalla ja ilmotti että 1 huone on vapautunu – oli vapautunut muutama tunti aikasemmin. Lounari ilmotti hinnaks 200 rupiaa, muta hinta olikin 800, ei toi 16 euroa kuitenkaan ihan hirveen paha hinta oo kai teoriassa kahdesta yöstä. Huone on hieno ja saatiin vie melko pitkät aamu-unet ennen kun lähettiin palloileen tonne kaupungille, joten otettiin se ja kirjaudutiin sisään. Tosiaan unet ja sit lähettiin käppäileen tonne – kävi ilmi että Leh on melkonen ttavelleri ghetto ja elää pelkästään turismilla. Jo koneeseen noustessa huomas et länkkäreitä on paljon, ja niitä tosiaan on kadut täynnä! Täällä on myös ravintoloita, guesthouseja ja kauppoja ihan joka paikassa. Ei ihan autenttisinta ehkä mutta pirun mukavaa kun kaikki on ihan mielettömän helppoa.

Täkäläisethän samaistaa itsensä ilmeiseti Tibetiläiseks joten sen kunniaks mekin safkattiin Tibetiläistä ruokaa – jotain Momo –nimistä safkaa. Kasvisnyyttejä ja keittooo, yks parhasita safkoista ikinä! Palloiltiin ympäriinsä kaupunkia ihmettelmässä, ja se onnistukin melko helposti sillä tää on kivan pieni mesta, kaikki oli käveltävissä. Meidän piti nähdä Maija ja Mikko seiskalta, mutta eipä tunnin odottamisen jälkeen näkyny joten lähettiin ettiin iltapalaa. Maija pamahti jostain ja kävi ilmi että meillä oli ollu vaan kommunikointiongelmia – ne oli eri mestassa jo lopettelemassa ruokaa. No tätä tää reissaus ilman puhelinta on. Oli siisti nähdä ja vaihtaa kuulumiset ja saatiin toimitettua Maijan pankkikorttikin minkä Elkku toi Suomesta ennen kun ne lähtee trekille huomenna. Jos ite painais nyt sitten nukkuun ja ottais vielä päivän tai kaks ainakin chillistä ja hoitais jotain paikallisen näkösiä kuteita ennen kun lähtee tonne trekille tai jotain. Tää kaupunki on tosiaan 3500m korkeudessa joten ton ilman ohuuden huomaa selvästi, ja siihen tottuminen kestää varmaan muutaman päivän, mutta mikäs tässä on. Kerrankin ei oo mitään lukkoonlyötyjä suunnitelmia (tai no paluulennot jopa on olemassa), mutta siis voi vaan ottaa rennosti ja mennä ihan siten miten tuntuu. Jos on kivaa voi olla paikallaan ja jos ei niin edetä, ja mikäs täällä on ollessa kun arska paistaa toisin kun lähes joka puolella muualla Aasiassa tällä hetkellä, monsuunikaudesta ei oo tietookaan täällä.

 Ensimmainen nakyma Lehista, ei pahannakonen!

 Huomenta! Nakyma huoneen ikkunasta, kay!

