The life on the road continues...Löysin itseni Suomesta tekemästä ei mitään, tai tarkemmin sanottuna asioita, jotka voi tehdä kokonaan netin kautta, ilman asuntoa tai mitään suunnitelmia tulevasta. Päätin siis kerätä vaihteeks kampsuni ja suunnata väli-Amerikkaan. Tällä kertaa tavoitteena oli enemmän opiskella Espanjaa, se kun on ollut ideana jo pitemmän aikaa, samoin kun surffausta kuin reissata pää kolmantena jalkana. Mutta tokihan vähän aina joutuu reissaamaan.
Pamahdin San Joseehen eli Costa Rican pääkaupunkiin, ja ensimmäinen vaikutelma oli aika sekava. Toisaalta kaupunki näytti vauraalta - autot oli hienoja jne, mutta "keskusta" oli ränsistynyttä slummia. Mua oli varotettu, että kaupunki on aika hirvee, eikä se pettänytkään ihan täysin. Suurimmaks osaks oli vaan autoja ja pikaruokaloita. Oli Mäkkäriä, Subia ja Burger Kingiä. Etin siis äkkiä bussin (helpommin sanottu kun tehty kun kukaan ei puhu englantia, mutta onnistuin!) ja suuntasin kohti rannikkoa ja toivottavasti mukavampia alueita.
Combo oli hyvin onnistunu. Chaman oli mukava mesta, jossa ei ollu kovin paljon bileitä ja sain olla aika rauhassa. Välillä käytin Willin mönkijää liikkumiseen, mutta aika nopeesti huomasin että tarviin fillarin. Sain hyvän fillarin ja surffi-telineen siihen vuokralle, mutta joka kerta Costa Rican hinta taso yllätti mut. Mutta nyt mulla oli fillari, mukava kämppä 5min fillarimatkan päässä biitsiltä ja koululta, nopea netti, että sain tehtyä kaikki hommat takas suomeen. Ekat kolme viikkoa hommat meni kutakuinkin niin, että päivässä kävin 4h espanjan luennoilla, tein pari tuntia läksyjä ja kahdesta kuuteen tuntiin töitä ja lopun ajan sitten surffasin. Ei huono kombo! Nosara oli siis ns. great success - ainoa vika oli, että hinnat oli aika kalliit ja turisteja oli niin paljon, että kaikki puhu englantia. Gerardo, mun espanjan opettaja, kuitnekin opetti mulle niin hyvät perusteet, että edes ilman ulkopuolista reenausta opin tosi paljon. Lisäks ekaa kertaa elämässäni opin kieliopin niin, että kun sitten myöhemmin rupesin puhumaan taksikuskin yms. kanssa, niin ylltätävän nopeeta kieli tuntu tarttuvan.
"Pura Vida" - pure life - yes Costa Rican yleisimmistä sanonnoista. Voi sanoa mihin vaan - moikkaamaan, toivottamaan hyvää päivää, sanomaan että kaikki on kunnossa tai toteemaan kun ei oo mitään muuta sanottavaa
Yritä tässä nyt sit saada töitä tehtyä!
Kaikki tänne muuttaneet oli tietenkin kiinnostunut surffauksesta. Ruokatunnilla katottiin työntekijöiden kanssa surffikisoja livenä
Hedelmäkauppa
Oldschool metodit - koskahan olisin viimeks käyttänyt kynää ja paperia näin uutterasti
Mun huone oli super chilli. Itseasiassa se oli dormi, mutta sain kokonaan itselleni ja puolella siittä hinnasta, mitä olisin muualla maksanu normi dormista. Keskellä viidakkoa, mutta lhellä biitsiä. Unelma! Ainoo vika oli pikkuset kaverit joita aina sillon tällön löyty. Joka päivälle tuntu olevan omansa - välillä ne oli heinäsirkkoja, välillä muurahaisia ja välillä scorppareita. Mutta ne kuuluu osana tropiikkiin!
Sadekausi kuulemma lopuillaan. Aina sitä ei vaan huomannut tosin.
Jollain järjellä mun kaveri vuosien takaa, Rio, oli sattu oleen opiskelemassa espanjaa parinkymmenen kilsan päässä, joten viikonloppusin tehtiin sitten pari yhteistä tutkimusmatkaa.
WUF! Koirat oli tavallaan kulkukoiria. Täälle ne tosin oli hyväkuntosia ja mukavia, eli käytännössä ne oli kaikkien koiria sen sijaan, että ne olis ollu ei kenenkään koiria.
