Kesän reissuja: Pietari & Roadtrip Tallinna-Itävalta

Enhän mä mitään blogia oo saanu aikaseks kirjottaa koko kesänä, niin hirveellä kiireellä sykkiny koko ajan. Muutama pieni reissu tuli kuitenkin heitettyy. Ensin juhannuksena tuli käytyy Allegrolla Pietarissa missä serkku oli kesätöissä - trippi joka piti vetää jo edellisenä ketänä mutta ei tullu kuitenkaan tehtyy. Samaisen serkun kanssa oltiin pitepään jo puhuttu, että pitäis tehdä joku roadtrip Suomessa. Kun elokuussa tarjoutu kuitenkin heti töiden loputtua tilaisuus ajaa kaverin auto Tallinnasta Itävaltaan ja lentää takaisin, niin tottakai siihen oli tartuttava. Oli ihan hullun hauska reissu, vaikkakin niin hektinen. Kameraa ei oo taaskaan tullu pidettyä mukana, mutta onneks uusissa iPhoneissa on paremmat kamerat kun mun vanhassa pokkarissa niin näistäkin sai koottua jonkun random kuvakollaasin.

Tästä se kaikki lähti! Venäjällä tulis salee käytyy muuten useemmin, mutta viisumit (ja Allegrokin) on ihan hullun kalliita!

Viipuri junan ikkunasta - vaikutti kivalta kaupungilta näin ikkunasta nähtyny. Mutta eiks mikä vaa kaupunki toisaalta vaikuta kesäsessä auringonlaskussa siistiltä?

Keilarata vessassa?

Moika

New Holland oli paikallinen nuorten hengailumesta. Että olisit yhtään kukaan, niin tuolla kuulemma pitää käydä näyttämässä naamaansa aina. Supersiisti mesta tossa keskellä kaupunkii jossa oli paljon nuoria hengailemassa. Mestoilla oli mitä vaan juhannuskokosta, baariin, nurmikon kautta säkkituoleihin ja keikkalavaan. Lisäks sinne oli just ilmaantunu tämmönen upee pooli skedettäväks - ja mähän osuin paikalle just Go Skateboarding -Day:nä. Siellä sitten rullailtiin uusien Venäläisten kavereiden (jotka ei puhunu sanaakaan Englantia, enkä mä Venäjää - onneks skeittaus yhdisti elekielen kanssa riittävästi) kanssa ja kuunneltiin vieressä olevaa keikkaa!

Ja tottakai sitä piti lähtee vähä ulkoileen Pietarissakin! Mun serkku Roope oli onneks ollu jo mestoilla ja tiesi mestat ja tunsi ihmiset. Alotettiin ottamalla metro kaupungin johonkin laitamille Dunes nimiseen "biitsibaariin" joka tuntu olevan paikallinen Oistins - kaikki jotka sielä oli tuntu käyvän joka perjantai paikalla. Mesta oli jonkun ilmeisesti Britin omistama, joten siellä osa jengistä puhu jopa englantia ja mestoilla oli mitä vaan riippumatosta hiekkalaatikon kautta pingispöytään ja uima-altaaseen. Alkoholin lisäks mestoilta sai hyvää ruokaa. Dunesista käveltiin viereiselle teollisuus alueelle missä oli random olohuoneen kokosia baareja teollisuushalleissa (kuva ylempänä). Tyylinä oli venäläisittäin shotti Vodkaa per baari ja seuraavaan baariin. Siittä otettiin käsitaksi - venäjällähän kun menee vaa kadun kulmaan ja nostaa käden pystyyn niin kaikki autot (vanhat Volgat mukaanlukien) on takseja - Dumskayalle. Dumskaya on paikallinen katu ihan keskustassa missä oli turistienkin löydettävät baarit. Siitä siirryttiin taas hyvin hämmentäville mestoille Kirilin johdattamana. Baareihin jotka meni talojen kivijalkaan ja joihin on oikeesti mahdotonta löytää ilman paikallista opasta. Paikallinen tyyli oli edelleen ottaa shotti vodkaa per mesta ja vaihtaa seuraavaan, kunnon bar-hopping, ja tää oli ilmeisesti ihan normaali käytäntö. Lopulta päädyttii Bermudan Kolmio -nimiseen baariin josta toi vika kuva on, ja ilta oli kuulemma tyhjä. Ihan järjetöntä mikä meininki näis baareissa oli (eikä edes käyty kertaakaan yhdessäkään yökerhossa!). Ainoo vika vaan oli että sisällä sai polttaa joka paikassa, ja lähes kaikkihan poltti, niin sitten oli kivasti pää kipee ja kaikki vaatteet haisi röökiltä.