Vahan iltasta nakymaa kylasta

Atasha Guesthouse, Leh, Intia – Torstai 11.8.2011 klo 21.01

Sama kaupunki mutta 100m sivuun edellisestä merkinnästä. Ekan yön jälkeen lähettiin tosiaan käppäileen vähän ja ettimään halvempaa guest housea paremmalla ajalla, ja heti naapurista löyty tää mesta missä meille tarjottiin hinnaks 700 rupiaa per yö, mutta kun sanottiin et etitään jotain vähän halvempaa niin hinta tippu heti viiteen hunttiin, eli alle vitoseen per lärvi per yö, täähän toimii. Huone on melkein samanlainen tosin 2 kerrosta ylempänä ja meillä on suora näkymä ikkunasta temppelille, huhhuh! Meillä on jopa oma vessa ja suihku mistä tulee lämmintä vettä aamusin, eli ei parempaa vois toivoa. Mutta oon ilonen että satsattiin semisti enemmän, halvemmallakin olis voinu päästä, mutta puhutaan vaan muutamista euroista ja huoneessa on tullu kuitenkin oltua melko paljon. Tää ilmanala meinaan vaatii veronsa: alkuun väsytti kokoajan, hengästytti kiivetä pienetkin portaat ja mulla on kurkku kipee ja ihan perus kevät allergiat, nekin ilmeisesti saattaa johtua ohuesta ja kuivasta ilmasta. Eli eilen ei paljon tehty mitään, vähän hortoiltiin kaupungissa ja todettiin että täältä kylästä saa aivan tasan tarkkaan samoja vaatteita ja laukkuja sun muita mitä ostin Varkalasta – ilmeisesti kaikki Goan ja lähialueiden hipit – niin turistit kun kauppiaatkin – tulee tänne kesäks vilvottelemaan ja pakoon sateita. Tehtin myös hieman lisää matkasuunnitelmia: todettiin että 18h taksimatka Manali-nimiseen kaupunkiin mistä olis vielä yli 500km ilmeisesti Rishikeshiin on liikaa joten päädyttiin varaamaan lennot Delhiin mistä päästään sitten bussilla Varanasin, toisen pyhän kaupungin, kautta Nepaliin luultavasti aika kivuttomasti. Meidän piti myös lähtee trekkaamaan täällä mutta kun kierreltiin eri matkatoimistoja todettiin että ei me ehkä oikeesti välttämättä haluta neljäks päiväks tonne vuoristoon isossa ryhmässä, kaikki firmat kun tarjos ihan tasan tarkkaan samoja reittejä päivittäin. Päädyttiin sitten liittymään jollekkin maastoauto-reissulle Ponggong (tai joku vastaava) järvelle mikä tuli vie ihan pirun halvaks kun siinä on pari jotain Italianoa ainakin mukana. Eli huomenna sitten kasilta aamulla jätetään kamat tänne guesthouselle, napataan vaan vähän vaatteita mukaan ja maasturilla johkin järvelle missä voi trekata lisää ja sit meillä on joku homestay siellä, eli paikallisen perheen luo periaatteessa kai yöks, ja seuraavana päivänä takas. Ihan hyvä vaan että istutaan maasturissa, koska voi olla aika hapoilla jalat. Vedettiin tänään aamusta heti trekkigearit päälle ja otettiin aamupala minkä jälkeen lähettiin käveleen ylöspäin. Tavotteena oli ottaa munkkien rakentamalle palatsille mikä näkyy ikkunsata (ja muistutta opaskirjankin mukaan mielettömästi sitä mikä on Lhasan kuuluisimpia nähtävyyksiä, joten yks syy lisää uskoa että tää on oikeesti Tibettiä), mutta missattiin käännös joten käveltiin eka aika pitkään kylää/tietä minkä jälkeen tehtiin kierros väärin päin. Kiivettiin varmaan joku tunti portaita polttavassa auringossa, lämpötila kipus meinaan varmasti yli 25 asteen linnotukselle. Oli meinaan ihan kohtuu raskasta touhua täällä yli 3500m korkeudessa vaikka vähän tähän onkin jo tottunu! Linnake oli ihan hieno ja oli sieltä ainakin upeet näkymät! Sieltä sitten laskeuduttiin luostarille tai palatsille ja todettiin että se oli oikeestaan raskaampaa, reidet vaan tärisi. No olipa ainakin hyvää reeniä polvelle! Lopeteltiin laskeutumista just kun tänne puski ihan järjetön hiekkamysky kaupungin reunoille. Ite kaupunissa ei ollu myrskyä, mutta kun käytiin äskön syömässä ni huomas kyllä että joka paikka on ihan pölyssä. Ja myös sen, että oli oikeesti kylmä! Varmaa alle 15 astetta, toi aurinko tekee paljon! Voin vaan kuvitella millanen tää kaupunki on talvisin…

 Forest of Stupas

 

 Sielta tultiin... oli melkonen kiipeeminen! Ja vaikee tajuta miten naa laaksot on noin vihreita

 Ihan OK parisuhdekuva kaiketi, itselaukaisin kunniaan!