Biitsi oli aika pirun upee, samoin kun auringonlaskut. Länsirannikon hyvät puolet. Sain Williltä hommattua halvalla sen vanhan surffin, joka oli paljon pienempi kun mitä tavallaan halusin. Sain sen kuitenkin niin halvalla, että oli pakko tarttua tarjoukseen. Ja onneks tartuin! Playa Guinesin aallot oli niin helpot, että opin vetään tolla yllättävän nopeeta ja rakastuin lautaan. 5'8 fisu oli siistein millä oon koskaan surffannut!
Jollain järjellä Playa Guionesissa oli ihan bränikkä skedeparkki. Hullun siisti semmonen vielä! Se kuitenkin makso n. 5usd/iltapäivä rullata, ja oli niin kuuma, että suurimmaks osaks keskityin surffaamaan. Oli kuitenkin siisti kokeilla tämmönen viidakkoparkki!
Tolla ajelu oli melkosen pölystä touhua!
Mun pääasialliset kulkupelit
Aamiainen farmilla missä Paola asusteli
Yleisesti tiet Costa Ricassa oli aika hyvät, mutta aina välillä ne oli hyvinkin kyseenalaisia. Ja välillä siltoja esim. ei ollut. Paikalliset veti joesta yli, joten mäkin päätin, että siitä pääsee. Takasinpäin oli sitten kyltti, että suositellaan kiertotietä - tonnepäin kukaan ei ollut vaan vaivautunut laittamaan kylttiä kiertotiestä.
Seuraavana oli vuorossa Little Corn Island, pieni saari joku 50-70km Nicaraguan Karibian puolelle. Mun serkku Sara oli menossa poikansa kanssa sinne, joten päätin liittyä joukkoon viettämään perhejoulua ja ehkä uutta vuotta kanssa. Ensin piti ottaa bussi Nosarasta San Joseeseen, mikä ei vieläkään ollut mun suosikki. Tällä kertaa vielä kaiken lisäks siellä sato kaatamalla, oli joku korkeintaan 20 astetta lämmintä ja oli menossa Lucian-päivän -kulkue, joten kaikki oli kiinni, taksilla ei päässyt mihinkään ja tottakai kaikki bussit seuraavaks päiväks Nicaraguaan oli täynnä.
Kuten kehitysmaissa on tapana, jokasella bussiyhtiöllä on oma terminaalinsa. Eli ei voinut vaan mennä terminaaliin ja odottaa jos johonkin tulis tilaa, vaan piti yrittää soitella niihin. No hostellista yritettiin, mutta Lucian-päivän takia kaikki oli kiinni. Vaihtoehdoks jäi siis uskoa, että johonkin bussiin olis tilaa ja mennä tyrkylle. Vedin siis aamuyöllä edellisen päivän märät kuteet päälle ja painoin neljäks terminaaliin, vaan kuulemaan, että mihinkään bussiin ei olis tilaa. Hetken venailin ja joku tuli hakeen mut - sittenkin löyty tilaa bussiin. Bussit on oikeestaan ainoot asiat mitkä täällä on halpoja. Taksit hostellilta bussille ja toisessa päässä bussilta hostellille maksaa melko varmasti enemmän kun 5-10h bussimatkat. Bussi oli oikeestaan tosi mukava, mutta rajalla ilmeni poistumismaksuja costa ricasta ja sisääntulomaksuja Nicaraguaan, joista ei oltu muistettu mainita, ja meni 3,5h kun mua haluttiin tutkia, mutta kukaan ei lopulta jaksanut tutkia mitään, laittovat vaan odottamaan. Lopulta kuski sano, että nyt mennään, ja niin mentiin. Yhteensä 11 tuntia myöhemmin olin Managuassa, niinkuin olinkin suunnitellut. Ja rajaviivytyksestä saa ehkä vähän syyttää omaa ulkonäköönsä. Mitä sitä odottaa jos näyttää näin surffipummilta ja pitää kaikki mahdolliset rastavärit päällä.
