UV @ Mombasa!

27.12.2010 klo 21.51 - Club Makokola, Malawi

Noniin, viimenen ilta porukoitten kämpillä, johonkin se aika vaan katos? Ei oo tullu muutamina viimepäivinä tehtyä oikeestaan mitää spessua, ja hyvä niin. Ollu aikaa vaan olla chillisti ja kerätä voimia takasin. Lähinnä oon lukenu, kattonu simpsoneita koneelta ja pelaillu bilistä ja pinkistä sekä uinu. Sadekaudesta huolimatta sadetta ei oo kyllä näkyny ja lämpöö on ollu sen verran, että poolillekkaan ei oo oikein uskaltanu päivällä mennä. Eilen illalla käytiin syömässä buffet illallinen tuolla hotellilla, ja vaikka Afrikan ru’uat ei nyt ihan välttämättä kutkuttele aina makuhermoja, niin miljöö oli kyllä idyllinen. Koko illan oli jyrissy jossain päin taloa ja kuunneltiin että alkaako ukkonen, mutta työntekijät vakuutti että ei se ala – ja ei alkanukkaan. Tai ainakaan sade ei alkanut. Meille kannettiin ystävällisesti pöytä uima-altaan ja hiekkarannan väliin Afrikan lämpöseen ja pimeeseen yöhön. Altaan toisella puolella puihin oli viritetty valot ja järven päällä jyrisi ja käsittämättömän hienot salamat välähteli mutta sateesta ei ollut tietoakaan, aika hullun helmi fiilis kyllä. Jotain Malawilaisia perinteisiä tanssejakin esitettiin, mutta ne oli vähän samaa tasoa ruuan kanssa eli niitä oli paljon, mutta ei ne pahemmin säväyttäny. Kokemus kuitekin. Illalla kuuntelin sängystä kuinka tuuli ylty ja kookospähkinät tippu palmuista, onneks olin turvallisesti sisällä jo. Sellasta ei haluis meinaan päähänsä. Nyt tosiaan makoilen viimestä iltaa tän hyttysverkon alla ja kuuntelen pihalta kantautuvaa pirun kovaäänistä soittoa, kuulostaa sähköbanjolta, öö midä? No jokatapauksessa huomenna aamulla pitäs heittää kamat taas rinkkaan ja rinkka selkään. Tai no oikeestaan auton konttiin, ja ajaa Salima nimiseen rantapaikkaan jossa yks yö vie porukoitten kans ja keskiviikkona sitten lento. Ei kuitenkaan vielä onneks Suomeen, vaan Mombasaan, Keniaan ja kohti uusia seikkailuja!

