Swazimaa & etelä-Afrikka kuvapläjäys 1

Kuten mainittua, tulin about 1,5kk Swazimaahan ja etelä-Afrikkaan. Teen mun maisterintutkinnon päättötyön malarian eliminoinnista Swazimaassa, ja onnistuin puhumaan itseni tänne kentälle hommiin hetkeks aikaa. Swazimaa meinaa eliminoida malarian 2015 mennessä kokonaan koko maasta, tosin henkilökohtaisesti epäilen ettei se tuu onnistumaan. Täällä oli just vaille 400 malariatapausta, joista 2 johti kuolemaan, viimevuonna ja melkein puolet näistä tuli Mosambikista - eli ennen kun mosambik saadaan haltuun, niin Swazimaassa tulee luultavasti olemaan malariaa.

Anyway, Atlantassa twin hieman taustautkimusta alueesta, katsomalla just ilmestyneen Mandela-leffan, jota suosittelen kyllä kaikille! Kerkesin just katsomaan leffan ennen kun piti lähteä kentälle, että kerkesin varmaan elämäni pisimmälle lennolle - melkein 16h suora lento Atlanta - Johannesburg! Jep, ikävä kyllä numerot screenillä ei oo minuutteja ja sekuntteja, vaan tunteja ja minuutteja. Mun onneks olin niin loppu, että nukuin varmaan about 10h lennosta (en kerennyt katsomaan kun 2 leffaa!)

J'burgissa en kerenny paljon muuta tekemään kun (yrittään) nukkua jetlagia pois - ei onnistunut. Siitä painettiin porukoiden kanssa (jotka sattu olemaan J'burgissa samalla) Swazimaan puolelle Mkhaya Game Reserviin. Hieno mesta! Nukuttiin semi-avoimissa teltoissa hyttysverkon sisällä. Ainoo ongelma oli, että sadekausi puski vielä päälle ja kokoajan oli vähän turhan pimeetä kuvia varten. Mutta ehkä sateella eläimet oli enemmän esillä, sillä vaikka oli törkeen vihreetä ja eläimet pysty piileskeleen helposti, niin nähtiin superpaljon kaikkee kuitenkin. Norsuja ei nähty, mutta kirahveja ja sarvikuonoja sitäkin enemmän! En oo varmaan elämässäni nähny sarvikuonoja niin paljon! Ja niitä sekä sirahveja näky kävelysafareilla kanssa.

Mkhayan jälkeen oli aika painaa takasin Mbabaneen - hyvä puoli siinä, että porukat on kansainvälisellä alalla on, että ne voi antaa sulle kyydin vaikka oltaiskin toisella puolella maailmaa. Swazimaahan muistutti, Mbabanen alueella, mua enemmän Alpeista kun perinteisestä Afrikasta mikä oli kohtuu upeeta! Mun kämppä on siisti Bed & Breakfast (onneks Malaria porukka maksaa, muuten mulla ei olis varaa siihen ikinä), josta pääsee semi-helposti kaupunkiin toimistolle ja johon saa riippumaton hyvin kiinni upeella näköalalla! Ainoo vika vaan on, että koska Mbabane on 1200km korkeudessa ja niin pirun etelässä, täällä on oikeasti aika kylmä, jotain 15-17c päivällä, ja multa loppuu vaatteet kesken!

Eli mä istun CHAIn eli Clinton Health Access Initiativen toimistossa Mbabanessa muiden jenkkien kanssa (no on täällä yks britti ja yks aussi sekä yks paikallinen) jenkkien lisäks. Hyvä puoli jenkeissä tosin on, että asiat toimii aika tehokkaasti. Mun ideana täällä on tehdä työkalu ja ohje paljonko, koska ja mimmosia malaria lääkkeitä ja pikatestetejä pitäs tilata niin, että ne ei lopu, muttei myöskään vanhene. Ekaa kertaa elämässäni teen jotain oikeeta mun kouluissa opituilla taidoilla ja täytyy myöntää, että aika hukassahan sitä on. En yhtään ihmettele, miksei kukaan halua palkata jengiä ilman työkokemusta vaikka olis kuinka hyvät paperit koulusta.