 

 Leh Palace, Budhalaisten munkkien rakentama. Samanmoinen loytyy kuulemma Lhasasta

 Ja sielta se hiekkamyrakka rupes nouseen...

Atisha guesthouse , Leh, Intia – Sunnuntai 14.8.2011 klo 12.35

Osaspa olla loppu. Oli ihan pirun siisti, mutta raskas kokemus, toi reissu tonnen Pangong-järvelle. Chekattiin täältä guest housesta ulos, maksettiin ja jätettiin rinkat tänne säilytykseen minkä jälkeen iskettiin aamupalalle matkatoimiston yläkertaan. Italianot oli yllättäen myähässä, mutta ei pahasti. Kyseessä oli siis veljekset jotka oli 3. kertaa Intiassa ja nyt täällä pohjosessa koska muualla sataa. Ne oli tullu tänne maitse, ja toiselle oli iskeny niin paha vuoristotauti että eka ne oli pysähtyny johonkin military-baselle ottaan sille lisähappee ja lopulta se oli kiidätetty sairaalaan. Me päästiin siis oikeesti Elkun kanssa helpolla vaikka lennettiin suoraan tänne! Jännää näissä Italialaisissa oli se, että toinen puhu ihan OK hyvää Englantia mutta ei oikein ymmärtäny ja toinen ei puhunu tai ymmärtäny oikeestaan sanaakaan joten jannujen kans ei tullu hirveesti kommunikoitua. Hypättiin kuitenkin about kasin pintaan autoon ja lähettiin ajaan, edessä piti olla about viiden tunnin ajomatka. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Karu-niminen military-base – huomas kyllä että armeija hallitsee tätä aluetta. Joka puolella oli tyyppejä kurkkusalaateissa, armeijan kuorma-autoja tuli vastaan jatkuvana virtana ja pysähdyttiin useempaankin otteeseen esittään meidän oleskeluluvat (mitkä matkatoimisto oli säätäny meille) ja passit poliiseille. Päästiin kuitenkin ”onneks” pois isoilta teiltä missä piti pelätä kokoajan kolareita kuskin ajaessa perinteiseen Intialaiseen tyyliin. Mutta toisaalta en tiedä oliko noi vuoristotietkään sitten sen parempia – vaikka maisemat olikin meinaan aika henkeäsalpaavia niin kapeet, mutkittelevat tiet, vuorten reunoilla oli myös sellasia että sai pidättää henkeään kun mutkiin ajettiin täysiä töötti pohjassa luottaen että vastaantulija kuulee sen ja väistää jos tarvitsee. Meillä ei ollu mitään käsitystä mihin oltiin menossa, mutta lumihuippusia vuoria riitti ympärillä ja pikkuhiljaa tietyöläisillä ulkona rupes oleen niin paljon vaatteita päällä että ulkona on pakko olla aika kylmä. Ja niinhän siellä olikin, päädyttiin kyltin mukaan maailman 3. Korkeimmalle solalle ja maailman korkeimmalle kahvilalle 5300 metriin missä otettiin vessa ja valokuvaustauko. Ihme kyllä olo ei tuntunu vielä yhtään heikolta vaikka ilmeisesti siihen olis ollu korkeuden takia aika hyvät saumat ja moni kärsiikin ohuesta ilmasta – siitä oli osotuksena ylhäänä oleva (yllättäen armeijan ylläpitämä) ilmainen ensiapu mistä olis saanu mm. lisähappee. Alaspäin ajaessa tie muuttu pikkuhiljaa mutkittelevasta soratiestä vuorenrinteillä mutkittelevaks asvalttitieks laaksoon, mutta näkymät pysy edelleenkin ihan uskomattomina! Ei niistä saanu mitenkään niille oikeutta tekeviä kuvia…Ja nähtiinpä vihdoinkin jotain muutakin elämää kun lehmiä ja aaseja, ensin tuli Jakit mitä pidän viimesenä osotuksena siitä että ollaan Himalalalla ja sen jälkeen tuli jotain Marmot-nimisiä opossumin näkösiä ötököitä. Pitkän, pölysän ja pomppusen automatkan jälkeen (Onneks kuskilla oli meille paikallista musaa pitämään fiilistä yllä) päästiin järvelle ja tajuttiin että olihan se aika upee! 4000m korkeudessa ja lumihuippusten vuorten ympäröimä, huhhuh! Lisäks järvi oli suolanen (en oikein saanu selville miks, luultavasti kallioista imeytyy jotain siihen) ja reilusti yli 200km pitkä ulottuen Kiinaan asti. Tosiaan oltiin kuskin mukaan joku 30km Kiinan rajalta, mikä osittain selittää armeijan jatkuvan läsnäolon. Pällisteltiin järvee hetki minkä jälkeen jatkettiin vielä meidän majapaikkaan. Asuttiin jollain kuskin kavereilla, perinteisen Himalayalaisen perheen talossa. Italianot halus ehdottomasti mennä telttaan fiiliksen takia (tosin ne tuli yöllä myrskyn iskeässä häntä koipien välissä sisälle huoneeseen) mutta mulle ja Elkulle annettiin hyvin kotoisa makuuhuone. Huone + safkat mestoilla makso meiltä molemmilta yhteensä alle kympin, ei paha! Meinattiin trekata vähän enemmän järven tuntumassa, mutta korkee ilmanala ja lähenevä myrsky sai meidän päät kääntyyn. Hengailtiinkin perheen