Rajavenaus
Ensin Express-bussi, missä ei kuullut omia ajatuksiaan, Managuasta Ramaan. Siellä oppaiden mukaan pystyy nukkumaan bussissa auringonnousuun, mutta kyllä meidät ainakin potkittiin pihalle, ja niin siellä venattiin kolmesta aamulla seiskaan tai kasiin pihalla sitä, että veneet lähtis. Sitten hirveen säädön jälkeen saatiin kaikki mahdolliset laukut moottoriveneisiin ja vedettiin niillä alas bluefieldsiin josta selvis, että virallisia laivoja Corn Islandille menis vaan kerran viikossa. Tänään ei ikävä kyllä ollut se päivä kun niitä menis, mutta onnistuttiin liftaamaan lobsterin kalastus -alukselle joka oli palaamassa kotiin miehistöineen viettämään joulua. Muuten ihan fine, mutta alle neljän tunnin matkassa meni about kymmenen. Aallot löi veneen yli, ja tunnin kohdalla kaikki oli läpimärkiä ja reissun aikana kaikki matkustajat oksenteli (ite about 10min ennen kun päästiin maihin). Mutta kaikki meistä selvittiin! Ite tekisin varmaan matkan koska vaan uudestaankin, jos ei olis tota skidiä mukana, että tarvis tuntea huonoa oloa sen puolesta.
"Express bus". Ei than niin fiini kun Costa Rican puolella. Suurin osa tän maan julkisesta liikenteestä pelaa jenkkien vanhoilla, uudestaan maalatuilla, koulubusseilla.
Moottori rupes keittään. Oli pakko pysähtyä kaataan sinne vettä.
Meikä valmiina moottoriveneileen. Mukana käytännössä mun koko omaisuus.
El Rama - Bluefields pätkä moottoriveneillä
Bluefields oli mielenkiintonen kaupunki. Se on vanha merirosvokaupunki, joka on myöhemmin ollu brittien sotavoimien tukikohtana. Aika ränsistyneen olonen mesta. Ikävä, ettei sitä kerennyt tutkimaan enempää, koska se oli selvästi ihan erilainen kun "tyypillinen" latinalainen Amerikka. Jengi oli selvästi tummempia, ihan kun Karibialta, ja puhu joko kreolia tai englantia Karibialaisella aksentilla.
Tässä vaiheessa meni vielä hyvin. Saatiin ruokaa ja katseltiin joki ja El Bluffin satamaa missä pysähdyttiin. Suurin ongelma oli väsymys. Vikasta kuvasta meni suurinpiirtein puoltuntia kun aallot rupes löymään pahasti laivan yli.
Selvittiin kuitenkin lopulta Big Cornille, ja päätettiin, että otetaan hyvä hotelli muutamaks päiväks, että toivutaan. Saatiinkin kohtuu hinnalla hotelli ihan rannalta (joka myös toimi valtatienä). Muuten ei paljon tutkittu Corn Islandia - ostettiin Elielille flipflopit paikallisesta kaupasta. aina mua hämmentää nähdä muovisia joulukuusia keskellä ei mitään.
Yks vene vielä! About 1,5h venematka Big Cornilta Little Cornille ei tuntunut juuri missään enää, vaikka olikin vähän myrskyä vielä.
Old Man and the Sea
Pikkuhiljaa myrskyt helpotti, ja mä löysin netin. Netti oli hidas, mutta riittävän noepa, että sain hommat hoidettua kunnialla jopa täältäkin. Se on aina yhtä uskomatonta, että pystyn pääsemään käsiks kaikkeen toisella puolella maailmaa istumalla biitsillä keskellä ei mitään.
Eikä ne kaikki myrskyt sitten loppunutkaan...Välillä sateet puski ihan yhtäkkiä. Onneks ne myös loppu samaan tahtiin kun oli tullutkin.
Taas vaihteeks joulu tropiikissa. Joulu"kuusi" koristeltiin rannoilta kerätyillä muoveilla. Ei varmaan tarvi ihmetellä, miks mua, Saraa ja Elieliä luultiin aina perheeks.
Vaikka saari ei ollut iso, niin oli se yllättävän monipuolinen. Itseasiassa tuli mieleen Barbados aika paljon - länsirannikolla oli pelkkää hiekkabiitsiä ja itärannikolla kallioo sekä kivee ja välissä "viidakkoa". Oli mielenkiintosta tutkia sitä, kattoa mihin päätyy, kiivetä majakkaan, kattella mimmosia asutuksia sieltä löyty jne!
Mulla oli koko reissun ajan vaikeuksia tasata painetta otsaonteloissa, joten koko reissun aikana en tehnyt kun kaks sukellusta. Vikana päivänä päätin kuitenkin ottaa snorklausreissun - onneks! Otin iPhonen ja Optrix-kotelon mukaan ja testailla vähän kuvailla. Kuvista tuli yllättävän hyviä, mutta pelkäsin, että tää jäi mun iPhonen vikaks reissuks. Sillä oli jo aikasemminkin ollut ongelmia ladata, ja kun sukelsin syvemmälle (johonkin 5-6metriin) ottamaan kuvaa haista, niin koteloon pääsi jonkinverran vettä. Siihen loppu iPhonen lataus. Sain sen kuitenkin korjautettua Managuassa yllättävän helposti (samoin kun näytön, mikä myös hajos loppumatkasta...). En vaan tiedä, uskaltaako tohon koteloon enää luottaa, kun sen pitäs kestää vettä yli 10m syvyyteen. Jännä nähä, mitä valmistaja sanoo kun lähetin niille palautetta...