29.12.2010 klo 22:07 – Twiga lodge, Kenya

Kuuman kostean, minä tunsin Mombasan… Joo elikkä eilen aamulla kaikki ei startannu ihan suunnitelmien mukaan: ruohonleikkaajat hutki ruohikkoo tollasilla viidakkoveitsillä ja joku sattu osuun kiveen joka singahti golfpallon lailla kohti meidän vieressä olevaa parkittua autoa ja suoraa läpi lasista, noih. No ei siinä mitää, saatiin naapurin auto lainaan ja päästiin matkaan suht koht ajoissa. Ajeltiin taas kohtuu tyhjiä ja hyviä teitä pitkin ja matkalla pysähdyttiin Mua-Missionissa, yhdessä ensimmäisistä lähetyssaarna-asemista. Nykyäänhän se tuntu toimivan kouluna ja sairaalana ja vaikka minä, mutta se ei meitä kiinnostanu. Siellä oli kohtuu siisti curio- eli matkamuistokauppa sekä pieni museo joka kerto vähän siitä kuinka kristinusko oli tullu Malawiin ja ujuttautunu paikallisten heimojen keskuuteen. No sie ei onneks menny ihan hirveen pitkään, just sopivasti aikaa että pysy mielenkiintosena ja päästiin jatkaan matkaa kohti Salimaa ja viereistä Senga-bayta. Chekattiin sisään ja huone näytti ihan hyvältä, siitäkin huolimatta että meidän varausta ei löytyny vaan mentiin periaatteella first come first served. So far so good, mutta sitten alkokin varsinainen TIA, This is Africa, etappi. Tilattiin ruokaa ja no tulihan sitä 1.5tunnin odottamisen jälkeen. Mun burgeri oli ihan semi okei, mutta porukoiden kasvis mätöt oli hyvin kyseenalaiset: toisessa oli ilmeisesti pelkkää jauhelihaa ranskisten kanssa ja toisessa ei ollu muuta kun ranskiksia ja riisiä – ei lihaa saatika kasviksia. Saatiin kuitenkin jotain ja lähetteen käveleen Livingstonia Beach Hotellille joka on iso hieno hotelliketju ja jolla on hieno hotelli vieressä. Oltiin rannalla selvästi pyykinpesu aikaan ja kalajastajat valmistautu. Joku kolmisen kilsaa käveltiin rantaa ja oli aika mielenkiintosta: pahemmin ei näkyny Mzunguja (valkonaamoja) missään ja poikkeuksetta lähes kaikki hotellit oli ihan rämähtäneitä vaikka mesta oli hieno ja turistikauden piti olla kuumimmillaan. Skidisti ennen meidän määränpäätä tuli vastaan joku joka katkas rannan ja päätettiin kävellä takasin ja ajaa mestoille autolla. Sommersby maistu täälläkin puolen maailmaa hyvältä vaikka pilvet blokkaskin täydellisen auringonlaskun. Käytiin nopee kämpillä suihkussa ja virittelemässä mulle hyttysverkko extra-bedin päälle ja mentiin viereiseen Carolina Beach Resorttiin jossa ollaan oltu 15vuotta sitten ja joka opaskirjojen mukaan on aika run down mutta ruaka on hyvää. No ekana asiana kokki ilmotti että käytännössä mitään ei saa listalta. Epäileväisyys heräs, mutta löydettiin kuitenkin kaikki jotain ja tilattiin eikä pitäny mennä yli 20minuuttia. Sinä aikana istuttiin pihalla ja tsiigailtiin hienoimpia salamia pitkään aikaan. En pysty vieläkään käsittelemään miten voi salamoida niin hienosti ilman minkäänlaista sadetta tai paljon mitään jyrinää. Ikävä kyllä mun oma kamera sano ittensä irti kokonaan, ja vaikka rullasin isän kameran