Tottakai Iisakin kirkko ja muut hienot pytingit kuten Hermitage piti käydä katsastamassa. Mun into ei riittäny meneen yhteenkään sisään tosin, mutta onhan ton kaupungin arkkitehtuuri aika pirun hienoo! Lisäks koska oli keskikesä ja ollaan melko pohjosessa, niin keskiyölläkin (joki-kuva otettu about varttia vaille keskiyö) oli valosaa!

Tikkurilan asemalla vaihtamassa Allegrosta iki-ihanaan VRään takas Tampereelle

Kuten tosiaan mainitsin, niin saatiin mahdollisuus ajaa kaverin auto Tallinnasta Insbrukkiin. Ikävä kyllä oli vähän tiukka aiktaulu kun piti olla eka töissä ja sen jälkeen piti keretä kaverin häihin takas Tampereelle. Myöskään Baltiaan ei kuulemma uskalla jättää ulkomaisissa kilvissä olevaa autoo oikein yöks, kun siellä varastetaan autoja niin usein, joten painettiin sitten ensimmäinen 1600km, 18h, yhteen soittoon Tallinnasta Berliiniin, nukuttiin 4h autossa ja jatkettiin Bohmteen, missä meidän kaukaisilla sukulaisilla on Guesthouse. Kaiken kaikkiaan upee reissu, mutta ens kerralla ainakin tuplasti enemmän aikaa!

Tästä se lähti - laivalla eka Stadista yli ja mun eka kerta Tallinnassa!

Ensimmäinen kusistoppi jossain 250km keskelle Latviaa ja auto ei käynnisty vaikka kuinka kääntää avainta. Työnnettiin auto pieneen ylämäkee ja yritettiin kaksin mäkilähtöö - ei lähteny. Joku (aksentista päätellen) Italialainen moottoripyöräilijä tuli apuun ja yritettiin kattella öljyä, sulakkeita yms. mutta eihä me niistä mitää ymmärretä. Uus yritys työntää autoo käyntiin ja tällä kertaahan se lähti. Motoristin neuvo oli "Don´t stop!" ja eihän me niin tehtykkään. Ideana oli, että etitään eka mäki vähän matkan päsätä ja katotaan olisko akku loppunu vaan ja nyt latautunu mutta niin, että saadaan auto mäkilähdöllä käyntiin jos se ei käynnisty avaimesta. Ideana hyvä, kunnes tajuttiin että eihän koko Baltiassa ollu yhtään mäkee. Eka mäki johon uskallettiin pysähtyä (meidän reitin varrella) löyty sitten tosiaan Berliinistä. Ja lähtihän se auto käyntiin sitten lopulta ja voitiin nukkua yö rauhallisin mielin (rauhattoman kadun varressa autossa).

Latvissa ja Liettuassa oli liikenne melko hurjaa... Kaistoja oli kaks mutta oli ihan normaalia, että vastaan tuli 2 rekkaa vierekkäin. Noh ei siinä muuta kun piennar vaan käyttöön! Lisäks jos jätti suomalaisen turvavälin niin siihen kyllä änki joku - yleensä rekka.

Roope ja liettuan ruuhka

Kartanlukija - ihme kun ei eksytty! (Oikeesti vedettiin aika paljon näin - toinen nukku kun toinen ajo niin pystyttiin vetään koko 18h yhteen soittoon aika helposti)

Kun Viro, Latvia ja Liettua oli melkein ihan tasasta ja mitäänsanomattoman masentavaa, niin heti kun ylitettiin raja Puolaan niin rupes oleen mäkee ja tie kiemurteleen. Jopa Roopee rupes kiinnostaan!