Alle minuutti vedessä, ja siinä oli jo ensimmäinen hai. Pieni nurse shark.
Fisuja
Yks mun henkilökohtasista suosikeista koko snorklaukselta. Vaikka koralli ei ollutkaan super värikästä, niin oli se aika hienonnäköstä kuitenkin!
Lehtikorallia
Saksan likat
Ja se kyseinen hai, jota varten sukelsin syvemmälle. Parimetrinen nurse shark.
Mulla kävi tosiaan lopulta aika vähän pitkäks ja päätin lähteä San Juan Del Suriin, kunnon bilekaupunkiin, uueks vuodeks. Eka vene Big Cornille josta lensin Manaugaan (ja jäin yhdeks yöks korjauttaan iPhonen). Sieltä luulin ottavani suoran bussin SJDSiin, mutta ilmeisesti otin jonkun muun bussin joka meni vaan siitä ohi. On hämmentävää miten kehitysmaissa mikään ei pelaa aikataulussa, mutta kuitenkin kaikilla on hirvee kiire kokoajan. "äkkiä nyt tohon bussiin!" ja kun mun piti nousta bussista pois ni hyppäsin alas, bussi lähti jo liikkelle ja joku heitti mun kamat liikkuvasta bussista mulle alas kun juoksin vieressä ja huusi, että "toi tie menee San Juaniin". Siitä meni busseja ohi, mutta koska olii uuden vuoden aatto, kaikki bussit oli täynnä. Lopulta onnistuin liftaamaan jonkun tyypin, joka luuli olevansa rallikusi, kyydissä alas kylään. Hostelli oli hukannu mun varauksen, ja tottakai kaikki oli täynnä. Onnistuin kuitenkin löytämään tyhjän majapaikan yhdeks yöks ja vuokraamaan seuraavasta päivästä lähtien surffariperheeltä huonetta koko loppuajaks kun olin kyseissä kylässä. Eli loppuhyvin, kaikki hyvin! Paitsi, että majotukset oli tietenkin aika kalliita näiks muutamaks päiväks.
Express bus, taas kerran täyteen ahdettu koulubussi jossa kamat heitettiin katolle, ja tyypillinen kehitysmaalainen bussiasema josta saa ihan mitä vaan
Nyt olin sitten yksin uudenvuoden aattona uudessa kaupungissa, enkä edes päässyt hostelliin josta olisin tutustunut jengiin. No päätin, että tänään vois bilettää enkä halua olla yksin. Vaikka mulla oli väsynyt ja harvinaisen epäsosiaalinen fiilis, pakotin itteni puhumaan ekoille ihmisille jotka tuli vastaan ruokakojun jonossa. Ne kutsu mut mukaansa ja löyty törkeen hyviä ihmisiä ja hyvät kemut!
2014 viimeinen auringonlasku
Uudet frendit!
Epic party!
San Juanissa mun piti olla opiskelamassa espanjaa ja surffaaamassa. No koulu oli hukannut myös mun varauksen, eli en mahtunut sinne, eikä mestoilla ollut oikeestaan ollenkaan aaltojakaan. Lisäks kyyti biitsille makso kympin per kerta, eli tää ei ollut mulle oikee mesta. Onneks ekalla surffireissulla tutustuin Justiniin, Nykiläiseen random tyyppiin, jonka kanssa kävin surffaamassa muutaman päivän ja hengailtiin. Justinin kans käytiin myös tsekkaan Nicaraguan isoin skedeparkki ja päätettiin, et lähetään tutkimaan Isla De Omatepea.
Nicaraguan keskellä on siis toistaiseks vielä törkeen kokonen järvi (josta läpi kiinalaiset haluaa vetää uuden kanavan, tuhoten koko ekosysteemin...) jonka keskellä on iso tupla tulivuori. Vuokrattiin siis prätkät, vedettiin lautalle ja lautalla Omatepelle. Otettiin kunnon tehopäivä: tutkittiin museo, kiivettiin vesiputoukselle ja käytiin mineraali lähteissä kylpemässä. Upee kokemus, mutta ehkä tää mesta oli aika nopee nähty.