Manzini taas, missä National Malaria Control Programmen (NMCP) toimisto on, on aika paljon perinteisempää Afrikkaa. Tosin hyvin kehittynyttä sellaista. NMCPn toimisto taas ei oo kehittyny yhtään - toimisto on ihan homeessa, katossa on reikiä joista tulee välillä kiviä sisään ja tietokoneet on ikivanhoja - jokasella pyörii lisäks enemmän Facebook kun duunihommat. Täällä hommat toimii hyvin Afrikkalaisen tehokkaasti - eli ei toimi yleisesti ilman kolmea erillistä muistutusta.

Mun ensimmäinen päivä Swazimaassa "töissä" sattu olemaan WHOn järjestämä World Health Day, ja teeamana sopivasti Vector Borne Diseases - eli Swazimaassa Malaria ja Sistosooma. Malaria oli isosti esillä tapahtumassa, ja oli hieno nähdä se heti kärkeen ja päästä esittäytymään kaikille työntekijöille. World Health Daysta voi lukea lisää mun tekstistä UCSFn blogista.

Onneks välillä kerkee vapaallekkin! Tehtiin ehkä eeppisin trekki ikinä. Muutama tyyppi pyysi mut ja mun luokkalaisen Nikhin haikkaan niiden kanssa, ja tottakai oltiin kiinnostuneita. Piti lähteä yhdeltätoista aamulla, mutta viideltä aamuyöstä tuli puhelu, että mennään kuudelta. Ei muuta kun kamat kasaan ja menoks. En tiennyt yhtään mihin olin lupautunu, joten lähin tietenkin liikkeelle litralla vettä, yhellä omenalla ja puolikkaalla suklaapatukalla varustautuneena ilman aamupalaa. Virhe.
Ajettiin johonkin Mbabanen ulkopuolelle luonnonpuistoon, missä ei puhelimilla ollu kuuluvuutta. Saatiin portilta kartta ja lähettiin sen voimin trekkaamaan meidän kuuden hengen porukalla. Polku oli suurimman osan ajasta aika hyvin näkyvissä, mutta välillä jouduttiin vetämään polveen asti upottavan suon läpi, luoviin piikkipuskien ympäri/läpi ja ylittämään joki tai jopa kahlaan sitä parisataa metriä, että polku vihdoin löyty. Trekattiin joku 3,5 tuntia ekalle vesipuotukselle ja uitiin ja hypittiin siinä aikamme, tunti seuraavalle vesipuotukselle ja sama homma. Tässä vaiheessa ruvettiin oleen aika loppu ja sillon meihin iski ajatus: oltiin tultu alaspäin koko alkumatka, mikä meinaa sitä, että koko loppumatka on ylöspäin. Shiit. 4h takasin, mistä vikat 3h ylämäkee loppuen 1,5kilsan korkeuteen. Meinasin kuolla. Ei sitä ollutkaan ihan niin hyvässä kunnossa kun oli luullut olevansa.
Mutta kaikki todellakin sen arvosta! Swazimaan luonto on upeeta, kaverit oli hyviä, selvisin hengissä ja kun vielä lopuks nähtiin muutama Hyrax (joku sopulin näkönen eläin joka on kuulemma norsun lähin elävä sukulainen - vaikee uskoo) ja erilainen antiloppi sekä saatiin itsemme raahattua oluelle ja pizzalle, oli sunnuntai päivä todellakin sen arvonen, vaikka en meinannutkaan maanantaina päästä sägnystä ylös.