Alkumatka Puolan puolella ei tosin ollu ihan sitä motaria mitä odotettiin Via Balticalta

Ja sittenkin kun päästiin motarille (Varsovasta Saksan rajalle oli vähintään 2 kaistasta motaria missä rajotukset tais olla 140km/h koko matkan) niin puski tommonen ihan pikkunen ukkonen päälle ja näkyvyys oli aika minimissään. Meinas ruveta hapottaan kun matkaa oli takana se 13h ja navigaattori lupaili vielä 5h eteenpäin

Saksalaista tuulivoimaa

Painettiin tosiaan morjestaan sukulaisia kun tää hotelli pienessä Bohmten kylässä ei kiertäny kun 500km, ihan peanuts tässä matkassa kun kerrankin oltiin näin lähellä. Autossa nukutun yön jälkeen sänky oli aika luksusta - samoin kun aito, hyvä Saksalainen ruoka!

Siittä kunnon Saksalainen Barbeque. Täällä on ihan turha ees yrittää esittää kasvissyöjää - lihaa ja olutta ei säästellä

Illan lopuks autossa takas hotellille oli näinkin skarppi tunnelma

Käytännössä samantien Saksan ja Itävallan rajalla rupes näkymään Alpit

Insbruk oli supermukavan olonen kaupunki. Joka puolella näky vuoret, vanha kaupunki oli hieno, ruoka oli hyvää, ilma puhdasta ja 130 000 hengen kaupungissa on kuulemma 35 000 opiskelijaa. Jos pystyisin laskemaan vielä, niin olisin melko varmasti tuolla!

Tottakai kun oltiin alpeilla niin piti vähän käydä jollain vuorella! Etittiin tommosta Kabiini-hissiä ja lähdettiin seuraamaan kylttejä keskustasta ja oltiin varmaan jo puolivälissä vuortta ylös autotietä pitkin kun päädyttiin tommoselle trekkaus-polulle. Meillä ei ollu yhtään vettä mukana ja molemmilla superhuonot kengät. Tultiin siihen tulokseen, että oltais päästy helposti ylös, mutta jos sieltä ei saa vettä, niin alastulo olis voinu tehdä tiukkaa. Käännyttiin siis takasin ja etittiin se hissi millä mentiin ylös lopulta johonkin about kahden kilsan korkeuteen pällisteleen maisemia. Vähän meinas hapottaa darrassa ja noissa korkeuksissa! Mutta ainakin ilma oli puhdasta ja mieli sai levätä.

Inbrukissa on ymmärretty kaupunki arkkitehtuurin päälle! Ihan kaupungin ydinkeskustaan on tehty puistomainen alue, joka on tarkotuksella muotoiltu skeitattavaks. Alue tosin ei näytä perinteiseiltä skeittipuistolta, vaan aika tyylikkäältä oikeestaan, eikö? Vessat oli sijoteltu kätevästi maan alle ja nuoriso (ja vähän vanhemmatkin ihmiset) viihty yhtälailla samassa mestassa - kenenkään valittamatta skeittareista! Tästä vois moni kaupunkisuunnittelija (ja etenkin päättäjät) ottaa oppia!

Matkalla Insbrukista ja Munchenin lentokentälle pysähdyttiin Achensee-järvelle uimaan. Vesi oli kristallin kirkasta ja yllättävän lämmintä! Ihmeteltiin, että johtuuko darrasta vai väsymyksestä kun kroolaaminen pisti hapottamaan. Myöhemmin kävi ilmi, että järvi on yli kilsan korkeudessa, joten sillä(kin) oli varmaan vaikutusta (ainakin osittain).

 Käytiin syömässä vikat safkat vielä Munchenin lentokentällä, josta olis löytynyt edullinen lounasvaihtoehto: lasi vesijohto vettä, pala leipää ja yksi tupakka hintaan 95 senttiä. Me syötiin kuitenkin vähän paremmin. Ikävä kyllä lento oli just lähdössä, koska Luftansa oli vetänyt mestoille pystyyn tämmösen surffikoneen, jota olis saanu testata ilmaseks! Munchenissähän jengi surffaa oikeesti joissa ympäri vuoden, ja homma on aika pirun kylmän näköstä, joten tää kone jäljitteli paikallaan joessa surffaamista. Ehkä joskus toiste jossain muualla.

Finnair - Illaksi kotiin! (Itseasiassa otettiin kentältä bussi Tikkurilan asemalle, juna Tampereelle ja käveltiin Roopen kanssa asemalta suoraan yökerhoon koska sattu olemaan Blockfestit, mutta ne tarinat jää varmaan toistaiseks Blogin ulkopuolelle...)