kanssa ja safkattiin kans niiden kanssa. Perheen pää puhu yllättävän hyvää Englantia, oli kuulemma oppinut turisteilta tän kolmen vuoden aikana minkä verran ne oli pitäny tätä homestayta. Pikkuhiljaa ainakin mulle alko muodostuun kuva kuinka kovaa elämä täällä on: nyt kesälläkin lämpötila laski lähelle nollaa illalla ja sisälläkin joutu oleen takki päällä. Voin vaan kuvitella minkälaista siellä on talvella kun kuulemma on jopa -35°c, muutama metri lunta ja jopa toi suolanen järvi jäätyy! Vaikka ilmastonmuutos on täälläkin vaikuttanu ilmeisesti suuresti ja siitä ollaan selvästi tietoisia ja huolissaan. Talvet tulee lämpimämmäks ja kesät kylmemmiks mikä teoriassa vois olla hyvä juttu (ainakin talvien lämpeneminen), mutta ongelmaks kuulemma muodostuu juoma- ja kasteluvedet. Satojen vuosien aikana kehitetyt kastelujärjestelmät viljlelyihin menee poskelleen kun sulamisvedet tuleekin eri tavalla, ja lisäks jäätiköt vetäytyy niin vauhdilla että meidän hostit oli huolissaan että 10 vuoden päästä ei välttämättä oo enää ollenkaan jäätiköitä sulamassa, niiden mukaan tää vaikuttais myös koko Intian makeeseen veteen kun melkein kaikki suurimmat joet saa alkunsa täältä. Mutta tosissaan ne valitti ettei talvella voi tehdä paljon mitään paitsi nukkua mutta öisinkin on niin kylmä et puolilta öin pitää herätä tekemään lämmintä teetä. Lisäks lähin terevysasema ja koulu on täällä Lehistä, mistä me otettiin kesällä 5h yksityisjeepillä, ja talvella kun tiet on lumessa niin liikkuminen on lähes mahdotonta. Yöllä oli kyllä sit niin kylmä että olin enemmän kun kiitollinen Jakinvillasesta peitosta ja tyttöystävästä lämmittämässä siinä vieressä. Ja korkeushan tosiaan vaikuttaa paitsi päänsärkyyn ja hengittämiseen niin myös vatsan toimintaan, tää tuli todettua jo Kilimanjarolla. Siinä vaiheessa kun maha päättääkin ruveta toimimaan vähän liian vilkkaasti keskellä yötä (en tie johtuko oikeesti korkeudesta, vai teestä jota ei vissiin oltu keitetty tarpeeks kauan että kaikki kuolis, noissa korkeuksissahan vesi kiehuu paljon aikasemmin) ja ainoa vessa on mallia reikä lattiassa pihalla ilman tietookaan paperista on pakotettu oppimaan Aasialaisen huljutuskulttuurin – jopa mun ihanilla polvilla joiden kanssahan pääsee hyvin tohon syväkyykkyyn! No onneks aamuyöstä sai ees vähän unta ennen aamupalaa, mutta hirveesti ei kyllä uskaltanu syödä kuitenkaan. Chillailtiin hetki kämpillä leikkein perheen lasten kanssa ennen kun ne oli lähdössä seuraavana päivänä takas sisäoppilaitokseen tänne Lehiin ja läppäiltiin perheen pään kanssa. Yöllä oli puskenu melkosen myrskyn eikä aamuunkaan mennessä ollu seljenny, joten takasinpäin matka ei ollu ihan niin mielenkiintonen, aika koomanen olo itse asiassa tuntu olevan kaikilla. Mielenkiintoseks matka muuttu vasta siinä vaiheessa kun päästiin vuoren juurelle ja oltiin lähdössä kiipeemään takas sinne 5300m. Meidät pysäytti porukka Delhiläisiä jannuja jotka oli lomailemassa ja moottoripyöräilemässä. Kahden niistä pyörä oli hajonnu ja ne oli jouduttu jättään paikalleen, mutta huipulla oli kuulemma niin paljon lunta että ne ei uskaltanu vetää 2-päällä pitemmälle joten otettiin 2 tyyppiä kyytiin ja lähdettiin ajaan. Mitään talvirenkaan tapasiakaan autoissa ei ollu ja ketjujakaan niihin ei oltu otettu nyt mukaan kun piti olla kesä. No 5300 metrissä oli reilusti yli nilkan lunta, onneks se oli sohjoo joka suli tieltä aika nopeesti niin selvittiin turvallisesti ylös ja alas. Ei käyny kyllä kateeks prätkäjätkiä! Ja olishan elämä menny tylsäks jos mitään ei olis tapahtunu, joten totta kai meiltä puhkes vielä rengas. Ei siinä mitään, kuski veti auton pakille kun käsijarruhan ei tietenkää toiminu, ja vaihto sen ihan kohtuu nopeesti ja näppärästi siinä keskellä vuoristotietä. Tultiin takas tänne guesthouselle ja täällä oli onneks huoneita vapaana – ei saatu ihan samaa näkymää mutta hintakin oli onneks halvempi. Toi lämmin suihku tuntu tänään ihan kohtuu hyvältä meinaan kanssa! Äskön käytiin sitten aamupalla ja vähän shoppailemassa, pian pitäs mennä vie osteleen vähän enemmän paikallisen näkösiä vaatteita ennen kun lennetään vähemmän turistimestoille missä dress-code on vähän tarkempi. Ja huomennahan ei varmaankaan saa mitään koska on itsenäisyyspäivä.