Surffikuljetukset
Ei aaltoja, mutta Justinin synttäreiden kunniaks rommikola kivasti auringonlaskussa riippumatossa
Yllättävän smuutti betoniparkki ja uudet kaverit!
Justinin frendin kämpillä käyttämässä nopeeta nettiä. San Juan Del Sur!
Ei saatu tota venettä Omatepelle, vaikka sinnekkin lastattiin prätkiä kyytiin.
Justin valmistautumassa ajamaan laivaan
Prätkät sidottiin tiivisti kiinni laitoihin...
...ja autot laitettiin kohtuullisen kiinni toisiinsa.
Isla de Omatepe
Museossa paikallisten asukkaiden (jotka selvis concistadoreilta eristyksissä) ruukkuja, ja saaren pienoismalli
Trekki kohtuullisen korkeelle suihkulähteelle. Tällä kertaa 12h trekki tulivuoren huipulle olis ollut vähän liikaa, ens kerralla sit...
Näkymä muistutti mua oikeesti paljon Kilimanjarosta. Ei tää kaipais kun muutaman elefantin enää!
Mineraalilähteet
Kypärä oli todistetusti ajon aikana päässä!
Ilmeisesti tännekkin pääsi lentämään
Huvittavaa, kuinka näinkin pienellä saarella oli jenkkien koulubusseja. Muuten saaren "kaupungit" oli tosi mielenkiintosia. Ne oli ihan kun aavikkokaupunkeja, tosi uneliaita aina kun ajo ohi.
Valmiina paluumatkaan
Nicaragualainen kierrätyskeskus
Tosiaan suunnitelmiin tuli muutos. San Juanissa en olis kuitenkaan kerennyt oleen kun viikon kahden viikon sijasta, ja ne oli lopulta hukannut mun varauksen eikä siellä ollut edes aaltoja. Ei mun sillon kannattanut jäädä sinne, joten lähdin eteenpäin. Kuulin kavereilta, että Popoyossa on aaltoja, joten suuntasin sinne ekana. Siellä oli yks breikki joka toimi, mutta koska se oli niin kapee, niin se oli ihan pirun täys. Päätin siis jatkaa Playa Gigantelle, jossa olis (ehkä) enemmän aaltoja. Molemmissa oli hauskaa, ja löysin lopulta aaltoja ja sain hommat tehtyä. Molemmat oli niin kuusessa, että puhelimessa ei ollut kuuluvuutta. Jollain järjellä netti kuitenkin toimi tosi hyvin. Lisäks koin uuden ilmiön: suihkuista tuli vaan suolavettä. Yritä siinä sitten pestä hiukset suolasen ja hiekkasen surffisession jälkeen!
Smuutti hostelli! Kunnon surffityylillä sisustettu, ihan kiinni rannassa ja netti toimi. Mitäs muuta sitä tarvis?
Note to self: ala surffaa Popoyon breikkiä laskuvedellä leftiin. Siinä on niin matalaa, että kolisee pohjaan. Ja pohjasta tulee tämmösiä "piikkejä" (korallia? kivee? jotain eläintä?) Onneks yks Suomalainen tyttö lahjotti mulle Corn Islandilla pinsetit, tuli meinaan tarpeeseen! Tunnin repimisen jälkeen sain kaikki piikit pois jaloista.
Seuraavakin hostelli Playa Gigantella oli aika smuutti. Dormit oli huonoimmat missä oon koskaan nukkunu ja taas kerran suihkusta tuli suolavettä. Julkiset tilat oli kuitenkin kunnon mukavia, auringonlaskut upeita, ja vaikka olikin flättiä niin tekemistä riitti. Nuorallakävely on muuten pirun vaikeeta!
Kalastajat korjaamassa verkkojaan
About tunnin kävelymatkan päässä hostellilta oli törkeen mukava breikki, joka ei yleensä ollu kovin täynnä (paitsi auringonlaskussa). Suurin osa kävelyä oli onneks biitsillä, vähän vaan piti kiivetä kivien yli, joten toi tunti per suunta kävelyä ei oikeestaan haitannu. Sinne olis myös päässyt veneellä, mutta se olis maksanu 9usd/perse joten ei kiitos. Kävely kaverin kanssahan oli mukavaa itseasiassa!
Ja tässä lopputulos miltä mun hiukset näyttää, kun suihkusta tulee vaan suolavettä. Millähän tästä surffipummista sais tai'ottua kunnon työntekijän?
Seuraavaks suunta on hommiin Malesiaan, joten seuraava päivitys tulee sieltäpäin maailmaa kunhan saan semmosen joskus tehtyä.