Barbados kuvapläjäys vol. 4

Laitetataas viimenen kuvapläjäys Barbadokselta. Ei tullu pidettyä kameraa mukana enää kun elämä normalisoitu ja lopulta mun tietokonekkin kastu ja sano ittensä irti, niin ei saanu mestoilta laitettua sitten yhtään kuvaa enää. Tässä on kuitenkin keräiltynä kuvia erilaisilta ihmisiltä ajalta tammi-toukokuu ja ryhmiteltynä jotenkin järkevään pakettiin. Muutin tosiaan tällä viikolla San Franciscoon, joten nää on ehkä hyvä saada pois alta ennen kun rupee puskeen kuvia Ameriikan ihmemaasta. Parempi myöhään kun ei millonkaan, eiks je?

Alotetaan ensin Oistinsilla. Joka perjantai-ilta paikallisella "kalamarketilla" oli bileet johon keräänty kaikki turistit ja jonkinverran paikallista jengiä. Alkuillasta turistit keräänty syömään ja loppuillasta musa ylty ja ruoka vaihtu rommiin ja paikalliseen Banks-bisseen. Meillä oli aika vakioporukka, about 10 henkee, joka keräänty joka perjantai samaan pöytään juomaan rommia, vaihtaan kuulumisia ja tutustuun uuteen porukkaan. Kun käytännössä 9kk joka perjantai istu samassa pöydässä, niin pakkohan siitä oli muutama kuva laittaa tännekkin.

 Oistinsista jatkettiin lähes aina johonkin, hyvin usein Reggae loungeen tai muihin baareihin. Faktahan oli, että bileitä saarella riitti ja niitä tuli kierrettyä aika ahkerasti. Tässä joistakin niistä muutama otos.

Moonlight rave - "reivit" täydenkuun alla hiekkarannalla. Siittä mielenkiintoset että kemuihin pääsi pelkästään kutsulla - ei mitään asiaa jos ei tienny mistä saa kutsun. Onneks tiesin, oli meinaan koko vuoden parhaat kemut helposti!

Pääsiäspäivän biitsikemut

St. Patrics Day Holetownissa

Meikä ja Paul "Irie" Wilson (Irie One -vaatemerkin ja skedetiimin perustaja) juhlimassa Bob Marley Dayta Mojosissa

 Yks kevään kohokohdista oli Barbados Reggae Festival. Viikon mittanen tapahtuma jossa oli ympäri saarta erilaisia reggae -tapahtumia. Me käytiin viettämässä yks päivä Reggae on the Hill -nimisessä tapahtumassa jossa esiintyjinä oli mm. Busy Signal ja legendaarinen Shaggy - yks artisti jota en olis ikinä uskonut näkeväni livenä.

Jotkut random jatkot jossain biitsillä auringon noustessa

 Mun Suomalainen Frendi Riku kävi kääntymässä saarella. Perinteinen perajntai eli surffaan, Oistinsisiin, Reggae Loungeeen ja jatkoille kiivettiin aitojen yli Gun Hillille (vanha vartiotorni mistä näkyy käytännössä koko saari)

Aika paljon tuli lopulta skeitattuakin - ainakin siihen nähden että ennen kun lähdin saarelle niin mulle seka kaikkia siellä olleet, että google, väitti ettei kannata ottaa ees lautaa mukaan. Ei sieltä kuitenkaan mitään skeitattavaa löydy. Lopulta jokanen mun kaveri oli käytännössä skeittauksen ympäriltä. Jotain videoitakin tuli otettuu meidän rakkaalta F-spotilta eli tolta itse kyhätyltä parkilta. Paulin lisäämä video Facebookkiin saattaa toimia tai saattaa olla toimimatta. Bellin kyhäämä F Spot Montage ainakin toimii varmasti.

White Paul -niminen jäbä (Skeitti piireissä Pauleja oli ainakin kolme....) omisti raksafirman. Jäbä oli varmaan nelissäkymmenissä oleva jäbä jolla oli törkeen hieno talo ja 2 lasta. Parasta oli että tyyppi oli käsittämättömän lunki ja sen takapihalla oli saaren ainoo ramppi, jota pääsi sessaan aika usein ja sesien jälkeen sen vaimo toi melkein aina jotain ruokaa ja chillattiin vaan porukalla uiden ja pelaten pingistä. Tässä Bell visioimassa rampilla. Homma toimi paremmin kun Dren ensimmäiset yritykset.