ni ei meistä kukaa osannu saada siihen riittävän pitkää suljin aikaa että olis saanu oikein hyviä kuvia salamista. Aamulla olikin sitten taas ennen kuutta herätys ja toinen ”yllätys”: vaikka kuinka oli aamiainen luvattu kuudeks niin kuudelta sanottiin että ehkä seittemältä. Sitä ei ollu aikaa jäädä odotteleen vaan ajettiin Lilongween ja chekkasin sisään. Konetta odotellessa saatiin ihan maittava aamupala kentällä toki sitten. Tää yhteys olikin aika mielenkiintonen: kone lentää Nairobi-Lilongwe-Lusaka-Nairobi ja mä hyppäsin tällä kertaa vaan Lilongwessa kyytiin ja venailin Lusakassa about tunnin kun osa poistu, osa tuli kyytiin ja kone tankattiin sekä siivottiin. Nairobissa sitten mun piti mennä passin tarkastuksen läpi maahan, ottaa kamat ulos (missä välissä yritin ottaa myös rahaa – automaatista ei saanu millään kortilla mitään ja oli aika kuumottunu olo). Kadun yli kamojen kanssa, turvatarkastuksesta sisään kotimaanterminaaliin ja uus chek in, nyt Mombasaan. Aika jännä, että kun pääsi sisään rakennukseen ni ei ollu yhtään turvatarkastusta enää ennen koneeseen pääsyä. Kone Mombasaan, ja vaikka Ian oli sanonu ettei kerkee mua vastaan mutta on järjestäny taksin, niin siellähän seppä seiso kentällä. Täällä automaatista tuli jopa rahaa – tais olla setelit vaan loppu edellisestä mestasta onneks. Otettiin TukTuk säästäväisyyspäissämme kentältä Mombasan keskustan läpi lautalle johon sit mentiin jalkasin ja päästiin sataman yli toiselle puolelle mistä otettiin Matatu seuraavat parikytä kilsaa. Matatu on siis paikallinen nimi pikkubussille jotka täällä on pimpattu niin että jopa itse Xzibit ois salee kateellinen näille kavereille, ja kaikki on vissiin tehty valojen kustannuksella. Tai ledejä riittää mutta ajovalot on vähän mitä on, muistin taas mitä käsite ”pimeä Afrikka” tarkoittaa. Oli hyvin kuumottava matka pimeessä niin että kaikki kuskit pitää vaan torvee ja kaasua yhtä aikaa pohjassa, mutta eipä maksanu kun 70 senttiä, mitä odotit? Minä, Ian ja kaikki kamat selvittiin hengissä johonkin risteykseen jossa meidät neuvottiin jäämään pois, ja hostellin omistaja oli sanonu Ianille että on sen verran vaarallinen mesta että siinä ei pidä olla pitkään ja lähettäny taksikuskin meitä vastaan. Jos en olis tienny (ts. Jos Ian ei olis tienny ja kertonu mulle) en olis kyllä menny kyytiin kun ihan puskista ilmesty joku jannu joka totes kylmästi että ”kyytiin”, mutta tänne se ajo meidät hostellille ja huone on ihan OK. Mitä siitä jos tuulettimen katkasija on huoneen ulkopuolella tai vessassa ei oo kahvaa/lukkoa kun suihkusta tuntuu tulevan vettä (ainakin kylmää), ulko-ovessa on lukko, sänkyjen päällä on hyttysverkot ja meri kuulostraa olevan alle 100m päässä. Ja Malawista poiketen tää tosiaan tuoksuu ihan merelle eikä järvelle. Ian lähti baariin tapaamaan kavereitaan, mutta totesin että toi aamu kuuden herätys ei ollu omiaan saamaan mua liikkeelle yli 20km päähän tutustumaan uusiin ihmisiin – huomenna sit.