Serpenttiinitie - view approved

 Ei ihan Shangri La mutta melkein

Lounastauko Tangtsessa

Jakit laitumella, viimenen todiste siita etta oltiin oikeesti Himalajalla

 

First view of Pangong lake

 Suolainen jarvi yli 4000m korkeudessa. Yli 75% jarvesta kuuluu Kiinalle, eli tosta 30km kroolaten ni olis aika erilaisessa maassa. Ja vaikka jarvi onkin suolanen, niin talvella taalla on niin kylma etta se jaatyy kuitenkin.

 Ekologisin vedenkeitin jonka oon hetkeen nahny

 Kuski, perheen tytar ja aiti pelaamassa korttia. Arvaa kuka on haviolla?

Valilla kavi kylla mielessa etta mitahan ihmetta sita teki taalla kun Suomessa olis ollu kuulemma vie kesakin... Ja varsinkaan kun oltiin liikkeella kesarenkailla kaikkien muiden tavoin!

 Jaa nii oliko taa Intia se lammin etelan matkakohde?

 Pratkajatkat sai luultavasti suhailla vahan kieli keskella suuta

 Lunta, serpenttiiniteita ja vehreytta

 

Olishan se matka kayny tylsaks jos kaikki olis menny niinkun piti...

 

Ja joku random luostari matkalta himaan. Naita naky ihan kokoajan joka puolella...