Kolmas Paul, eli Cartel, vääntää flippiä fakieen F-spotilla.

Aina kun kierrettiin saarta niin pysähdyttiin tommoselle hylätyle hotellille, ja sieltähän löyty aina kaikennäköstä skeitattavaa, mm. uima-allas mitä Dren kanssa tossa ylemmässä kuvassa ollaan rullaamassa. Toki myös opeteltiin kuivalla maalla miten sillä surffilaudalla sitten vedettäiskään sinne tuubiin.

Samoilla saarikierroksilla käytiin aina myös laskemassa Cherry Tree Hilliä. Toi mäki on yks virallinen turistinähtävyys ja mm. Avicii vs Nicky Romero - I Could Be The One -musavideoo on kuvattu tossa (oltiin muuten tossa, ja monella muullakin kohtaa kattelemassa kun videoo kuvattiin). Taas Dren kanssa vauhdissa.

Yks kaveri eli Michael Miagy (Meitä Mikejäkin, vähän eri tavalla kirjotettuina, oli parhaimmillaan neljä tossa porukassa samaan aikaan...) valmistu koulusta elokuvalinjalta ja teki päättötyönä skedeleffan mitä oltiin kuvattu koko talvi. Leffan ensi-ilta oli koulun päätösjuhlassa ja tottakai koko Irie One -tiimi oli paikanpäällä.

Ja skedeys ja surffaus liittyy tietenkin toisiinsa vahvasti. Yhdellä kaverilla oli paku ni aika usein heitettiin vaan kaikki mahdolliset laudat autoon aamupäivästä ja katottii onko aaltoja vai mennäänkö snorklaa vai skeittaa. Usein kaava meni niin, että päivästä surffille karkottaan darra ja illaks Paulille rampille kun siihen sai valot. Ikävä kyllä mun surffaus rupes sujuun vasta vikalla viikolla ja kellään ei ollut riittävän pitkää putkee niin siitä ei tullu kuvia (nii varmaa, oikeestihan kannoin vaan lautaa ympäri ja esitin surffaria). No ehkä ens kerralla...

Tässä muutamia random kuvia otettuina ympäri saarta erilaisilta turistikierroksilta mitä tehtiin kavereiden kanssa tai joille vietiin turisteja joihin tutustuttiin enemmän tai vähemmän random tilanteissa.

Ensinäkin mun "toimisto" (ja Chefeten, paikallisen pikaruokalan, safkat millä käytännössä elin)

Saaren sisäosat ei ollu sitä perinteistä hiekkarantaa mihin turistit tottu vaan melkosta ryteikköö löyty välillä

Speighstownia

Turistiopas -Miksu näyttämässä länsirannikon parhaita rantoja

Yks randomeimmista nähtävyyksistä tällä saarella oli tämmönen hylätty hotelli jossa on ollut Karibian ainoo olymppia-kokonen uima-allas. Ennen sinne tuli kuulemma paljon brittiuimareita reenaan yms, mutta ei enään vuosikymmeniin. Kyseessä ei ollut mikään ihan jokaturistin nähtävyys, sillä sinne ei ollu mikään maailman helpoin löytää. Nykysin hyvä kun "hotelli" pysyy pystyssä, ja ainoo oikeestaan mihin sitä käytettiin oli super UG -bileisiin aina sillon tällön. Lisäks hotellin takaa löyty aika salainen, ja saaren pohjoisin, surffibreikki.

North Point, saaren pohjoisin osa.

Näkymä samalta Cherry Tree Hilliltä kohti saaren itärannikkoa.

Joihinkin paikkoihin ei ollut mitään asiaa ilman nelivetoo

Ihan katollaan

Codrington College. Tossa altaassa oli isoimpia kultakaloja mitä oon ikinä nähnyt!

Itärannikko oli ehdottomasti mun suosikkimestoja saarelta! 3 ylintä kuvaa on Bathsheba nimisestä mestasta, missä sijaitsi saareen suosituin ja tunnetuin surffibreikki nimeltä Soup Bowl, minkä mm. Kelly Slater on nimenny omasta mielestään maailman 10 parhaan aallon joukkoon. Alin kuva Little Bay -nimisestä mestasta.