Parit kanootit kalastajakylässä

Skidit ja kalastajat valmistautumassa

Ainoo semionnistunu photo ukkosesta

Viimenen foto Malawista - siellä se mun kone rullaa kiitoradalla

02.01.2011 klo 20:47 – ICROSS base, Kenya

Huh, onpa tapahtunu kaikkee. Ian tosiaan tuli joskus 5 pintaan kotiin kämpille, mut oli yllättävän hyvässä kunnossa heti kun sain sen puoliltapäivin hereille aamulla. Ite olin siinä välis kerenny jo käymään aamu-uinnilla. No lähettiin metsästään Ianin taksiin jättämää puhelinta ja aamupalaa ja onnistuttiin löytään molemmat, tosin puhelimessa ei ollu akkua kun sitä ei oltu ladattu. Löydettiin myös Phil, yks ICROSSin tän hetkisistä työntekijöistä joka asu samassa Motellissa meidä kanssa. Ianin mukaan suunnitelma oli ollu kuitenkin että otetaan rantakamat ja mennää hengaileen Adamin, yhden Ianin kaverin ja sen porukoiden kesä”mökille” joka on rannalla. Otettiin eka Philin kanssa taksi päätielle josta 20min täysin Matatu ikinä johonkin, Phil jäi pois, tunnin toinen Matatu ja sit oli tarkotus ottaa lyhyt kolmas kyyti vielä. Melkein heti kuitenkin kun päästiin viimeseen Matatuun Ian näki Kilongon, Adamin porukoiden talonmiehen ja hypättiin pois kyydistä ja mentiin jutulle. Kilongo kerto meille että talolla ei oo ketään, Adam on kuulemma sukeltamassa ja isä jossain. Ei siinä, Adam sano että loput kaverit vois olla Forty Thieves nimisessä baarissa, joten lähettiin ettiin. Oltiin ottamassa taas yhtä minibussia sinne, mutta sellasta ei kerenny tuleen ihan paikalle. Tai oli se minibussi, muttei Matatu vaan Intialainen perhe joka kovasti viittelöi meille että ollaanko menossa samaan suuntaan. Koska oltiin niin hypättiin kyytiin ja oltais kuulemma päästy aina Mombasaan asti kyydissä, ikävä kyllä ei oltu menossa sinne asti joten jäi tää loistava tarjous käyttämättä. No saatiin kyyti kuitenkin Forty Thievesin pihaan asti ilmaseks, kohtis ystävällistä. Kiitettiin kauniisti ja mentiin palloileen ja Ian löysi heti tuttuja. Asetuttiin Jayn ja sen veljen pöytään johon myös Phil oli löytäny. Paikkahan oli hullun lunki: baari joka oli melkein kokonaan rannalla. Pöytiä oli sekä suoraan hiekkarannalla että varjossa, oli bilispöytiä jne. ja juomaa ja ruokaa riitti. Lisäks se oli näköjään se paikka johon kaikki tuli kitesurffaan joten niitä oli siisti nähdä. Istuttiin siinä päivä jauhamassa paskaa ja chillaamassa ja siinä pyöri kokoajan enemmän tai väehmmän tuttuja naamoja. Oli niin siisti nähdä esimerkiks Riz, viimekerrasta hyvä tuttu, taas pitkästä aikaa! Tää oli ilmeisesti paikka joka on ollu olemassa vaikka kuinka pitkää ja enimpien vanhemmatkin on käyny täällä nuoruudessaan, ja moni käy vieläkin. Jossain vaiheessa paikalle pamahti Jayn jonkinasteinen tyttöystävä Marissa sekä sen kaveri Stephanie ja Marissan porukat sekä koiranpentu, no ei siinä mitää. Läpänderi jatku ihan samana vie muutaman juoman verran kunnes kaikilla oli nälkä ja Adam ilmaantu sukeltamasta. Marissan porukat päätti viedä koko porukan Pizalle, ei huono. Meikä hyppäs Adamin kyytiin ja onnistuttii jopa löytään taas toimiva automaatti että sain rahaa, vaan että en onnistunu kuluttaan rannikolla paljon mitää massia niin että nyt mulla on ihan liikaa shillinkejä tätä reissua varten. Onpahan ainakin syy tulla takasin tänne! Pizza oli hullun hyvää ja seura hyvää. Kaikki oli tänään nii väsyneitä ettei jengi jaksanu lähtee enää takas Forty Thievesiin Jayn veljen seuraks, vaan mentiin Adamille vaa pelaileen pleikkaria ja päädyttiin Ianin kans jäämään sinne yöks – Jay asu sielä muutenkin jo.