Viime viikko meni suurimmaks osaks jossain hienossa hotellissa. Mun päättötyö ei liity siihen malaria lääkkeiden ennustus -työkaluun mitä teen täällä, vaan KAP (knowledge, attitudes & practices) -tutkimukseen, jossa käytännössä vuosittain kysellään että mitä jengi tietää malariasta ja suunnataan opetus ja mainostus sekä muut terveyspalvelut paremmin tän tiedon perusteella. Viime viikolla otin tilaisuuteen, jossa eka olin mukana kouluttamassa esimiehiä ja sen jälkeen datan kerääjiä teoriassa ja viimesenä päivänä myös kentällä.
Täällä data kerätään taskutietokoneilla, joten se toivottavasti on parempilaatusta kun moni muu data minkä parissa oon ollut mukana, mutta saas nähdä. Saan luultavasti ens viikon jälkeen datan, eli just sopivasti kun mun pitäs lähteä liikkeelle ja toivottavasti pystyn putsaamaan sitä ainakin kun reissaan ympäri Afrikkaa (lennän pois Kapkaupungista, ja mulla on 2 viikkoa aikaa hinata itteni sinne jotenkin).

Ja viimeinen asia: pääsiäisen reissu etelä-Afrikkan. Jenkit väitti mulle, ettei St. Lucia nimiseen paikkaan pääse muuten kun omalla autolla Swazimaasta, mutta etä se on todellakin näkemisen arvonen. Paikalliset sano, että sinne menee kyllä suora bussi helposti Manzinista. Päätin ottaa siis riskin ja lähtee haastamaan. Ongelmana oli vaan, että mun päivä veny ja veny ja veny kun suhailtiin ympäri Swazimaata vikana päivänä duunin takia, ja en päässytkään alottamaan Manzinista yhdeltä iltapäivällä niinkuin piti, vaan viideltä. Mua palloteltiin edestakasin bussiasemalla kun kukaan ei tiennyt mikä bussi menee rajalle, ja lopulta mut ohjattiin bussiin joka menee puoleenväliin ja jossa voi vaihtaa seuraavaan bussiin. Teoriassa. Kävi ilmi, että vika bussi oli menny tunti sitten ja nyt pitäisi liftata. Onneks yks paikallinen tyttö oli samassa tilanteessa, ja siinä seistiin sen kanssa sitten tiellä odottamassa. Yks rekka otti kyytiin ja vei rajalle asti (ikinä ei oo rajavirkailijat varmaan ollut niin epäluulosen olosia kun nyt, kun kerroin miten olin liikenteessä, ja miksei mulla ollut antaa auton rekisteritunnusta). Anyway pääsin läpi ja rajan toiselle puolelle, missä mun kaveri Calvin oli jo venaamassa mua ja ajettiin meidän backpackersiin St. Luciaan.
St. Lucia on mielenkiintonen mesta - Ilmeisesti se on joku suistoalue ihan Intian valtameren rannalla. Kuten suistoalueilla on tapana, niin tääkin on kosteeta rämeikköä, mikä on otollista maastoa sekä krokoille, että hipoille. Niitä liikkuu myös öisin kaupungin keskustassa. Samoissa vesissa on tietenkin myös sistosoomaa ja haita, jotka ui merestä ylävirtaan, eli kaikki kivat eläimet houkuttelemassa uimaan.
Oltiin varattu hostelli, mutta se ei houkutellu, joten ekan illan jälkeen vaihdettiin toiseen joka oli paljon mukavamman olonen, siellä oli lämmintä vettä ja se makso alle puolet. Bueno! Ja (mun mielestä) plussana siellä oli jonkun strippiclubin tyky-päivät - omistaja, tanssijat, portsarit ja koko kööri sekä niiden puolisot ja lapset mukana. Meininki oli hyvin mielenkiintoista seurata ulkoa päin, mutta hyvällä tapaa. Ainakaan meidän porukan meininki ei ehkä näyttänyt niin omalaatuiselta enään. En sitten tiedä, mimmonen meininki Teazersissa sitten paikan päällä on.
Muutenhan pääsiäinen oli aika normaalia reppureissausta: uusia kavereita, vähän biletystä ja grillausta, päikkäreitä rannalla, uimista ja auringonpalvontaa! Onnistunut viikonloppu siis, ja selvisin vielä bussilla (ilman liftausta, mutta 4 eri bussilla) takasin rajalta Mbabaneen ja uuteen arkeen.