Crane Beach. Nimetty johonkin maailman 10 parhaan biitsin joukkoon jonkun listauksen mukaan. Aivan törkee turistirysä ja pitäis muka muuttua pinkiks illalla, mutta tätä ihmettä mä en nähnyt ikinä. Toisaalta tän biitsin läheisyydestä löyty yks salaranta mihin piti mennä luolan läpi sinne päästäkseen. Edes enimmät mun paikalliset kaverit ei tienny rantaa ja mäkin löysin sen ihan sattumalta. Joku sen ilmeisesti tietää, koska mun käsittääkseni mm. Rihannan Barbados-mainokset on kuvattu sillä rannalla.

Duane, meikä ja Dre jossain itärannikolla

Länsirannikon hyviä puolia oli ainaiset upeet auringonlaskut!

Random rastakommuuni keskellä saarta. Mestoille sai mennä jos tunsi oikeet ihmiset. Sillonkin piti kunnioittaa rastoja ja ei saanu olla kelloja, kameroita puhelimia tai edes mitään vaatteita missä olis ollu mitään logoja.

Soup Bowliin matkalla tästä maalauksesta tiesi aina, että oli oikeella reitillä

Duane ja paikallista eläimistöö

Tosiaan tuli varmaan sukellettua enemmän kun opiskeltua oikeesti. Mutta sain mä yhden maisterin tutkinnon toltakin reissulta! Nimittäin Dive Masterin tutkinnon. Homma vaati paljon enemmän panostusta kun odotin - sekä fyysistä että älyllistä - mutta oli tosi silmiä avaavaa. Mukava sivuduuni, mutta en mä ehkä haluis tota tehdä täyspäiväsesti loppuelämääni. Mutta kyllähän noissa maisemissa kelpas sukeltaa. Sai olla vesillä koko päivän hyvien työkavereiden kanssa, vesi oli lämmintä ja kirkasta ja mikä parasta, sai tutustua kokoajan uusiin ihmisiin ja olla ihmisten kanssa tekemissä. Varsinkin Hiltonin uima-altaassa opettaminen oli mukavaa ja palkitsevaa.

Meikä valmiina opastamaan ensimmäisen yösukellukseni ikinä.

Leijonakalat (Lion Fish eli vissiin Siipisimppu virallisesti Suomeks) on valtaamassa Karibiaa (siitä, miten ne sinne päätyy oli useita eri teorioita, mutta lopputulos oli, että koska niillä ei oo luontaisia vihollisia ne syö pikkukalat ja ajaa korallit kuolemaan). Sitten aina kun meillä Barbados Bluessa oli vähemmän asiakkaita, niin yhdellä työntekijällä oli harppuuna millä niitä tapettiin minkä kerettiin. Noi kun perkas ja paisto niin hajo oli kun kananmunaa olis paistanu ja maku ihan kun kana - jännä, hieno ja erittäin myrkyllinen (ei hengenvaarallinen, mutta sattuu hetkellisesti niin paljon että tarinoiden mukaan jengi pyytää että raaja mihin tommonen on pistäny amputoitais) fisu!

Mullehan sano muutama paikallinen ettei oo nähny kenenkään ottavan saartaan niin paljon omakseen. Jotain siitä kuinka paljon paikallinen olin, kertoo ehkä se, että Duanen, Kevinin ja Bellin kanssa vietiin maksua vastaan muita vaihtareita off road -picknikeille - eli käytännössä pidettiin vähän erilaisia turistikierroksia. Ei sillä hirveesti rikastunut, mutta samalla pääsi viettään usein päiviä mestoihin mihin olis ite halunnukkin mennä, mutta ei tarvinnu maksaa omia bensoja.

Ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä tää uskomaton näky. Sen verran meikäkin on Suomalainen, että ruisleivän kaipuu on usein ihan järjetön. Reissumies helpotti ja lähetti pakellisen leipää suoraan kotiovelle! Sen kun pakasti niin oli koko loppureissuks kunnon leipää eikä tarvinnu sitä pullamössöö vedellä, huh! Upeeta, hatunnoston arvonen suoritus!