Rantaa Forty Thievesin edessä

Sohva oli mukava ja aamulla mulle valkeni koko kämpän komeus – se oli ihan käsistä! Ei se ollu mikää kesämökki, kartano se oli. 5 makuuhuonetta ja niistä pienin oli mun kämpän kokonen, isot terassit, uima-allas ja koko komeus ihan rannalla! Tehtiin English Breakfest ja Adamin mukaan sit oli aika ryhtyä tekeen Mojitoja että niitä pystyis nauttiin altaalla. Todettiin vaan ettei meistä kukaan jaksa tehdä niitä niin montaa jos meinataan juoda nitä koko päivän joten päätettiin improvisoida: puristettiin limemehu ja heitettiin se sokerin ja mintun lehtien kanssa blenderiin. Kokonaisuus oli jonkun terveyspirtelön näkönen, mutta kun löydettiin sen, soodaveden ja rommin kanssa oikeet suhteet niin lopputulos oli aika mielenkiintosen näkönen, mutta maistu tasan tarkkaan oikeelta, tuoreelta Mojitolta! Niitä oli mukava siemailla altaan reunalla kun lämpötila nousi yli 35 asteen ja altaan vesikin oli maittavat 31 astetta plussan puolella! Siinähän se päivä menikin sit rattosasti varsinkin kun paikalla pamahti Marissa, Stephanie sekä Michelle musiikin kanssa. Joskus viiden pintaan pakkauduttiin kaikki Kilongon auton lavalle ja Kilongo ajo meidät Tiwi-joen suistolle sundownereille. Oli vähän randomia vetää auto moskeijan pihaan parkkiin ja ottaa kylmäboksillinen täynnä juomia beesiin, mutta jengi sano et se on ihan okei: jo niiden porukat oli tehny niin. Paikka oli ehkä yks upeimmista auringonlaskulle mitä oon nähny. Auringonlaskua en tosin nähny sillä aurinko laski Baobab-puiden taakse, mutta muuten kohtuu lunki: iso hiekkasärkkä johon ilmeisesti kaikki aina pakkautuu juomaan muutamat: niin nuoriso kun vanhuksetkin. Ian tunsi tuntevan kaikki, mukaan lukien kaikkien vanhemmat, ja muutenkin kaikki – lapset, teinit ja aikuiset, tuntu tuntevat kaikki. Jopa mä näin Eddyn jonka eka kysymys oli että ”tarviitko pajaa, koksua tai ruotsalaisia mimmejä? Kaikkee lötyy”. Ei kiitos – mä jatkan tän Sommersbyn parissa. Adam tuli ihmetteleen että mistä tunsin Eddyn ja paljastu että se oli sen serkku, pienet on piirit. Kun rupes tuleen pimee niin Marissan porukat otti osan kyytiin ja ajo meidät Adamin kämpille mihin myös Adamin isä oli ilmaantunu. Ilmeisesti kaikki vanhemmat kerääntyy yhteen paikkaan joka vuosi illalliselle. No talo oli taas tyhjä ja meille oltiin tehty illallinen valmiiks sinne. Homma pelaa! Käytiin vielä Uimassa hetki ennen kun lähettiin taas Kilongon kyydillä kohti Sundancea. Oli aika jännä fiilis lähtee juhliin uuttavuotta märissä surffisortseissa ja paljain jaloin, mutta niin teki kaikki muutkin että kai se oli ihan O.K. Jono sisään oli ihan järjettömän pitkä, mutta onneks jonkun tutun isä oli ovella joten päästiin eka henkkareiden tarkastuksesta suoraa jonon keulille ja sit älyttiin soittaa Rizille joka on aika syvällä scenessä ja haki meidät lipuntarkastusjonon ohi ja suoraan takahuoneeseen missä meille iskettiin 30€ arvosta juomalippuja käteen, nice! Kerettiin just hakeen juomat ja tanssilattialle kun joku kuulutti että missä on ”our Finnish import?” olin vaa et mitähä nyt tapahtuu kunnes tajusin että se oli Max mikin varressa, näköjään soittamassa tänäänkin. Se käski mut lavalle morjestaan vanhoja tuttuja ja sinnehän mut pakotettiin, siisti nähdä sitä ja Oliveria taas! Kun selvisin hämmennyksestä ja pääsin takas alas tajusin katsella ympärilline vähän enemmän: jengiä oli ihan pirusti, tanssilattia (yks niistä) oli 2 pirun ison Baobab-puun alla ja päällystetty hienoimmalla mahdollisella hiekalla nilkan syvyyteen asti. Mikäs siinä oli paljain jaloin joratessa kun juomatkin tarjoiltiin vaan muovimukeista! Siitä puheenollen: puoliltaöin jäljellä ei ollu enää mitään muuta kun viskikolaa, vesikin oli loppu. Vesi muuten makso 3euroa kun olut, siideri tai smirnoff ice euron. No onneks lämpötila laski yöllä 29 asteeseen ni ei tullu pahoja nestehukkia. EIPÄ! Bileethän siis jatku läpi yön, kunnes ensimmäiset meidän porukasta lähti seiskalta takas Adamille. Yöhön mahtu paljon monenmoista – paljon mielenkiintosia ihmisiä ja keskusteluita sekä huonoja tanssiliikkeitä ja musiikkia liian kovalla. Pakko vaan todeta että nähdä auringon nousevan Intian valtameren ylle puol6 uudenvuoden aamuna Mombasasta ja juosta kavereiden kanssa uimaan on aika uskomaton kokemus. Unohtakaa ne Full Moon partyt – ne ei oo mitään! Sundance @ Diani = the shit! Oli niin järjetön kreisibailausta kyllä että morjes, ja olot oli myös sen mukaset. Seiskalta kun enimmät lähti niin mä ja Ian jäätiin rannalle nukkuun, Adam sano että sen isä hermostuu jos sinne menee liikaa jengiä saman tien, joten ostettiin vettä jota oli vihdoin saapunu ja mentiin rannalle makaan ja siihenhän sitä nukahti. Lämpötila rupes kohoon kuitenkin aika vaarallisiin lukemieen, mutta onneks pienen Powernapin jälkeen jakso taas: ysiltä aukes uima-allas ja bileet jatku! Ei sitä tosin kauaa jaksanu, ja kun grilli aukes ja saatiin ruokaa niin uni tuli aika nopeeta, ja siihenhän täällä oltiin läpiyön kestävien bileiden takia varauduttu: altaan reunoilla katoksen alla oli sänkyjä, mmitä? Siihen sitten pötköttään kunnes kahen pintaan otettiin taksi Adamin kämpille. Sielä sen ja Marissan porukat joi skumppaa aamupalaks ja yritti potkia nuorisoa ylös, ei onnistunu. Meidän piti vaan ottaa kamat ja häipyä, mutta sillä aikaa kun odotettiin taksia niin joku palvelija oli kerenny tekeen jo aamiaista kaikille ja jäätiin syömään, tuli muuten tarpeeseen. Otettiin taksi ja pudotettiin matkalla Marissa ja Stef niiden kämpille. Meidän oli tarkotus mennä illaks vielä Adamille chillaa altaalle ja pelailee pleikkaa, mutta tajuttiin että 1.5tunnin taksimatka on liikaa, eivaa jaksettu. Kaaduttiin molemmat about neljän pintaan sänkyyn iltapäivällä ja herättiin lähes tauottoman unen jälkeen tänään seiskalta aamulla. Lähes siitä syystä että meikäläiselle iski joku turistimahatauti ja hyttysverkko oli ihan liian pieni, vaikka nukku missä sikiöasennossa niin kokoajan osu siihen. Onneks jaksoin kuitenkin nukkua sen alla kun aamulla siitä roikku joku skorpparin näkönen ötökkä joka varmaa olis muuten roikkunu mussa! Kylmä suihku ja hampaiden pesu 2 päivän ”nopeen biitsireissun” jälkeen tuntu niin hyvältä! Kamat kasaan, chek out ja Matatu takas lautalle. Vieraanvaisuushan karkaa täällä ihan tosissaan ja sitä vois yrittää viedä vähän Suomeenkin: paitsi nää tuttujen vanhemmat jotka on ruokkinu ja majottanu mut, niin ihan tavallinen kadun tallaajakin matatossa halus ottaa meidän kamoja syliinsä. Ei siks että se pystyis näpisteleen, vaan siks että mahduttais kahdelle penkille eikä meidän tarvis maksaa kolmesta penkistä ekstaa. Ei sillä että sillä maksaako euron vai puoltoista olis ollu ihan hirveesti väliä. Lautta oli taas aika huvittava: olin ainoa valkonaama koko mestoilla ja mestoilla oli taas sama saarnaaja joka jotain uskonnollista höpötti Swahiliks ja käytti autojen pölysiä takalaseja tauluna johon kirjotti raamatun kohtia. Tuktukki kaupan kautta bussiasemalle mistä hypättiin suoraan bussiin Nairobiin. Bussihan oli hienompi mitä odotin ja siinä oli jopa tarjoilut, ei huonosti 13euron ja 9h matkalta. Ainoo vika oli että Ian oli halunnu saada mut näkyvyyden kannalta ihan etupenkkiin. Ihan siisti muuten, mutta täkäläisen liikennekulttuurin takia ei voinu olla ajattelematta että, olis aika paljon turvallisempaa olla takana jos iskee kolari. No selvittiin hengissä ja sain pidettyä kaiken veden ja ruuan jopa sisällä, tai ainakin siirrettyä taudin tollasilla kivoilla vihreenvioleteilla pillereillä ton reissun yli. Olo tosin oli sen verran hutera ton 11h reissun jälkeen että ei iskeny enää ottaa minibussia tänne kämpille, vaan otettiin Ianin kanssa 10€ maksava 40minuutin taksi tänne Ngong Hillsille Nairobin esikaupunkialueelle. Oon nyt siis ICROSSin, joka on täkäläinen kansalaisjärjestö, päämajalla jota voisin kutsua kodikseni. Ehkä se siis on totta mitä meidän ukon haastattelussa jossain vaihees sanottiin musta että ”maailman kansalaiselle koko maailma on koti”, koska siltä tääkin tuntuu. Täällä ei oo ketään muuta paitsi 5 koiraa, joista 2 vahtikoiraa tunnisti mut, ja hullun äänekäs ja leikkisä kissanpentu joka istuu mun sylissä. Löysin kaapista paketin nuudeleita ja mun vanhan tutun sängyn, joten enköhän mä suuntaa unten maille lepäämään taas hetkeks!

Aamu-uinti ja Adam ja Jay fiilistelemäs

Pari muutakin oli tullu sundownereille joen suistolle

Jengiä riitti

Mestat

HUOMENTA! Tai toisille näkjöjään hyvää yötä. Kummin vaan auringonnousu oli kyseessä

3.1.2011 klo 12.09 – Dormans, Kenya

Noni, nyt istun täällä tutussa ja turvallisessa Dormanssin kahvilassa taas dataamassa. Aamulla kun heräsin niin Joe oli mestoilla ja heitettiin läpät siinä aamuteen merkeissä, ketään muita ei vieläkään ollu maisemissa. Päätin sit ottaa Bussin tänne Junctionin ostoskeskukseen dataan kun oli laskuja maksettavana jne ja sitä paitsi täältä saa törkeen hyviä lämpimiä leipiä. Jos tässä nyt nauttis tän BLT sandwichin ja kikkailis takas noilla pirun äänekkäillä busseilla tonne Ngoniin katteeleen josko Saruni ja/tai Mike olis ilmaantunu Joen seuraks mestoille!